perjantai 21. huhtikuuta 2017

OFFENE WUNDE DEUTSCHER FILM (Dominik Graf & Johannes Sievert, 2017)



ABWÄRTS (Carl Schenkel, 1984)
Dominik Grafin ja Johannes Sievertin vuosi sitten Night Visionsissa nähty VERFLUCHTE LIEBE DEUTSCHER FILM päättyi sanoihin "to be continued", ja miesten sana piti: tämän vuoden Berlinalessa näytetty kakkososa jatkaa siitä mihin ensimmäinen leffa jäi, keskittyen saksalaisen genre-elokuvan kehitykseen vuodesta 1982 eteenpäin. Ensimmäisen osan tavoin elokuvaa voisi kritisoida valikoivaksi ja täyteenahdetuksi, mutta on vaikea valittaa kun valikoima on näin kiehtova: paljon kiinnostavaa on toki jäänyt pois, mutta on huomattava että kyseessä on hyvin henkilökohtainen työ, jossa tuntuu jatkuvasti nimenomaan Grafin omien kiinnostuksenkohteiden ja huolenaiheiden läsnäolo. Heti alussa, jossa pohjustetaan amerikkalaisten elokuvien vahvaa vaikutusta sodanjälkeisen sukupolven tuleviin ohjaajiin, Klaus Lemke selittää tajunneensa Robert Mitchumia ja Dean Martinia katsellessaan, ettei elokuvissa ole kyse ensisijaisesti kuvien tekemisestä, vaan kielenkäytöstä (toisaalla Lemke on maininnut ymmärtäneensä tämän ollessaan Martin Heideggerin oppilaana) - yksi Grafin omissa kirjoituksissa säännöllisesti toistuvia teesejä; elokuvan toinen osa, otsikoltaan "The Revolution Will Be Televised" keskittyy television tarjoamiin mahdollisuuksiin kokeilevalle ja rajoja rikkovalle kerronnalle (seikka joka on ollut kriittisen tärkeä Grafin omalle ohjaajanuralle); Carl Schenkelin hissitrilleriä ABWÄRTS (1984, ulkomailla englanniksi dubattuna nimellä OUT OF ORDER, meillä "Pelon tunnit") sivuavassa osuudessa pohditaan Götz Georgen kautta "miehisten miesten" puuttumista saksalaisesta elokuvasta (jälleen yksi Grafin vakioteemoja), jne. (Naisiakin on mukana, joskin vähemmistönä ja enimmäkseen näyttelijän ominaisuudessa - tärkeänä poikkeuksena vuonna 1968 menestyskomedian ZUR SACHE, SCHÄTZCHEN ohjannut May Spils, jota mainio kriitikko Rainer Knepperges suosittaa roolimalliksi kotimaansa kaikille nuorille ohjaajaopiskelijattarille...)

ALBINO (Jürgen Goslar, 1976)
Runsaasti ruutuaikaa saavat juuri Lemke (jonka juttuja yksinään kuuntelisi helposti koko kahden tunnin verran), Wolfgang Petersen (jolta löytyy kosolti anekdootteja DAS BOOTin ja IN THE LINE OF FIREn tekemisestä) ja Englantiin muuttanut punk-dokumentaristi ja trash-auteur Wolfgang Büld (jonka brittinäyttelijätär Fiona Horseyn kanssa suoraan DVD:lle tekemä kauhutrilogia kuuluu tunnetusti Grafin omiin suosikkeihin). Ääneen pääsevät tällä kertaa myös muusikot (Klaus Doldinger, Eberhard Schoener ja Irmin Schmidt, joka kertoilee Sam Fullerin ihmetelleen Canin ääninauhan leikkaamiseen ja liimaamiseen perustunutta työtapaa: Canin musiikkia kuullaan muutenkin monessa kohtaa, mm. TV-visionääri Wolfgang Mengen kiehtovan DAS MILLIONENSPIELin näytteissä). Loppupuolella on pitkä osio omistettu vanhan kaartin monitoimiveteraani Jürgen Goslarille (s. 1927), joka jo pitkän uran teatterissa, elokuvissa ja TV:ssä tehtyään lähti viisissäkymmenissään Afrikkaan ja ohjasi siellä kaksi ankaraa kansainvälistä elokuvaa aiheesta orjakauppa: ALBINO aka DER FLÜSTERNDE TOD ("Kuiskaava kuolema", 1976), pääosissa Christopher Lee ja (nimiosan albiinona) Horst Frank (!) ja SLAVERS - DIE SKLAVENJÄGER ("Valkoisen ruoska", 1978). Lisäksi puhumassa käyvät mm. uuden aallon visionääri Eckhart Schmidt (DER FAN aka TRANCE, 1982), yhden Saksan menestyneimmistä komedioista THEO GEGEN DEN REST DER WELT (1980) ohjannut Peter F. Bringmann, sekä Grafillekin monia inspiroituneita käsikirjoituksia tehnyt Günter Schütter.

ROSEN BLÜHEN AUF DEM HEIDEGRAB
Lyhyesti sivutaan myös elokuvagenreistä kaikkien saksalaisinta: Heimatfilmiä eli "kotiseutuelokuvaa" - ja (kiusaavan lyhyesti!) sen mystistä, goottikauhulla maustettua alagenreä "Moorfilm" (nummielokuva), josta hiuksianostattavana esimerkkinä ruudulla vilahtava Hans Heinz Königin ROSEN BLÜHEN AUF DEM HEIDEGRAB (1952) näyttää kuin joltain kadonneelta Val Lewtonin ja Hannu Lemisen yhteistuotannolta (Olaf Möller kommentoi: "vuodesta 1948 alkaen noin viiden vuoden ajan vaikutti siltä että Saksa oli avantgarde-kauhuelokuvan kotiseutua, ja sitten se katosi... sen jälkeen ei ole tullut oikeastaan mitään sen kaltaista"). Ehkä kaikkien hämmästyttävimpänä kummajaisena näyttäytyy kuitenkin elokuvauransa jo natsiaikana (näyttelijänä) aloittaneen Georg Tresslerin (1917-2007) jonkinlainen mytologinen seksploitaatiokauhu SUKKUBUS - DEN TEUFEL IM LEIB (1989), jonka käsittämätöntä olemusta Knepperges pohtii ("Onko se Heimatfilm? Mutta se on 80-luvun lopusta... Entä seksileffa? Se sijoittuu Alpeille, mutta se on dirndl-leffojen täydellinen vastakohta... ja vanhan vaarin tekemä!") Kauhuelokuvista puhuu myös ohjaaja Robert Sigl, joka harmittelee (kahdeksan kuvaamatonta käsikirjoitusta pöytälaatikossaan) saksalaisen FSK-itsesensuurin asettamia taiteellisia rajoituksia: jos sisältö ei ole riittävän turvallista television edellyttämään K12-ikärajaan, ei säätiöiltä tule rahoitusta, ja on paras unohtaa koko juttu - mikä karsii tehokkaasti pois kaiken ravistelevan, radikaalin, uskaltavan, ylitsepursuavan, sanalla sanoen kaiken minkä takia elokuvia kannattaa tehdä ja katsoa. Tuottajien ja rahoittajien kanssa vänkäämistä muistelee myös viime vuoden Espoo Cinéssä nähdyn DER NACHTMAHRin (2016) ohjaaja Achim "AKIZ" Bornhak (jonka alkuperäinen visio 2007 julkaistusta Uschi Obermaier -elämäkertaleffasta DAS WILDE LEBEN jäi aikanaan varman päälle pelaavien rahamiesten jalkoihin), elokuvan monigenreisyys kun muodostui näille ongelmaksi...

HARMS (Nikolai Müllerschön, 2013)
Toisen genretuotantoa näivettävän tekijän summaa gangsterileffa HARMSin (2013) ohjaaja Nikolai Müllerschön: on ok jäljitellä ulkomaisia leffoja, mutta kotimaisen elokuvan pitäisi kuvata myös kotimaan pimeää puolta - kun taas saksalaiset hänen diagnoosinsa mukaan ovat jumittuneet jonkinlaiseen psykologiseen lohkomiseen ja sairaalloiseen harmoniankaipuuseen, mikä aiheuttaa ikävien aiheiden syrjimistä tuotantoketjussa. Sen koommin tämä kuin yllämainitut säätiörahoitukseen pohjautuvan elokuvateollisuuden etenkin genre-elokuvalle aiheuttamat ongelmatkaan eivät kuitenkaan suinkaan piinaa vain saksalaisia tekijöitä - meikäläistenkin katsojien luulisi tunnistavan tiettyjä asetelmia liiankin hyvin, ja sikäli tämänkin elokuvan voisi kuvitella kiinnostavan hieman isompaa yleisöä kuin mitä oli paikalla sen ensimmäisessä Night Visions -näytöksessä (oman seurueeni lisäksi: yksi henkilö...) Siis kaikille genre-elokuvasta tai ylipäänsä elokuvahistoriasta kiinnostuneille vankka suositus taivaltaa lauantaina Korjaamolle, jossa luvassa vielä yksi esitys tästä taatusti ainakin muutamia mielenkiintoisia nimiä itse kunkin katselulistalle lisäävästä intohimoisesta dokumentista.

OFFENE WUNDE DEUTSCHER FILM vielä lauantaina 22.4. osana Night Visions -festivaalia (Korjaamo klo 14:30).

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Elokuvavuosi 2016

Alla jälleen perinteinen poiminta parhaista kuluneen vuonna ensi kertaa näkemistäni elokuvista: vuonna 2016 tuli katsottua hieman edellistä vähemmän (n. 450 pitkää elokuvaa + 120 lyhäriä). Olen laatinut listat tällä kertaa niin että kussakin osiossa on yhdeltä ohjaajalta vain yksi elokuva. Elokuvat ovat joko aakkosjärjestyksessä ohjaajan mukaan (paitsi viimeinen lista, joka menee julkaisuvuosijärjestyksessä). Hyvää uutta vuotta kaikille!

2016 top-10 + 5

A Quiet Passion / Terence Davies
Creepy (Kurosawa Kiyoshi, 2016)

Koca Dünya (Big Big World) / Reha Erdem

Zielfahnder - Flucht in die Karpaten / Dominik Graf
Le Fils de Joseph / Eugène Green
L'Avenir (Things to Come) / Mia Hansen-Løve
Kurīpī: Itsuwari no rinjin (Creepy) / Kurosawa Kiyoshi

Lampedusa / Peter Schreiner
Mannerlaatta / Mika Taanila & Harry Salmenniemi
Quand on a 17 ans (Being 17) / André Téchiné

Lampedusa (Peter Schreiner, 2016)
Elle / Paul Verhoeven
+
Long Story Short / Natalie Bookchin

Umi yori mo mada fukaku (After the Storm) / Kore-eda Hirokazu
Wölfe / Christian Petzold
Ku qian (Bitter Money) / Wang Bing
El futuro perfecto / Nele Wohlatz



Big Big World (Reha Erdem, 2016)
2016 top-3 dokumentit

Verfluchte Liebe deutscher Film / Dominik Graf & Johannes Sievert
Sota ja mielenrauha / Ari Matikainen
Peter von Bagh / Tapio Piirainen





2016 missatut / 2017 wishlist (top-25)


Sweet Dreams (Marco Bellocchio, 2016)
Shin Godzilla / Anno Hideaki & Higuchi Shinji
Personal Shopper / Olivier Assayas
Fai bei sogni (Sweet Dreams) / Marco Bellocchio
Nocturama / Bertrand Bonello
Kor (Ember) / Zeki Demirkubuz
Hele sa hiwagang hapis (A Lullaby to the Sorrowful Mystery) / Lav Diaz
Oleg y las raras artes / Andrés Duque
Fuchi ni tatsu (Harmonium) / Fukada Kōji
Homo Sapiens / Nikolaus Geyrhalter
Ejhdeha Vared Mishavad! (A Dragon Arrives!) / Mani Haghighi
Daguerreotype (Kurosawa Kiyoshi, 2016)
Natsumi no hotaru / Hiroki Ryūichi
À jamais (Never Ever) / Benoît Jacquot
Le Secret de la chambre noire (Daguerreotype) / Kurosawa Kiyoshi
Manchester by the Sea / Kenneth Lonergan
I Am Not Your Negro / Raoul Peck
Sieranevada / Cristi Puiu
Fuocoammare / Gianfranco Rosi

Der traumhafte Weg (The Dreamed Path) / Angela Schanelec
Silence / Martin Scorsese
Kimi no na wa (Your Name) / Shinkai Makoto
La prunelle de mes yeux (Apple of My Eye) / Axelle Ropert
Never Ever (Benoît Jacquot, 2016)

Kaze ni nureta onna (Wet Woman in the Wind) / Shiota Akihiko
Le Cancre / Paul Vecchiali
Ta'ang / Wang Bing
Rokuyon (64) / Zeze Takahisa





2012-2015 catch-up (top-20)


Mountains May Depart (Jia Zhang-ke, 2015)
Danjiki geinin (Artist of Fasting) / Adachi Masao, 2015
She's Funny That Way / Peter Bogdanovich, 2014
Berthe Morisot / Caroline Champetier, 2012 
Overgames / Lutz Dammbeck, 2015
Jimmy P.: Psychotherapy of a Plains Indian / Arnaud Desplechin, 2013
Angely revoljutsii (Angels of Revolution) / Aleksei Fedortšenko, 2014
Under the Skin / Jonathan Glazer, 2013
Huángjīn shídài (The Golden Era) / Ann Hui On-wah, 2014
Hwajang (Revivre) / Im Kwon-taek, 2014

Shānhé gùrén (Mountains May Depart) / Jia Zhang-ke, 2015
To the Wonder (Terrence Malick, 2012)
Gerontophilia / Bruce LaBruce, 2013
To the Wonder / Terrence Malick, 2012
Matsuri no uma (Horses of Fukushima) / Matsubayashi Yoju, 2013
Meurtre à Pacot / Raoul Peck, 2014
Huba / Anka & Wilhelm Sasnal, 2014

Francofonia / Aleksandr Sokurov, 2015
Kommunisten / Jean-Marie Straub, 2014
Zhì qu wei hu shan (The Taking of Tiger Mountain) / Tsui Hark, 2014
Spasenie (Salvation) / Ivan Vyrypaev, 2015
Feng ai ('Til Madness Do Us Part) / Wang Bing, 2013



Gerontophilia (Bruce LaBruce, 2013)




Maudite soit la guerre (Alfred Machin, 1914)
100 löytöä elokuvahistoriasta 1889-2011

(top-30 mestariteokset boldattu)

Maudite soit la guerre / Alfred Machin, 1914
Sången om den eldröda blomman / Mauritz Stiller, 1919
Rien que les heures / Alberto Cavalcanti, 1926
Rojō no reikion (Souls on the Road) / Murata Minoru, 1921
Abwege / Georg Wilhelm Pabst, 1928
Sadie Thompson / Raoul Walsh, 1928

Beggars of Life / William Augustus Wellman, 1928
L'Or des mers / Jean Epstein, 1933
Rapt / Dimitri Kirsanoff, 1934
Koskenlaskijan morsian (Valentin Vaala, 1937)
Jinsei no onimotsu (Burden of Life) / Gosho Heinosuke, 1935
Le Crime de Monsieur Lange / Jean Renoir, 1936
Koskenlaskijan morsian / Valentin Vaala, 1937
Stage Door / Gregory La Cava, 1937
Remorques / Jean Grémillon, 1941
Ditte Menneskebarn / Bjarne [& Astrid] Henning-Jensen, 1946
Ostatni etap (The Last Stage) / Wanda Jakubowska, 1947

Razzia / Werner Klingler, 1947
Ginrei no hate (Snow Trail) / Taniguchi Senkichi, 1947
Døden er et kjærtegn (Death is a Caress) / Edith Carlmar, 1949
Outrage / Ida Lupino, 1950
Vom Teufel gejagt / Viktor Tourjansky, 1950
Woman on the Run / Norman Foster, 1950
Olivia / Jacqueline Audry, 1951
Die Sünderin / Willi Forst, 1951

Die Spur führt nach Berlin / František Čáp, 1952
Araki Mataemon: Kettō kagiya no tsuji / Mori Kazuo, 1952
Remorques (Jean Grémillon, 1941)
Magokoro / Kobayashi Masaki, 1953
Tsuma (Wife) / Naruse Mikio, 1953
Gan (Wild Geese) / Toyoda Shirō, 1953
Konjiki yasha (The Golden Demon) / Shima Kôji, 1954
Onna no sono (Garden of Women) / Kinoshita Keisuke, 1954
Banktresor 713 / Werner Klingler, 1957
Jonas / Ottomar Domnick, 1957
Cowboy / Delmer Daves, 1958
Yong bu xiao shi de dian bo (The Eternal Wave) / Wang Ping, 1958

Der Arzt von Stalingrad / Rádvanyi Géza, 1958
Die Sünderin (Willi Forst, 1951)
Muhomatsu no issho / Inagaki Hiroshi, 1958
Nacht fiel über Gotenhafen / Frank Wisbar, 1959
Der Rest ist Schweigen / Helmut Käutner, 1959
Das Spukschloß im Spessart / Kurt Hoffmann, 1960
Kirmes / Wolfgang Staudte, 1960

Flucht nach Berlin / Will Tremper, 1960
Nihon no yoru to kiri (Night and Fog in Japan) / Ōshima Nagisa, 1960
Devjat dnei odnogo goda (Nine Days of One Year) / Mihail Romm, 1961
Zatōichi rōyaburi (Zatōichi the Outlaw) / Yamamoto Satsuo, 1962
Daisan no kagemusha (The Third Shadow) / Inoue Umetsugu, 1963
Sodrásban (Current) / István Gaál, 1964

Sanbiki no samurai / Gosha Hideo, 1964
Akai satsui (Intentions of Murder) / Imamura Shōhei, 1964
Zatôichi kesshô-tabi (Fight, Zatōichi, Fight!) / Misumi Kenji, 1964

Žavoronok / Nikita Kurihin & Leonid Menaker, 1965
Les Deux Anglaises (François Truffaut, 1971
Dai-bosatsu tōge (Sword of Doom) / Okamoto Kihachi, 1966
Gift / Knud Leif Thomsen, 1966
La Noir de... (Black Girl) / Ousmane Sembène, 1966
Hideg napok (Cold Days) / Kovács András, 1966
Nattlek / Maj Zetterling, 1966
Lonesome Cowboys / Andy Warhol, 1968
Dillinger è morto / Marco Ferreri, 1969

La Fiancée du Pirate / Nelly Kaplan, 1969
Deadlock / Roland Klick, 1970
Ein großer graublauer Vogel / Thomas Schamoni, 1970
La Pacifista / Jancsó Miklós, 1970
Les Deux Anglaises et le Continent / François Truffaut, 1971

Out 1: Noli me tangere / Jacques Rivette, 1971 
Out 1 (Jacques Rivette, 1971)
Rocker / Klaus Lemke, 1972
Ragbar (Downpour) / Bahrām Beizai, 1972
Joshū Sasori - Dai 41 Zakkyobō / Itō Shunya, 1972

Kanashimi no Beradonna / Yamamoto Eiichi, 1973
Kaseki no mori (The Petrified Forest) / Shinoda Masahiro, 1973
Charley Varrick / Don Siegel, 1973
Mahler / Ken Russell, 1974

Yek Etefagh sadeh (A Simple Event) / Sohrab Shahid Saless, 1974
Sandakan hachiban shōkan: Bōkyō / Kumai Kei, 1974
La Chair de l'orchidée / Patrice Chéreau, 1975
Black Sunday / John Frankenheimer, 1977
Jokbo (The Genealogy) / Im Kwon-taek, 1978
Splav Meduze / Karpo Godina, 1980

Der Fan / Eckhardt Schmidt, 1982
Une Chambre en ville / Jacques Demy, 1982
Une Chambre en ville / Jacques Demy, 1982
La Truite / Joseph Losey, 1982
Verführung: Die grausame Frau / Elfi Mikesch & Monika Treut, 1985
Housekeeping / Bill Forsyth, 1987
Ah Long dik goo si (All About Ah Long) / Johnnie To Kei-fung, 1989
The Rookie / Clint Eastwood, 1990
La Sentinelle / Arnaud Desplechin, 1992
The Long Day Closes / Terence Davies, 1992
Zenshin shosetsuka (A Dedicated Life) / Hara Kazuo, 1994
Irma Vep / Olivier Assayas, 1996
La Fidélité / Andrzej Żuławski, 2000
Ghosts of Mars / John Carpenter, 2001
Tosca / Benoît Jacquot, 2001

All About Ah Long / Johnnie To, 1989
Tamamono / Imaoka Shinji, 2004
Les Temps qui changent / André Téchiné, 2004
Ebolusyon ng isang pamilyang Pilipino / Lav Diaz, 2004
Free Zone / Amos Gitaï, 2005
Vers Mathilde / Claire Denis, 2005
Brownian Movement / Nanouk Leopold, 2010
Whores' Glory / Michael Glawogger, 2011
Nana / Valérie Massadian, 2011
X-Men: First Class / Matthew Vaughn, 2011







#52filmsbywomen (2016)

Kun kuulin #52filmsbywomen-haasteesta tammikuun 2016 lopulla, tarkistin edellisvuoden saldon (79) ja laskin jo alkuvuodesta katsomani (puolen tusinaa): ajattelin arrogantisti että saldohan tulee täyteen itsestään kiinnittämättä asiaan sen kummemmin huomiota. Pieleen meni - kun tarkistin marraskuun lopussa tilanteen, leffoja oli kasassa vasta 36. Katsottavien listalla niitä sen sijaan oli (ja on edelleen) tusinoittain, joista loppuvuoden julkaisuiden katselupaniikin lomassa räävin kasaan mitä kerkesin: ensin ajattelin katsoa kaikki näkemättömät Mayt, Lupinot ja Carlmarit, mutta kahden 2016 julkaisun (#43-44) jälkeen päätin omistaa loppuvuoden nimenomaan naisohjaajille joilta en ole aikaisemmin nähnyt mitään (tunnustan häpeäkseni että myös Shepitko kuului tähän asti näihin!).

Valtaosa näistä elokuvista on ehdottomasti näkemisen arvoisia, mutta olen lihavoinut erikseen 25 mestariteosta (kuitenkin vain yksi per ohjaaja):

01. Northern Soul / Elaine Constantine, 2014
02. Vers Mathilde / Claire Denis, 2005
03. La Caraque blonde / Jacqueline Audry, 1953
04. Araya / Margot Benacerraf, 1959
05. Brownian Movement / Nanouk Leopold, 2010
06. Huángjīn shídài (The Golden Era) / Ann Hui On-wah, 2014
07. Wo de linju shuo guizi (My Neighbours and Their Japanese Ghosts) / Yang Lina, 2008
08. Family Business / Christiane Büchner, 2015
09. Outrage / Ida Lupino, 1950 YouTube
10. No. 5 Checked Out / Ida Lupino, 1956 YouTube
11. Documenteur / Agnès Varda, 1981
12. Nana / Valérie Massadian, 2011
13. America / Valérie Massadian, 2013
14. Ulysse / Agnès Varda, 1982
15. A Bookshelf on Top of the Sky: 12 Stories About John Zorn / Claudia Heuermann, 2002 YouTube
16. Nuit et jour / Chantal Akerman, 1991
17. Olivia / Jacqueline Audry, 1951
18. Døden er et kjærtegn / Edith Carlmar, 1949 YouTube
19. Yong bu xiao shi de dian bo (The Eternal Wave) / Wang Ping, 1958
20. Ostatni etap / Wanda Jakubowska, 1947
21. 15 stron świata / Zuzanna Solakiewicz, 2014
22. La tierra de los toros / Musidora, 1924
23. At Land / Maya Deren, 1944 YouTube
24. Kẖạneh sy̰ạh ạst‎‎ (The House Is Black) / Forough Farrokhzad, 1962 YouTube
25. La Souriante Madame Beudet / Germaine Dulac, 1923 YouTube
26. La Coquille et le clergyman / Germaine Dulac, 1927 YouTube
27. L'Invitation au voyage / Germaine Dulac, 1927
28. Verführung: Die grausame Frau / Elfi Mikesch & Monika Treut, 1985

29. Eleganssi / Virpi Suutari, 2015
30. Mille soleils / Mati Diop, 2013
31. Chevalier / Athina Rachel Tsangari, 2015
32. Peau d'homme cœur de bête / Hélène Angel, 1999
33. Berthe Morisot / Caroline Champetier, 2012
34. Gorge coeur ventre / Maud Alpi, 2016
35. El futuro perfecto / Nele Wohlatz, 2016
36. L'Indomptée / Caroline Deruas, 2016
37. Sibérie / Joana Preiss, 2011
38. Suspense / Lois Weber, 1913 YouTube
39. Fit / Athina Rachel Tsangari, 1994 YouTube
40. The Capsule / Athina Rachel Tsangari, 2012
41. The Benaki Museum / Athina Rachel Tsangari, 2013 Vimeo
42. Nattlek / Maj Zetterling, 1966 YouTube
43. Toni Erdmann / Maren Ade, 2016
44. L'Avenir / Mia Hansen-Løve, 2016
45. Rodina elektritshestva / Larisa Shepitko, 1967
46. The Mutability of All Things and the Possibility of Changing Some / Anna Marziano, 2011
47. Brigid of Murroe: A Wonder Tale / Sheila Gallagher & Fanny Howe, 2014 YouTube
48. Long Story Short / Natalie Bookchin, 2016 DocAlliance
49. Regissören: en film om Mai Zetterling / Lena Jordebo, 2015
50. Maryland / Alice Winocour, 2015
51. Restauratiewagens / Arianne Olthaar, 2009 Vimeo
52. La Fiancée du pirate / Nelly Kaplan, 1969 YouTube


[Huom: listalta puuttuu Ditte Menneskebarn (1946), joka kulkee Bjarne Henning-Jensenin nimissä, vaikka se voidaan ymmärtääkseni hyvällä syyllä lukea hänen apulaisohjaajaksi merkityn vaimonsa Astrid Henning-Jensenin työksi; samoin jätin pois avioparien nimiin listatut työt Meshes of the Afternoon (Maya Deren & Alexander Hammid, 1943) ja Huba (Anka & Wilhelm Sasnal, 2014) - nämä kaikki kolme kuuluisivat mestariteospoimintaan!]



La Fiancée du pirate (Nelly Kaplan, 1969)