BELOVED SISTERS (Dominik Graf, 2014)

Yli tai alle 140-merkkisiä kirjoituksiani edes sivumennen seuranneilta tuskin lienee jäänyt huomaamatta, että saksalainen Dominik Graf (s. 1952) nauttii omassa päänsisäisessä panteonissani sangen korkeaa kunnioitusta: itse asiassa hän lukeutuu siihen todella pieneen nykyohjaajien joukkoon, joiden temperamentti ja elokuvallinen sensibiliteetti vastaa niin suurilta osin omaani, että hänen elokuvansa tuntuvat läheisiltä jo kaikkea analyysia edeltävällä täysin intuitiivisella tasolla. Ehkä juuri siksi en ole uskaltautunut kirjoittamaan miehen elokuvista pidemmin (olen tosin kynäillyt hänen uraansa yleisemmin käsittelevän pidemmän artikkelin, joka hautuu toistaiseksi erään omaa blogiani huomattavasti laajempilevikkisen julkaisun mietintämyssyssä), mutta nyt kun Goethe-instituutti on valinnut saksalaisen elokuvan viikkojensa ohjelmistoon Grafin uusimman, useassa yhteydessä viime vuoden parhaaksi elokuvaksi nimeämäni periodidraaman DIE GELIEBTEN SCHWESTERN, lienee sopiva hetki yrittää kirjoittaa muutama rivi vaikkapa siinä toivossa että joku innostuisi vielä sen seurauksena hakeutumaan tämän poikkeuksellisen elokuvan näytökseen.

Elokuvan aiheena on runoilija Friedrich Schillerin (jota elokuvassa esittää mainio Florian Stetter) ja hänen puolisonsa Charlotte von Lengefeldin (Henriette Confurius) sekä tämän sisaren Carolinen (hypnoottinen Hannah Herzsprung) kolmensuuntaisesta kirjeenvaihdosta (ja Carolinen romaanista AGNES VON LILIEN) pääteltävissä oleva, mutta historiallisesti vahvistamaton kolmiosuhde. Kolmen ihmisen väliset romanttiset konfiguraatiot ovat yksi Dominik Grafin elokuvien itsepintaisesti toistuvia motiiveja (vrt. DIE FREUNDE DER FREUNDE, KOMM MIR NICHT NACH, DIE ROTE KAKADU, jne.), eikä ihme että tuottaja Uschi Reich keksi ehdottaa aihetta juuri Grafille, niin runsaasti siinä on hänen keskeisten kiinnostuksenkohteidensa viljelymaata: saksan kielen erityisolemus ja kielellisen kommunikaation tärkeys, epätoivoinen romanssi melodraaman lähteenä, tiedotusvälineet, yksityisen ja yhteiskunnallisen välinen suhde (Schillerin kuuluisan näytelmän otsikko KABALE UND LIEBE, Kavaluus ja rakkaus, voisi hyvin otsikoida suurta osaa Grafin filmografiasta)... Runoiljan ja sisarusten kolmiodraaman lisäksi elokuva sivuaa mm. samaan aikaan käynnistynyttä Ranskan vallankumousta, teollisen kirjanpainatuksen kehitystä (tuo nelisen vuosisataa käytännössä samalla periaatteella toiminut taito oli Schillerin ajan teknologisten innovaatioiden seurauksena todellisen mullistuksen kynnyksellä: pian hänen kuolemansa jälkeen yleistynyt höyrykäyttöinen rotaatiopaino teki siitä tehokkaan työkalun radikaalien ideoiden levittämiselle - tässä on vaikea olla näkemättä yhteyttä Grafin omaan kiinnostukseen televisiota kohtaan subversiivisen elokuvataiteen ihanteellisena levityskanavana), naisten asemaa 1800-luvun lopun saksalaisissa kulttuuripiireissä, jne. Näistä historiallisesti sangen yksityiskohtaisistakin aineksista huolimatta elokuvan varsinaiset teemat ovat kuitenkin inhimillisyydessään universaaleja, ja sen tapa esittää ne energisyydessään vastustamaton.

Dominik Grafin elokuville tyypillinen ripeä tempo on läsnä heti ensi sekunneilta, ja lähes kolmen tunnin kestostaan huolimatta se kiitää ohi sangen nopeasti silkan mukaansatempaavuutensa voimalla. Oli kyse sitten rikossarjasta (Grafin pääasiallinen työsarka - suomalaiset katsojat voivat olla tietämättään nähneet hänen kädenjälkeään joissain erityisen onnistuneissa DER FAHNDER -sarjan jaksoissa, jota esitettiin täällä nimellä "Ajo päällä") tai historiallisesta pukufilmistä (joista tämä ei muuten ole ensimmäinen: kts. Clemens von Brentanon elämää käsittelevä DAS GELÜBDE vuodelta 2007), melodraama on Grafin ominta aluetta: Ekkehard Knörer on kirjoittanut osuvasti hänen ainutlaatuisesta kyvystään louhia kliseisestä materiaalista korkeimman luokan totuuksia (valitettavasti kyynisin osa katsojista havaitsee pintapuolisesti vain kliseet ja sammuttaa välittömästi tunnereseptorinsa, mistä syystä Grafin tyylillä on tapana jakaa katsojia voimakkaasti kahtia yhtä intohimoisiin kannattajiin kuin vastustajiinkin) - niin myös tässä elokuvassa, kun Schillerin ja sisarusten suhdevyyhdin samanaikaisesti monimutkaistuessa ja kerätessä kierroksia, Grafin rakastamat vimmaisen dramaattiset, jopa yliammutut (Knörer: "the 'too much' is the very medium he works and sculpts in") kohtaukset seuraavat toisiaan: vannotaan ikuisia valoja pauhaavan vesiputouksen juurella, kouristellaan verta yskien ja paiskotaan perintölautasia seinään (on huomattava että tämä valtavan elämänvoiman ylipursuaminen heijastaa myös historiallista tapahtuma-aikaa, ja esim. Ranskan kumouksellisen kuohunnan ylilyönnit ovat elokuvassa keskeisesti esillä). Kuten muissakin Grafin elokuvissa, niille jotka ovat valmiita antautumaan pelottomasti kyytiin, luvassa on hengästyttävä vuoristorata halki, Christoph Huberin sanoin, "ikuisesti kauhistuttavien, syvien ja ristiriitaisten emotionaalisten totuuksien".

Tyylillisesti ja muodollisesti elokuva pursuilee epäsovinnaisia ideoita ja oivalluksia, aina ruudulle lennähtelevistä värikkäistä väliteksteistä loppunäytöksen suoraan päin kameraa luettuihin kirjeisiin; dialogi on runsasta ja nopeaa, kuten Grafilla aina, ja kielenkäyttöön kiinnitetty huomio on muutenkin tarkkaa - vain yhtenä esimerkkinä Goethen näyttämisen ongelmaan löydetty ratkaisu pitää tämä näkymättömissä ja tunnistettavissa vain Frankfurtin murteesta (oma kielikorvani ei suinkaan ole niin kehittynyt että olisin tajunnut tätä, vaan olen huomion velkaa Olaf Möllerille ja Anne-Katrin Titzelle). Ohjaajalle tyypillinen äkkizoomauksilla ja häivytyksillä höystetty omintakeinen ja vilkas visuaalinen tyyli on saanut jotkut dogmaattisemmat kriitikot moittimaan elokuvaa "televisiomaiseksi" (yksi aikamme älyvapaimpia ja merkityksettömimpiä käsitteitä, semminkin kun joka toinen leffakirjoittelija tuntuu käyttävän enemmän aikaa TV:n kuin elokuvien katsomiseen!) - tosiasiassa tämä on kuitenkin Grafin tuotannossa yksi perinteisimmin "elokuvallisia" töitä (vastaavasti aivan yhtä typerä käsite, mutta ymmärrätte pointin), jonka juuret ovat mm. myöhäisen Truffaut'n ja Rohmerin periodielokuvissa (molemmat Grafille tärkeitä inspiraation lähteitä yleisemminkin); Daniel Kasman on verrannut sitä erinomaisessa artikkelissaan jopa Scorsesen AGE OF INNOCENCEen (elokuva on muutenkin saanut kansainvälisesti ilahduttavan hyvän vastaanoton, johon voi perehtyä tarkemmin vaikkapa mainion Critics Round Up -koontisivuston kautta).

Jälleen kerran iso hatunnosto Goethe-instituutille tämän kotimaisilta festivaaleilta mm. epäajanmukaisen pitkän kestonsa vuoksi pois jääneen mestariteoksen tuomisesta suomalaiskatsojien ulottuville - tosin heidänkin esityssarjassaan näytetään elokuvan lyhemmäksi saksittu teatteriversio, jonka muuttuneeseen rytmiin Graf ei omien sanojensa mukaan ollut erityisen tyytyväinen, mutta sekin lienee parempi kuin ei mitään: itse matkustin vuosi sitten Kööpenhaminaan varta vasten nähdäkseni elokuvan täyspitkän version CPH:PIX-festivaalilla, jossa oli myös ohjaajan kunniaksi järjestetty kolmen elokuvan miniretrospektiivi. Vastaavaa tilaisuutta Suomeen odotellessa, pahinta Graf-kuumetta voi lievittää Goethe-instituutin kirjastosta löytyvällä (tai erittäin edullisesti Saksasta tilattavissa olevalla) 10-osaisella poliisisarjalla IM ANGESICHT DES VERBRECHENS (2010), joka on toistaiseksi ainoa kaupallisesti saatavilla oleva englanniksi tekstitetty teos Dominik Grafin filmografiasta. Instituutin kirjastosta löytyy lisäksi lainakäyttöön tarkoitettu teksteillä varustettu julkaisu Christian Petzoldin ja Christoph Hochhäuslerin kanssa tehdystä DREILEBEN-trilogiasta (2011): juuri tuon trilogian keskimmäinen, Grafin ohjaama osa KOMM MIR NICHT NACH toimi monille (itseni mukaan lukien) herätteenä tutustua hänen tuotantoonsa - tutkimusretki joka on ollut itselleni yksi tämän vuosikymmenen henkilökohtaisesti mullistavimpia ja jatkuvasti palkitsevimpia elokuvallisia tapauksia, ja jolle toivon monien muidenkin päätyvän vaikkapa DIE GELIEBTEN SCHWESTERNin innostamana.

BELOVED SISTERS näytetään osana Goethe-insituutin saksalaisia elokuvaviikkoja vielä Oulussa sunnuntaina 3.5. (Elokuvateatteri Studio, klo 19:00). Saksalaisella Blu-ray-julkaisulla on elokuvan molemmat leikkausversiot, mutta ei tekstitystä; amerikkalainen Music Box Films julkaisee täyspitkän version Blu-raylla toukokuun 12. päivä.

Lisäys 21.6.2016: BELOVED SISTERS on nyt saatavilla englanniksi teksitetyllä DVD:llä, täyspitkänä versiona, Goethe-instituutin kirjastosta!

FINSTERWORLD (Frauke Finsterwalder, 2013)

Goethe-instituutin saksalaiset elokuvaviikot toivat jälleen kotimaisille valkokankaille kourallisen täkäläisiltä festivaaleilta pois jääneitä uudemman saksalaisen elokuvan helmiä, mm. viime vuonna näkemieni uutuusleffojen joukossa parhaana pitämäni DIE GELIEBTEN SCHWESTERN (Dominik Graf, 2014) sekä mm. mainiot trillerit SCHLÄFER (2005) ja RÄUBER (2010) ohjanneen Benjamin Heisenbergin koominen ekskursio ÜBER-ICH UND DU (2014). Näiden jo etukäteen hyviksi tai kiinnostaviksi tietämieni elokuvien lisäksi joukossa oli jo parin vuoden takainen, muistaakseni Tallinnan festivaalin ohjelmassa merkille panemani, mutta sittemmin vähäisen näkyvyyden seurauksena unohtamani FINSTERWORLD, aiemmin dokumenttielokuvia ohjanneen Frauke Finsterwalderin yhdessä puolisonsa, sveitsiläisen kirjailijan Christian Krachtin kanssa kirjoittama esikoisfiktio, joka osoittautuikin poikkeuksellisen hienoksi teokseksi.

Veistelin välittömästi elokuvan nähtyäni, että se oli vähän kuin Paul Thomas Andersonin MAGNOLIA (1999), mutta Roy Anderssonin käsikirjoittamana ja nuoren, ei vielä pseudoautistiseen mannerismiin täydellisesti vajonneen Wes Andersonin ohjaamana; vaikka tämä on väkinäinen ja törkeästi yksinkertaistava vertaus, siitä saa kuitenkin jonkinlaisen kuvan elokuvan keinoista ja tarkoitusperistä. Ensinmainittu elokuva tulee hakematta mieleen paitsi elokuvan episodimaisesta rakenteesta, myös joistain henkilöistä (nörttipoika, surumielinen poliisimies, miespuolinen hoitaja...); ruotsalaismestarin kanssa yhteistä on yhteiskunnan kipupisteiden peloton aukileikkaaminen ja niiden sisältä löytyvien eritteiden näytteilleasettaminen (De:Bug-lehden haastattelussa tekijät puhuvat kuuluisasta saksalaisesta "tarjotin"-mallisesta vessanpöntöstä, ja yhtyvät haastattelijan ehdotukseen että elokuva toimii vähän tuollaisen pöntön tavoin, asettaen kollektiiviset aikaansaannokset nähtäväksi ja tongittavaksi); Finsterwalderin omienkin sanojen mukaan inspiraationa toimineen RUSHMOREn (1998) ohjaajasta taas muistuttaa paitsi huvittuneisuuden ja myötätunnon yhdistelmä suhtautumisessa hahmoihin, myös tietty sarjakuvamaisuus tai antirealismi (jatkuva auringonpaiste ja kirkkaat värit, nuorten koulupuvut...): sarjakuvataiteen vaikutuksesta kielii myös näkyvästi esillä oleva Daniel Clowesin GHOST WORLD (1993-97), johon elokuvan nimikin osittain viittaa. Tekijäparin mukaan varsinaisina elokuvallisina vaikutteina toimivat RUSHMOREn lisäksi mm. niinkin erilaiset teokset kuin Terrence Malickin THIN RED LINE (1998), Paul Verhoevenin STARSHIP TROOPERS (1997) ja Peter Bogdanovichin PAPER MOON (1973), mutta ennen kaikkea FINSTERWORLDin taiteellisista ratkaisuista paistaa negatiivinen vaikute: inho virallisen harmaata ja monotonista saksalaista laatuelokuvaa kohtaan - asenne joka yhdistää monia tämän hetken parhaita saksalaisohjaajia, ja jonka tekijät myös suorasanaisesti ilmaisevat yllämainitussa haastattelussa - lopputuloksena todellinen yritys tehdä elokuvaa suurella vakavuudella, ilman noita vakavuuden halpahintaisia päälleliimattuja tunnusmerkkejä ("noiden elokuvien kammottavat värit, jotka ovat symboloivinaan syvällisyyttä ja melankoliaa... näyttää joltain automainokselta").

FINSTERWORLDin tarinasäikeitä yhdistävät Sandbergin suvun kolmen sukupolven edustajat, jotka muodostavat elokuvan henkilögallerian yhdessä työn, koulun tai ihmissuhteiden kautta heihin kytköksissä olevien ihmisten kanssa: ensinnä suvun hemmoteltu kakara Maximilian (Jakub Gierszal) luokkatovereineen (Carla Juri, Leonard Scheicher) ja opettajineen (Christoph Bach); hänen vanhempansa Georg ja Inga (Corinna Harfouch ja Bernhard Schütz), joiden automatka risteää edellisten luokkaretken kanssa; sekä Georgin vanha äiti (Fassbinderin edelleen fantastinen vakionäyttelijä Margit Carstensen), jonka salaa tähän rakastunut jalkahoitaja Claude (Michael Maertens) joutuu kiltin liikennepoliisi Tomin (saksalaisen elokuvan hallitseva nallekarhu Ronny Zehrfeld yhdessä uransa nerokkaimmista roolituksista) pysäyttämäksi: Claude yrittää lahjoa Tomin jalkahoitotuotteilla, jonka tämä puolestaan myöhemmin lahjoittaa tyttöystävälleen, luomiskriisissä piehtaroivalle dokumenttiohjaaja Franziska Feldenhovenille (Sandra Hüller, jonka roolinimi on hauska pieni itseironinen silaus ohjaajalta), osana epätoivoisia yrityksiään hyvittää tälle poissaolevuuttaan, jonka todellista syytä - salaista furry-fetissiään - ei rohkene tälle paljastaa. Näiden eri tavoin toisiinsa kytkeytyvien henkilöiden verkkoon sotkeutuu lopulta vielä metsässä adoptoimansa korpin kanssa asuva erakko, jonka tie tulee satunnaisen järjettömän tapahtuman seurauksena leikkaamaan muiden henkilöiden polkuja arvaamattomalla tavalla - mutta enempää ei sovi paljastaa, mainittakoon vain että elokuva ottaa keskivaiheillaan nimensä mukaisesti määrätietoisesti synkemmän suunnan...

FINSTERWORLD on sikäli harvinainen elokuva, että sillä on samanaikaisesti monia tavallisesti toisensa poissulkevaksi ajateltuja ominaisuuksia: se on pureva mutta lämmin, älykäs mutta vilpitön, kuolemanvakava mutta räävittömän hauska - ja sellaisena itse asiassa hengeltään hyvin lähellä Ulrich Seidlin elokuvia (joka mainitaan dialogissa jopa nimeltä, tosin ironisesti samaan hengenvetoon Haneken kanssa, jolta tällaiset inhimilliselle elämälle ominaiset ristiriidat tunnetusti pitkälti puuttuvat). Vaikka se saattaa vaikuttaa tietyssä passiivis-aggressiivisuudessaan kyyniseltä ja synkältäkin mustalta komedialta, se on ennen kaikkea elokuva rakkaudesta ja ihmisten välisestä kommunikaatiosta - lähinnä näiden vaikeudesta, puutteesta ja kaipuusta (mutta ei missään tapauksessa niiden mahdottomuudesta!) - jonka perimmäistä melankolista lämpöä Michaela Meliánin akustinen soundtrack ja tunnussävelenä käytetty Cat Stevensin miniatyyri "The Wind" vielä korostavat. On suuri sääli, ettei tätä saksalaisella kielialueella palkintojakin haalinutta hienoa esikoisleffaa saatu festivaaleille Suomessa, eikä vielä yllättävämmin muissakaan Pohjoismaissa: lieneekö se kenties koettu jotenkin liian spesifillä tavalla saksalaiseksi (tai liian sopimattomaksi yleiseen käsitykseen markkinointikelpoisista saksalaiselokuvista), mikä olisi hullua, sillä vaikka suuri osa elokuvan nyansseista on kielellisiä ja vaikeasti tekstitettävissä, sen analyysi ihmiskunnan yhteisestä sieluntilasta on siinä määrin universaali, ettei kieli- ja kulttuurirajoilla lopulta pitäisi olla ratkaisevaa merkitystä (kuten ohjaaja toisessa haastattelussa tähdentää: "elokuvan nimi on FINSTERWORLD, ei DEUTSCHLAND"). Saksalaiselta DVD-julkaisulta nähtävästi puuttuu englanninkielinen tekstitys, joten kannattaa käyttää Goethe-instituutin tarjoama harvinainen tilaisuus nähdä tämä nykyelokuvan helmi vieläpä isolta kankaalta.

FINSTERWORLD esitetään osana Goethe-instituutin saksalaisia elokuvaviikkoja vielä Oulussa (la 2.5. klo 19:00 Studiossa) ja Tampereella (to 7.5. klo 16:30 Niagarassa). Eye For Film -nettilehdessä on tekijänparin pitkähkö englanninkielinen haastattelu, jonka suosittelen lukemaan joko ennen tai jälkeen elokuvan.

Lisäys 1.1.2016: FINSTERWORLD on nyt lainattavana englanniksi tekstitetyllä DVD:llä Goethe-instituutin kirjastosta!