torstai 24. syyskuuta 2015

Nettikatseluvinkkejä (viikko 39)

CELESTIAL WIVES OF THE MEADOW MARI (Aleksei Fedortšenko, 2012)

Jo SILENT SOULS (2010) oli hieno, mutta tämän jälkeen jokainen Fedortšenkon elokuva on odotettu tapaus (uusi ANGELS OF REVOLUTION ei valitettavasti löytänyt Suomeen - ehkä Kino Lokakuu pelastaa?). Marikansan mytologiasta sikiää oodi luonnolle, naiseudelle, sukupuolisuudelle ja inhimilliselle arvokkuudelle.

Missä: Yle Areena // Poistuu: pe 25.9. klo 23:59 // ilmainen // Kesto: 106 min // Kieli: niittymari (tekstit suomeksi)



TRANSIT (Lauri Astala, 2013)

Oppitunti vieraaksitekemisestä. Kun näin ensi kerran still-kuvia Astalan teoksesta, olin varma että kyseessä on animaatio: niin ihmeellisen toismaallisiksi sen yksinkertaisen nerokas keino - ylösalaisin kääntäminen - abstrahoi valo- ja elokuvista tutut New Yorkin yömaisemat.


Missä: taiteilijan kotisivuilla // saatavilla toistaiseksi // ilmainen // Kesto: 10 min // Kieli: englanti (ei dialogia)


LAWINEN DER ERINNERUNG (Dominik Graf, 2012)

Intiimi muotokuva saksalaisen tv-elokuvan veteraani Oliver Storzista (1929-2011) ei edellytä ennakkotietoja aiheestaan, vaan kehittyy yleisinhimillisesti resonoivaksi esseeksi muistista ja menneisyydestä. Tekstittämättömänä edellyttää kohtalaista saksankielen taitoa (tai ranskan, mutta dubbauksessa häviää Storzin ja Grafin äänten huomattava karisma).

Missä: ARTE.tv // Poistuu: ma 28.9. klo 02:20 // ilmainen // Kesto: 89 min // Kieli: saksa tai ranska (ei tekstitystä)

tiistai 22. syyskuuta 2015

R&A 2015: LANDSCAPE WITH MANY MOONS (Jaan Toomik, 2014)

90-luvun puolivälissä videoteoksillaan kansainväliseen maineeseen noussut virolainen kuvataiteilija Jaan Toomik (s. 1961) on minulle (kuvataideympyröitä sangen satunnaisesti seuraavana) uusi tuttavuus, joten lähestyin hänen ensimmäistä pitkää elokuvaansa MAASTIK MITME KUUGA (2014) vailla perusteltuja ennakko-odotuksia; sen ilahduttavampi yllätys oli todeta se erinomaiseksi, enkä epäröi nimetä sitä jo tässä varhaisessa vaiheessa yhdeksi tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin taatusti parhaista elokuvista (paha vain että ainoat kaksi näytöstä on sijoitettu epäkäytännöllisesti päiväsaikaan, joista otollisempaankin - sunnuntaina puolenpäivän aikaan - oli löytänyt vain kourallinen katsojia). Elokuvan päähenkilö on keski-ikäinen hulppeassa omakotitalossa asuva, Land Roverilla vaimon ja kahden naisystävän välillä sukkuloiva ja poikaansa futistreeneihin kuskaava Juhan (erinomaisen ryytyneen näköinen Hendrik Toompere jr.); kaikesta päätellen mies on myös jonkinlaisessa painostavassa uraputkessa, vaikka merkitsevästi elokuvassa ei kuitenkaan nähdä minkäänlaisia viittauksia työhön. Mielenterveydellehän sellainen käy, ja tuotantoyhtiön kuvauksen mukaan elokuva onkin kuvaus "räjähdysherkästä tilasta juuri ennen järjen menettämistä, kun ihminen ei saa enää yhteyttä elämään"; ohjaaja itse luonnehtii sitä tragikomediaksi ja ihmissuhdedraamaksi ("sellaisesta omaperäisestä aiheesta kuin naisten ja miesten väliset suhteet").

Toomikin esikoispitkä on erinomaisen vapaa ja kekseliäs elokuva: varsinaisen juonen sijaan on sarja tapauksia muutaman päivän ajalta Juhanin elämästä, joiden suhde kertomuksen "todellisuuteen" on jatkuvasti epäselvä, sillä sellaisten surrealismin suvereenien mestareiden kuin Buñuelin (ohjaajan tunnustama esikuva) tai Ōshiman tavoin Toomik kuvaa unet/harhat/fantasiat taitavasti aivan samassa rekisterissä kuin objektiivisenkin todellisuuden, ilman ylimääräistä korostamista tai alleviivailua. Lopputulos on jatkuvasti viihdyttävä, monitulkintainen (elokuvan mahdollinen symboliikka vaikuttaa olevan sitä parasta lajia, missä mikä tahansa voi symboloida mitä tahansa, katsojasta riippuen - toisin sanoen turhia selityksiä tai valmiita tulkintoja ei ole mukana laimentamassa keitosta) ja lopulta koskettavakin, koska Toomik onnistuu pitämään äänilajin koko ajan hienossa balanssissa absurdin komiikan ja melkoisen vilpittömän vakavuuden välillä ("samaistun itse pitkälti kaikkiin henkilöihin... koska kyse on banaaleista ongelmista - miesten ja naisten suhteista, peloista, komplekseista, paranoiasta - useimmat katsojat voivat ehkä tunnistaa jotain itsestään... [elokuva] koostuu, kuten elämä itse, irrationaalisista impulsseista, tuskista ja iloista... ja kohtalokkaista siirroista, jotka voivat sivustakatsojalle vaikuttaa suhteellisen koomisilta, vaikka henkilöt saattavat kärsiä kovastikin").

Vapaamuotoisuudesta huolimatta en oikein ymmärtänyt R&A:n ohjelmakirjan kuvailua jonka mukaan MAASTIK MITME KUUDA "liikkuu elokuvan ja videotaiteen välimaastossa", enkä usko että tuollainen sanavalinta olisi tullut kenellekään mieleen ilman Toomikin aiemman uran kontekstia, sillä mistään hybridimuotoisesta yhtä lailla teatteriin kuin galleriaankin sopivasta teoksesta (á la vaikkapa joku Tsai Ming-liang) ei todellakaan ole kysymys, vaan kyseessä on aivan "tavallinen elokuva" - jos kohta tarinansa tasolla keskimääräistä vapaampi (ja kaikin puolin totta vie keskimääräistä parempi), mutta joka tapauksessa tarinallinen, näytelmällinen ja ennen komediallinen, minkä vuoksi sitä on helppo suositella niillekin joissa tuo edellämainittu kuvaus herättää ennakkoluuloja. Juuri mielikuvituksen ja assosiaatioiden vapaus on elokuvan innostavin piirre, joka kulminoituu sen jopa pienet aplodit kirvoittaneessa, mestarillisessa non sequitur -lopetuksessa (joka on lajissaan varmaankin tyylipuhtain sitten Alain Resnais'n mestarillisen LES HERBES FOLLESin); myös virkistävän omaperäisiä kuvallisia ideoita piisaa (erityisesti mieleen jäi muutama epätyypillisen kaukaa kuvattu otos), ja elektro-surrealisti Mihkel Kleisin erinomainen, säästeliäästi annosteltu musiikki kuvastaa sujuvasti päähenkilön epävakaata sieluntilaa. 

Taiteilijan aiempia video-/elokuvamuotoisia töitä näkemättä on vaikea sanoa pitäisikö MAASTIKiin suhtautua oikeastaan niinkään esikoiselokuvana vai paremminkin teosluettelon loogisena jatkona, mutta joka tapauksessa on selvää että Toomikin varmaotteisesta, turhaan konstailemattomasta ja näkemyksellisestä työstä tämän elokuvan parissa voisi moni pidemmänkin linjan ohjaaja olla oikeutetusti kateellinen (vaikka tuntuu vähintäänkin banaalilta vertailla elokuvia vain kielen tai kotimaan perusteella, en voinut välttää ajoittaisia mielleyhtymiä Veiko Õunpuun kakkosleffaan PÜHA TONU KIUSAMINEN, jonka kaikki itseäni ärsyttäneet piirteet Toomik onnistuu täydellisesti välttämään). Kaikin puolin mainio elokuva - suosittelen raivaamaan tilaa kalenteriin viimeistä esitystä varten, jossa myös itse ohjaaja on paikalla ilmeisesti vastailemassa yleisön mielissä epäilemättä herääviin kysymyksiin.

Elokuvan viimeinen esitys Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla keskiviikkona 22.9. klo 16 (Kino Engel).
Päivitys 23.9.2016: elokuva on julkaistu Virossa englanniksi tekstitetyllä DVD:llä!


maanantai 14. syyskuuta 2015

Nettikatseluvinkkejä (viikko 38)

Ensimmäisenä askeleena kohti suunnittelemaani tarkoituksenmukaisemmaksi viilattua uutta blogia lanseeraan tässä viikottaisen säännöllisen "palstan", jonka puitteissa nostan lyhyiden kapseliarvioiden, kuvausten tai muualta lainattujen lausuntojen avulla esiin näkemisen arvoisia teoksia internetin lukuisista videopalveluista, pääpaino tilapäisillä tai pian poistuvilla streameillä. Tämän viikon poiminnoissa kaksi kiireellistä, jo huomenna tiistaina poistuvaa erinomaista pitkää fiktiota sekä valikoima sunnuntaihin asti ilmaiseksi katsottavia lyhytdokumentteja.


INTERROGATION (Vetrimaaran, 2015)

Kansainvälisestikin huomatun AADUKALAM -elokuvan (2011) ohjaajan uutuus voitti pari päivää sitten Venetsiassa  Amnestyn ihmisoikeuskysymyksiä koskevien elokuvien palkinnon; VISARANAI alkaakin harvinaisen hyökkäävänä ja katsojaa koettelevana (ja kuulemma tositapahtumiin perustuvana) rasismin, mielivallan ja poliisibrutaliteetin kuvauksena, mutta tekee puolivälissä yhden kiehtovimmista viime aikoina näkemistäni käännöksistä kohti hieman vaikkapa jotkut Johnnie To'n elokuvat mieleentuovaa poliittista trilleriä (viittaan tässä vain juoneen - V:n mahdollisista toimintaohjaajan kyvyistä nähdään tässä elokuvassa vain vilaus), kun kohtalo (ja korruptio) syöksee syntipukeiksi kadulta poimitut köyhät tamilimiehet ojasta allikkoon. Hieno elokuva, helposti muutaman euron katselumaksun väärti (semminkin kun toista mahdollisuutta tämän näkemiseen tuskin pian tulee): vahva suositus.

Missä: Venice Sala Web // Poistuu: ti 15.9. klo 23:59 // Hinta: 4 euroa // Kesto: 106 min // Kieli: tamili, telugu (tekstit englanniksi)




THE PORTUGUESE NUN
(Eugène Green, 2009)

Espoossa nähtyä, ohjaajansa uusinta LA SAPIENZAa (2014) helpommin lähestyttävä (ja mielestäni parempi - sekä elokuvana että johdatuksena Eugène Greenin omaperäiseen ilmaisuun) A RELIGIOSA PORTUGUESA oli yksi parhaita viime vuonna näkemiäni elokuvia. Hieman Manoel de Oliveiran tai Ozun henkisesti yhtä aikaa leikkisä ja melankolinen kuvaus yksinäisen näyttelijättären odysseiasta Lissabonin kaduilla ja baareissa kasvaa lähes huomaamatta meditaatioksi taiteesta, uskosta ja rakkaudesta. Elokuva on saatavilla myös Artifical Eyen julkaisemalla englanniksi tekstitetyllä DVD:llä, mutta suosittelen käyttämään tämän helpomman tilaisuuden sen tsekkaamiseen jos vain aikaa löytyy.

Missä: Mubi // Poistuu: ti 15.9. klo 23:59 // Hinta: kk-maksu (1 kk ilmainen) // Kesto: 127 min // Kieli: ranska, portugali (tekstit englanniksi)





Mats Bigert & Lars Bergström, 2014

Pistämätön Doc Alliance jatkaa voittokulkuaan: esiteltyään viikon mittaisissa ilmaissarjoissaan niin raskaan sarjan tekijöitä (Michael Glawogger, Sergei Loznitsa, Peter Liechti, Peter Tcherkassky) kuin nuorempiakin ohjaajia (mm. Harvardin Sensory Ethnography Labista ja Aalto-yliopistosta), sivuston kuratoijat ovat valinneet näytettäväksi erinomaisen mielenkiintoisen ruotsalaisen taiteilijapari Bigert & Bergströmin elokuvatöitä. Olen itse nähnyt duolta vain tämän viimevuotisen, uutiskuvamateriaalista kootun lyhytelokuvan, mutta yksin sen ja heidän muista projekteistaan lukemani perusteella tämä miniretrospektiivi on pakollista nähtävää; mukana on neljä muuta toinen toistaan kiehtovamman näköistä lyhytdokumenttia (mm. ihmisen ja hiiren historiallisia suhteita tarkasteleva THE MOUSE sekä ihmiskunnan yrityksiä sään hallitsemiseksi esittelevä WEATHER WAR, molemmat vuodelta 2012).

Missä: Doc Alliance // Poistuu: su 20.9. klo 23:59 // Hinta: ilmainen // Kesto: 14 min (27-58 min) // Kieli: mykkä (+ englanti)

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

R&A 2015: tärppejä

Tämän vuoden ohjelmisto on niin kovatasoinen (omassa kalenterissani on tällä hetkellä 30 näytöstä), että täydellisen tärppilistan koostamiseen veisi enemmän aikaa kuin nyt on käytettävissä - ja koska haluan julkaista nämä vinkit ennen lipunmyynnin alkamista, olen karsinut ne vain sellaisiin joita ei ole vielä muissa tärppijutuissa erityisemmin nostettu esiin tai jotka ovat muuten vaarassa jäädä ilmeisempien hittien jalkoihin. Kahdeksan erityistä huomiota ansaitsevan poiminnan jälkeen luettelen lyhyesti muita itse eniten odottamiani leffoja (kaikki normaaliin teatterilevitykseen tulevat joudun jälleen kerran jättämään armotta pois).


AFERIM! (Radu Jude, 2015)

Romanialaisen Radu Juden hysteerinen EVERYBODY IN OUR FAMILY (2012) oli omassa kirjanpidossani yksi julkaisuvuotensa riemukkaimpia yllätyksiä, ja siksipä olen ensimmäisistä uutisista saakka odottanut innolla tätä 1800-luvulle sijoittuvaa, ihan oikealle mustavalkofilmille kuvattua mustalaiswesterniä (!) joka toi ohjaajalleen Berliinissä jaetun parhaan ohjaajan palkinnon (karhupysti on tosin nykyään kaukana taiteellisen tason takeesta, mutta toivoakseni tämä leffa olisi pitkästä aikaa säännön vahvistava poikkeus) 



AV-ARKKI ESITTÄÄ (eri ohjaajia)

Valikoima suomalaisen videotaiteen parhaimmistoa, ohjaajina Lauri Astala, Dave Berg, Risto-Pekka Blom, Maija Blåfield, Azar Saiyar, Salla Tykkä ja Vehviläisen veljekset eli Pink Twins. Olen nähnyt näistä neljä ensimmäistä, jotka ovat kaikki ehdottomasti näkemisen arvoisia - ja epäilen että ainakin Astalan, Bergin ja Pink Twinsin surrealistiset arkkitehtoniset visiot pääsevät kunnolla oikeuksiinsa vasta täydellä resoluutiolla ja isolta kankaalta, joten kannattaa käyttää tämä tilaisuus mikäli suinkin mahdollista.


DIARY OF A CHAMBERMAID (Benoît Jacquot, 2015)

Jo 70-luvulla aloittaneen, nykyisin sitkeästi aliarvostetun Jacquot'n viimevuotinen 3 COEURS jäi Suomessa kokonaan näkemättä (toisin kuin sitä edeltänyt loistava FAREWELL MY QUEEN), mutta ilahduttavasti R&A on hankkinut hänen uuden elokuvansa, sovituksen jo kolme kertaa aiemmin filmatisoidusta Mirbeau'n romaanista: Lea Seydoux'n läsnäolo tarinan nimiroolissa lienee vaikuttanut jossain määrin valintaan ja vetänee ainakin jonkin verran yleisöä. 



KURKISTUS ROMANIAAN (eri ohjaajia)

Festivaalin lukuisten lyhärinäytösten seassa lymyilee kaksi yllämainitun Radu Juden elokuvaa lisää, ja kaksi muutakin itselleni tuntemattomien ohjaajien työtä kiinnostavat - vaikka ne puhtaasti juonikuvaustensa perusteella vaikuttavatkin pelottavasti sen sorttiselta pisteestä-pisteeseen-ankeilulta, jonka tulvaan Romanian uusi aalto on muutamaa omalakista visionääriään lukuunottamatta vajoamassa; onneksi festivaalilla on nähtävillä myös tuohon etujoukkoon kuuluvan Corneliu Porumboiun odotettu uutuus THE TREASURE.


LANDSCAPE WITH MANY MOONS (Jaan Toomik, 2014)

Koska olen sairaalloisen kiinnostunut kuvataiteesta elokuvaan siirtyneistä tai niiden välimaastossa operoivista tekijöistä, tämä Viron kuulemma kuuluisimman nykytaiteilijan esikoispitkä on itselleni tämän vuoden ohjelmiston ylivoimaisesti puoleensavetävin virolainen elokuva (aion toki kyllä tsekata Veiko Õunpuunkin uutuuden, jos vain suinkin ehdin) - eikä sen kiinnostavuutta ainakaan vähennä mukanaolo Olaf Möllerin viime keväänä Rotterdamin festivaaleille kuratoimassa nykysurrealismin näytössarjassa "Really? Really."


NO ONE'S CHILD (Vuk Ršumović, 2014)

Tämä ilmeisesti tositapahtumista inspiroitunut kertomus bosnialaisesta susilapsesta oli yksi tämän vuoden Sodankylän elokuvajuhlien parhaita uutuuselokuvia, mutta jäi siellä harmillisen vähille katsojille (osasyynä epäilemättä ainoan näytöksen kanssa päällekkäin ohjelmoitu Mike Leigh'n aamukeskustelu). R&A ottaa kopin ja tarjoaa mahdollisuuden korjata tilanne, suosittelen tarttumaan tilaisuuteen.



ONNESTA (Dave Berg & Elina Reinikka, 2014)

Paremmassa maailmassa tämä romanttista komediaa, melodraamaa ja videotaidetta vimmaisesti sekoittava indietuotanto olisi jo julistettu viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi, mutta valitettavasti vain juuri kukaan ei tainnut sitä nähdä; kehotan vahvasti kaikkia lukijoitani raivaamaan kalentereistaan leffan yhden ja ainoan näytösslotin (la 26.9. klo 21) vapaaksi, siinä määrin harvinainen tilaisuus on kyseessä. (Kts. myös erillinen artikkelini elokuvasta)


SUNRISE (Partho Sen-Gupta, 2014)

Saksassa (jossa elokuva on päässyt erinomaisen, etenkin aasialaisen elokuvan alalla korvaamattoman Rapid Eye -yhtiön toimesta teatterilevitykseen) järjestään neljän ja viiden tähden kritiikkejä kerännyt, intialaisen Partho Sen-Guptan (s. 1965) sateen ja neonvalojen kyllästämä, todellisuutta ja päähenkilön tajunnansisältöjä sekoittava hyytäväaiheinen neo-noir saattaa hyvin olla yksi tämän vuoden festivaalin todellisia salalöytöjä - joka olisi ilman ohjelmiston syvägooglailua voinut mennä kokonaan ohi! Todella kovat odotukset.

Myös kiinnostaa: Alex Ross Perryn molemmat elokuvat, Kitanon ja Apichatpong Weerasethakulin uudet, Abel Ferraran ja Willem Dafoen PASOLINI, taiwanilaisen Lee Chungin genresekoitelma THE LAUNDRYMAN, rahtilaivaan sijoittuva kummitus-/psykotrilleri IVY (Tolga Karaçelik), etiopialainen post-apo-scifi CRUMBS (Miguel Llansó), indieveteraani Hal Hartleyn joukkorahoitettu NED RIFLE, Yorgos Lanthimosin tähtisalaatti THE LOBSTER, Mia Hansen-Løven jo kahdesti missaamani EDEN, tämän vuoden slaavilaisista synkistelyistä lupaavimmalta vaikuttava (tammikuussa näkemäni THESE ARE THE RULES on nimittäin jo lähes kokonaan unohtunut mielestä, samoin kuin Juri Bykovin pari vuotta sitten nähdyt kaksi harmillisen keskinkertaista leffaa) kroatialainen THE REAPER (Zvonimir Jurić), Márton Jelinkón uusi indietrilleri LUNASTUS, Bill Condonin MR. HOLMES, periaatteessa kaikki japanilaiset uutuudet, jne. jne. jne.