Saksalainen sodanjälkeinen elokuva on lukuisista historiallisista ja poliittisista (enemmän kuin laadullisista, kuten yleensä väitetään) syistä jäänyt yhdeksi kansainvälisen cinefilian sokeista pisteistä, jopa Suomen kaltaisissa maissa, joihin sitä kärrättiin kilometrikaupalla koko 50-luvun ajan ja pitkälle 60-luvulle: edes yleensä ahkerasti elokuvahistorian hämärimpiä nurkkia tonkivat genrefriikit eivät tunnu perehtyneen siihen samassa määrin kuin vaikkapa saman aikakauden italoleffoihin, vaan se tuntuu välillä melkein yhtä obskuurilta kuin joku suomalainen tai norjalainen elokuva. Dominik Grafin ja Johannes Sievertin 90-minuuttinen dokumentti on
hengästyttävän tiivis paketti tätä kansainvälisesti vähän tunnettua, mutta
muunnettavat muuntaen muidenkin maiden kannalta oleellista elokuvahistoriaa. Sen peruskysymyksiä
ovat: miksi toisen maailmansodan jälkeen saksalaista elokuvateollisuutta
kannatellut genre-elokuva näivettyi? Miksi tuon kukoistuskauden
elokuvat on unohdettu? Miten tämä vaikuttaa nykyisten genre-elokuvien tekijöihin ja tekemiseen?
Dokumentti kaahaa aikamoisella vauhdilla läpi huomattavia jaksoja
saksalaisen (ja eurooppalaisen) elokuvan historiaa - eikä aina edes
pelkästään elokuvan - joten täyden hyödyn saaminen edellyttää
jonkinmoisia pohjatietoja: haastatteluissa on vähän väliä viittauksia
elokuviin, tekijöihin ja käsitteisiin jotka voi Saksassa olettaa jokseenkin yleissivistykseen kuuluviksi, mutta
jotka eivät satunnaiselle kansainväliselle katsojalle sano välttämättä mitään (kuten Heimatfilm, "Papas Kino", Oberhausenin manifesti, jne.). Se on myös Grafille tyypilliseen tapaan korkeatempoinen ja ahdettu täyteen informaatiota: heti alussa elokuvateatterien ohi ryömivän kuvan päällä pyörii Klaus Lemkeltä siteerattua tekstiä samalla kun Graf lukee ääniraidalla omaa johdantoaan saksalaisen elokuvan nykymaineesta tylsänä ja turvallisena huttuna, minkä jälkeen seuraa supernopea kollaasi väkivalta- ja seksikuvastoa sen viimeisen 50 vuoden ajalta. Nämä kuvat määrittävät samalla elokuvan perusteesin: saksalaisesta elokuvasta on kadonnut fyysisyys. Kaipauksessaan 60-70-lukujen genre-leffojen kultakauden seksuaaliseen, hikiseen ja veriseen maailmaan, elokuvan mottolause voisikin olla Gloria Swansonin kuuluisaa repliikkiä mukaillen: "we had bodies then". Kuten runsaasti haastatteluaikaa saava, mestariteokset DEADLOCK (1970) ja SUPERMARKT (1974) ohjannut Roland Klick määrittelee elokuvan filosofiansa: henkinen näkyy fyysisessä, liike on tunnetta, ja jos nämä elokuvan perusasiat unohdetaan, sen elinvoima katoaa - eikä se ole suurin tällaisen akateemisen näivetyksen vaaroista: Klick jopa teoretisoi koko kansallissosialismin syntyneen saksalaisten kompleksisesta suhteesta fyysisyyteensä... Kehollisuuden ja (Vlado Kristlia siteerataksemme) "alhaisempien vaistojen" häpeä on olennaisena taustatekijänä dokumentissa genretuotannon tappajaksi osoittautuvaan syyhyn: 1960-luvun alussa alkaneeseen elokuvan viralliseen valtiolliseen sponsorointiin ja tuotantotukijärjestelmään, joka toi mukanaan uudenlaisen (itse)sensuurin verrattuna vanhaan, puhtaasti kaupalliseen järjestelmään. Tuotantotukivetoisuus poisti yleisön merkityksen yhtälöstä, koska elokuvat tulivat rahoitetuksi riippumatta siitä menikö niitä kukaan katsomaan, kun taas sarjallisesti tuotetut genre-elokuvat (kuten suositut Edgar Wallace -leffat) rahoittivat seuraavat osat edellisten tuotoilla. Roland Klick on kertonut toisessa yhteydessä, miten häntä toruttiin kollegoiden taholta DEADLOCKin ja SUPERMARKTin yleisömenestyksistä: jos tällaisia menestyviä, "alhaisiin vaistoihin vetoavia" elokuvia aletaan tosissaan tehtailla, otetaan vielä kaikilta tuotantotuet pois! (Schlöndorffin, Wendersin ja kumppaneiden "uuden saksalaisen elokuvan" laskelmoitu vientituotelähtöisyys on ulkomailla edelleen hämmästyttävän vähän
tunnettu tosiasia - ja vielä vähemmän tunnettua lienee sen edustajien ajoittainen osallistuminen näiden kilpailevien vaihtoehtojen kansainvälisen levityksen sabotointiin: DEADLOCK oli jo lähdössä Saksan virallisena edustajana Cannesiin, mutta
"uudistusmieliset" oberhausenilaiset onnistuivat Alexander Klugen
johdolla saamaan sen vedettyä pois...)
Lienee syytä painottaa että käsittelemiensä elokuvien raflaavasta sisällöstä huolimatta Grafin ja Sievertin dokumentti ei varsinaisesti ole mikään
viihteellinen trash-kavalkadi (filminäytteitäkin on suhteellisen vähän,
elokuvan alkuun liitetyn selityksen mukaan johtuen vaikeuksista
paikallisen tekijänoikeusjärjestelmän kanssa) - sellaista hakeville
voisi suositella ennemmin Oliver Schwehmin viihdyttävää mutta
huomattavasti pinnallisemmaksi jäävää ajankuvadokumenttia CINEMA
PERVERSO (2015) - vaan kohtalaisen vakava ja henkilökohtainen esseefilmi
tekijälleen läheisestä aiheesta, ja nimenomaan tässä on sen vahvuus:
elokuvasta puuttuu oikeastaan kaikki 60-70-lukujen genre-elokuvan käsittelyyn liittyvä ironinen etäisyys ja kulttifiilistely. Graf on tosissaan: nämä usein hieman camp-henkistä mainetta nauttivat elokuvat ovat hänelle vilpittömästi tärkeitä eräänlaisen vaihtoehtoisen elokuvahistorian merkkiteoksina, ja ansaitsevat sen mukaisen
käsittelyn - ja ainakin parhaat niistä ansaitsisivat myös paikkansa kansainvälisessä elokuvakeskustelussa (muutenkin kuin genrekuriositeetteina). Näytöstä seuranneen epämuodollisen keskustelun (jota kuuntelemassa taisi
olla peräti neljä ihmistä) päätteeksi Antti Suonio ja Olaf Möller totesivat
että jos Roland Klick olisi ollut vaikkapa englantilainen tai
italialainen, hän nauttisi epäilemättä kansainvälistä mainetta
mestariohjaajana (itse asiassa hänen faneihinsa lukeutuu sellaisia nimiä
kuin Tarantino ja Jodorowsky, mutta syystä tai toisesta nämäkään
suositukset eivät nähtävästi ole onnistuneet lyömään hänen nimeään laajempaan kansainväliseen tietoisuuteen). Dokumentin nähneitä toivottavasti kiinnostaakin tutustua siinä esiteltyihin
elokuviin, mikä ei ole läheskään niin hankalaa kuin voisi kuvitella.
Roland Klickin elokuvista on julkaistu englanninkielisillä
tekstityksillä varustettu boksi, jonka sisältämät neljä elokuvaa (mukana
myös DEADLOCK ja SUPERMARKT) ja dokumentti ovat myös streamattavissa
tai ladattavissa (teksteineen) julkaisija Filmgalerie 451:n
verkkokaupasta. Klaus Lemken legendaarinen tv-elokuva ROCKER (1972) on
saatavilla Zweitausendeins-yhtiön edullisessa ja korvaamattomassa "Der
deutsche Film" -julkaisusarjassa; levyllä ei valitettavasti ole
tekstitystä, mutta englanninkielinen tekstitys löytyy netistä. Rolf
Olsenin BLUTIGER FREITAG (1972) löytyy YouTubesta, mutta valitettavasti
leikattuna ja englanniksi dubattuna versiona: leikkaamattoman version uudelleenjulkaisua Blu-raylla puuhaa onneksi saksalainen Subkultur
Entertainment, joka on jo aikaisemmin julkaissut "Edition Deutsche Vita"
-sarjassaan Olsenin ja Jürgen Rolandin elokuvia sekä dokumentin
loppupuolella käsitellyn Roger Fritzin pääteoksen MÄDCHEN MIT GEWALT
(1970), joka tiettävästi vaikutti itseensä Sam Peckinpahiin.
VERFLUCHTE LIEBE DEUTSCHER FILM nähdään osana Night Visions -festivaalia vielä to 14.4. klo 20 Korjaamon Kulmasalissa.