OFFENE WUNDE DEUTSCHER FILM (Dominik Graf & Johannes Sievert, 2017)

ABWÄRTS (Carl Schenkel, 1984)

Dominik Grafin ja Johannes Sievertin vuosi sitten Night Visionsissa nähty VERFLUCHTE LIEBE DEUTSCHER FILM päättyi sanoihin "to be continued", ja miesten sana piti: tämän vuoden Berlinalessa näytetty kakkososa jatkaa siitä mihin ensimmäinen leffa jäi, keskittyen saksalaisen genre-elokuvan kehitykseen vuodesta 1982 eteenpäin. Ensimmäisen osan tavoin elokuvaa voisi kritisoida valikoivaksi ja täyteenahdetuksi, mutta on vaikea valittaa kun valikoima on näin kiehtova: paljon kiinnostavaa on toki jäänyt pois, mutta on huomattava että kyseessä on hyvin henkilökohtainen työ, jossa tuntuu jatkuvasti nimenomaan Grafin omien kiinnostuksenkohteiden ja huolenaiheiden läsnäolo. Heti alussa, jossa pohjustetaan amerikkalaisten elokuvien vahvaa vaikutusta sodanjälkeisen sukupolven tuleviin ohjaajiin, Klaus Lemke selittää tajunneensa Robert Mitchumia ja Dean Martinia katsellessaan, ettei elokuvissa ole kyse ensisijaisesti kuvien tekemisestä, vaan kielenkäytöstä (toisaalla Lemke on maininnut ymmärtäneensä tämän ollessaan Martin Heideggerin oppilaana) - yksi Grafin omissa kirjoituksissa säännöllisesti toistuvia teesejä; elokuvan toinen osa, otsikoltaan "The Revolution Will Be Televised" keskittyy television tarjoamiin mahdollisuuksiin kokeilevalle ja rajoja rikkovalle kerronnalle (seikka joka on ollut kriittisen tärkeä Grafin omalle ohjaajanuralle); Carl Schenkelin hissitrilleriä ABWÄRTS (1984, ulkomailla englanniksi dubattuna nimellä OUT OF ORDER, meillä "Pelon tunnit") sivuavassa osuudessa pohditaan Götz Georgen kautta "miehisten miesten" puuttumista saksalaisesta elokuvasta (jälleen yksi Grafin vakioteemoja), jne. (Naisiakin on mukana, joskin vähemmistönä ja enimmäkseen näyttelijän ominaisuudessa - tärkeänä poikkeuksena vuonna 1968 menestyskomedian ZUR SACHE, SCHÄTZCHEN ohjannut May Spils, jota mainio kriitikko Rainer Knepperges suosittaa roolimalliksi kotimaansa kaikille nuorille ohjaajaopiskelijattarille...)

ALBINO (Jürgen Goslar, 1976)

Runsaasti ruutuaikaa saavat juuri Lemke (jonka juttuja yksinään kuuntelisi helposti koko kahden tunnin verran), Wolfgang Petersen (jolta löytyy kosolti anekdootteja DAS BOOTin ja IN THE LINE OF FIREn tekemisestä) ja Englantiin muuttanut punk-dokumentaristi ja trash-auteur Wolfgang Büld (jonka brittinäyttelijätär Fiona Horseyn kanssa suoraan DVD:lle tekemä kauhutrilogia kuuluu tunnetusti Grafin omiin suosikkeihin). Ääneen pääsevät tällä kertaa myös muusikot (Klaus Doldinger, Eberhard Schoener ja Irmin Schmidt, joka kertoilee Sam Fullerin ihmetelleen Canin ääninauhan leikkaamiseen ja liimaamiseen perustunutta työtapaa: Canin musiikkia kuullaan muutenkin monessa kohtaa, mm. TV-visionääri Wolfgang Mengen kiehtovan DAS MILLIONENSPIELin näytteissä). Loppupuolella on pitkä osio omistettu vanhan kaartin monitoimiveteraani Jürgen Goslarille (s. 1927), joka jo pitkän uran teatterissa, elokuvissa ja TV:ssä tehtyään lähti viisissäkymmenissään Afrikkaan ja ohjasi siellä kaksi ankaraa kansainvälistä elokuvaa aiheesta orjakauppa: ALBINO aka DER FLÜSTERNDE TOD ("Kuiskaava kuolema", 1976), pääosissa Christopher Lee ja (nimiosan albiinona) Horst Frank (!) ja SLAVERS - DIE SKLAVENJÄGER ("Valkoisen ruoska", 1978). Lisäksi puhumassa käyvät mm. uuden aallon visionääri Eckhart Schmidt (DER FAN aka TRANCE, 1982), yhden Saksan menestyneimmistä komedioista THEO GEGEN DEN REST DER WELT (1980) ohjannut Peter F. Bringmann, sekä Grafillekin monia inspiroituneita käsikirjoituksia tehnyt Günter Schütter.

ROSEN BLÜHEN AUF DEM HEIDEGRAB

Lyhyesti sivutaan myös elokuvagenreistä kaikkien saksalaisinta: Heimatfilmiä eli "kotiseutuelokuvaa" - ja (kiusaavan lyhyesti!) sen mystistä, goottikauhulla maustettua alagenreä "Moorfilm" (nummielokuva), josta hiuksianostattavana esimerkkinä ruudulla vilahtava Hans Heinz Königin ROSEN BLÜHEN AUF DEM HEIDEGRAB (1952) näyttää kuin joltain kadonneelta Val Lewtonin ja Hannu Lemisen yhteistuotannolta (Olaf Möller kommentoi: "vuodesta 1948 alkaen noin viiden vuoden ajan vaikutti siltä että Saksa oli avantgarde-kauhuelokuvan kotiseutua, ja sitten se katosi... sen jälkeen ei ole tullut oikeastaan mitään sen kaltaista"). Ehkä kaikkien hämmästyttävimpänä kummajaisena näyttäytyy kuitenkin elokuvauransa jo natsiaikana (näyttelijänä) aloittaneen Georg Tresslerin (1917-2007) jonkinlainen mytologinen seksploitaatiokauhu SUKKUBUS - DEN TEUFEL IM LEIB (1989), jonka käsittämätöntä olemusta Knepperges pohtii ("Onko se Heimatfilm? Mutta se on 80-luvun lopusta... Entä seksileffa? Se sijoittuu Alpeille, mutta se on dirndl-leffojen täydellinen vastakohta... ja vanhan vaarin tekemä!") Kauhuelokuvista puhuu myös ohjaaja Robert Sigl, joka harmittelee (kahdeksan kuvaamatonta käsikirjoitusta pöytälaatikossaan) saksalaisen FSK-itsesensuurin asettamia taiteellisia rajoituksia: jos sisältö ei ole riittävän turvallista television edellyttämään K12-ikärajaan, ei säätiöiltä tule rahoitusta, ja on paras unohtaa koko juttu - mikä karsii tehokkaasti pois kaiken ravistelevan, radikaalin, uskaltavan, ylitsepursuavan, sanalla sanoen kaiken minkä takia elokuvia kannattaa tehdä ja katsoa. Tuottajien ja rahoittajien kanssa vänkäämistä muistelee myös viime vuoden Espoo Cinéssä nähdyn DER NACHTMAHRin (2016) ohjaaja Achim "AKIZ" Bornhak (jonka alkuperäinen visio 2007 julkaistusta Uschi Obermaier -elämäkertaleffasta DAS WILDE LEBEN jäi aikanaan varman päälle pelaavien rahamiesten jalkoihin), elokuvan monigenreisyys kun muodostui näille ongelmaksi...

HARMS (Nikolai Müllerschön, 2013)

Toisen genretuotantoa näivettävän tekijän summaa gangsterileffa HARMSin (2013) ohjaaja Nikolai Müllerschön: on ok jäljitellä ulkomaisia leffoja, mutta kotimaisen elokuvan pitäisi kuvata myös kotimaan pimeää puolta - kun taas saksalaiset hänen diagnoosinsa mukaan ovat jumittuneet jonkinlaiseen psykologiseen lohkomiseen ja sairaalloiseen harmoniankaipuuseen, mikä aiheuttaa ikävien aiheiden syrjimistä tuotantoketjussa. Sen koommin tämä kuin yllämainitut säätiörahoitukseen pohjautuvan elokuvateollisuuden etenkin genre-elokuvalle aiheuttamat ongelmatkaan eivät kuitenkaan suinkaan piinaa vain saksalaisia tekijöitä - meikäläistenkin katsojien luulisi tunnistavan tiettyjä asetelmia liiankin hyvin, ja sikäli tämänkin elokuvan voisi kuvitella kiinnostavan hieman isompaa yleisöä kuin mitä oli paikalla sen ensimmäisessä Night Visions -näytöksessä (oman seurueeni lisäksi: yksi henkilö...) Siispä kaikille genre-elokuvasta tai ylipäänsä elokuvahistoriasta kiinnostuneille vankka suositus taivaltaa lauantaina Korjaamolle, jossa luvassa vielä yksi esitys tästä taatusti ainakin muutamia mielenkiintoisia nimiä itse kunkin katselulistalle lisäävästä intohimoisesta dokumentista.

OFFENE WUNDE DEUTSCHER FILM vielä lauantaina 22.4. osana Night Visions -festivaalia (Korjaamo klo 14:30).