ONNESTA (Dave Berg & Elina Reinikka, 2014)

Tekisi mieli aloittaa listaamalla tapoja, joilla Dave Bergin ja Elina Reinikan ONNESTA erottuu edukseen kotimaisten nykyelokuvien joukosta, mutta vaikka yritän poikkeuksetta ja toiveikkaana katsoa kaikki kiinnostavalta vaikuttavat suomalaiset, en oikeastaan ehdi seuraamaan niitä niin tiiviisti että pystyisin moisia vertailuja uskottavasti tekemään. Tällä kertaa ei tosin ole tarviskaan vertailla, sillä harvoin tulee ylipäänsä mistään vastaan näin odottamattoman omaperäistä ja elinvoimaista elokuvaa; harvoin myöskään sellaista joka vastaisi aiheiltaan ja toteutukseltaan niin hyvin omaa käsitystäni elokuvasta parhaimmillaan. Melodraamaa kaihtamaton ja emotionaalisessa intensiteetissään häpeämätön, tempoltaan ja dialogiltaan hengästyttävä, genre- ja taide-elokuvaa luontevasti yhdistävä ja mikrobudjetilla lyhyessä ajassa kasattu ONNESTA rastii koko bingorivin - lyhyesti sanottuna, se on enemmän tai vähemmän juuri sellainen suomalainen elokuva jonka olen aina toivonut näkeväni, enkä oikein osaa erotella mikä osa sen aiheuttamasta liikutuksesta johtuu tästä täysosumasta ja mikä itse tarinasta.

Elokuvan tekemää vaikutusta lisäsi yllätysmomentti, sillä en muistanut kuulleeni tekijöistä aiemmin - tosin myöhempi tutkimus paljasti molempien työskennelleen useammissakin hyväksi havaitsemissani projekteissa: pääasiallisesti teatterikentällä aktiivinen Reinikka oli pääroolissa Anssi Mänttärin viimevuotisessa elokuvassa ROMANSSI, joka (kuten myös mainio SAUNAVIERAS) oli Bergin kuvaama - mutta heidän oma elokuvansa on sen verran kaukana "Mänttäri-tyylistä" etten olisi tätä yhteyttä tullut spontaaniksi ajatelleeksi. Kuvataideakatemiasta 2013 valmistuneen Bergin teosluettelo koostuu pääasiassa galleriakonteksteissa esitetyistä fantastisista 3D-lyhytanimaatioista (kts. esim. hänen YouTube-kanavaltaan 2D-versiona löytyvä intensiivinen NO NAMES BEYOND THIS POINT viime vuodelta), mutta tämä on itse asiassa jo hänen kolmas pitkä  elokuvansa: ensimmäinen, samaten Reinikan kanssa yhteistyönä ohjattu OVIA JA LUKKOJA (2011) nähtiin valmistuttuaan sekä valitettavasti tauolle jääneellä Reikäreuna-festivaalilla että Sodankylässä (jossa sitä kehuivat mm. Antti Alanen ja Mikko Piela), minkä jälkeen se näyttää kadonneen kartalta; NÖYRYYDESTÄ (2012) sen sijaan jäi vähemmälle huomiolle. ONNESTA on saanut viimevuotisen galleriaesillepanonsa lisäksi kaksi pienimuotoisempaa festivaalinäytöstä Helsingissä (UUEF ja AAVE), mutta tämän "tunnistamattoman elokuvallisen esineen" (kuten ranskalaiset tällaisia olemassaoleviin muotteihin sopimattomia ja siksi usein markkinoilla valitettavasti väliinputoavia elokuvia nimittävät) soisi kyllä löytävän tiensä huomattavasti suuremmankin yleisön nähtäville: Berg ja Reinikka sekoittavat genrejä (romanttinen komedia, parisuhdedraama, melodraama) ja ilmaisuvälineitä (elokuva, teatteri, videotaide) luontevuudella joka muistuttaa paitsi tällaisten jaottelujen käyttökelvottomuudesta muuhun kuin markkinointiin, myös perinteisten genrejen ja tarinoiden sisältämistä ehtymättömistä mahdollisuuksista luoville elokuvantekijöille.

ONNESTA alkaa animoidulla johdannolla, jossa "kamera" lipuu läpi tuulen ja sateen kohti kerrostalon ikkunaa ja ikkunasta sisään. Sisältä löytyvä näkymä jää toistaiseksi käsittämättömäksi, mutta petaa elokuvan alkupuolen kanssa kontrastoivan hieman pahaenteisen tunnelman, joka jää mieleen sävyttämään seuraavaksi nähtävää. Tummasävyisestä johdannosta leikataan suoraan päinvastaiseen tunnelmaan: täydessä vauhdissa olevaan karrikoituun, pisteliääseen ja puheliaaseen parisuhdekomediaan (elokuvan traileri koostuu kokonaisuudessaan tästä ensimmäisestä varsinaisesta kohtauksesta - ratkaisu joka saattaisi tosin houkutella pahaa-aavistamatonta "suurta yleisöä", jos he sen vain jotenkin sattuisivat näkemään, mutta ei oikein anna leffasta kokonaiskuvaa, ja saattaa toisaalta karkottaa "vakavaa" ilmaisua palvovaa taideleffaväkeä: heidän menetyksensä). Tarinallisuudestaan huolimatta ONNESTA on juoneltaan siinä määrin pelkistetty, ettei sen tapahtumien referoinnissa oikeastaan ole mieltä: riittäköön sanoa että kyse on yhden parisuhteen sairaskertomuksesta riitoineen, kriiseineen, eroineen ja jälkipyykkeineen. Elokuvan tarinataso koostuu sarjasta anekdootteja ja sattumuksia joiden funktiona on toimia kimmokkeina elokuvan dialogeille ja monologeille, jotka ovat perinteisesti parisuhde-elokuvien päärakennusainesta - mieleen tulee kaksi lajityypin hienointa esimerkkiä viime vuosilta, Maren Aden dialoginen EVERYONE ELSE (2009) ja Dag Johan Haugerudin monologinen I'M THE ONE YOU WANT (2014), joihin tätä yhdistää erinomaisen tekstin lisäksi myös rajallisten resurssien inspiroitunut hyödyntäminen. Tällainen dialogivetoisuus vaatii paljon näyttelijöiltä, mutta niin teatterilavoilla kouliintuneet pääosanesittäjät Elina Hietala (ROMANSSI, Q-Teatterin IHANAT IHMISET) ja Matti Laine (AJOMIES) kuin sivuosanäyttelijätkin (mukana mm. Juuso Hirvikangas!) ovat täysillä mukana ja enemmän kuin tehtäviensä tasalla.

Nykyelokuvan pakkomielteisen "visuaalisuuden" vastapainoksi on aina virkistävää kohdata leffa, joka luottaa ensisijaisesti vahvaan tekstiin. Tästä ei kuitenkaan seuraa että ONNESTA olisi kuvakerronnaltaan jotenkin tylsä - päinvastoin, se on kuvallisilta ratkaisuiltaan omaperäinen (vain yhtenä esimerkkinä, koko elokuva on jälkikäsitelty sekoittamalla digikuvattuun materiaaliin tyhjistä filminpätkistä kuvattu tekstuurikerros), valo- ja värikylläinen, ja ennen kaikkea supernopea: hyperkineettisen ilmaisun esikuvia voi kenties arvailla lukuisien elokuvallisten viittausten sekaan sirotelluista IN THE MOOD FOR LOVE -nyökkäyksistä (vaikka rytmiltään ja valaistukseltaan se tuo pikemmin mieleen Wongin ja Doylen vauhdikkaammat 90-luvun yhteistyöt). Henkilöt, kamera ja ääniraita ovat jatkuvassa liikkeessä, joka ei ole mitään väkinäistä kameranheiluttelua tai paikallaan polkevaa kohellusta, vaan täysin hallittua ja itse kertomuksen rakenteesta kumpuavaa eteenpäin vievää liike-energiaa, joka pitää katsojan otteessaan koko elokuvan keston ajan, lähes jatkuvan taustamusiikin (sekoitus Bergin omaa ja mainiosti toimivaa CC-lisensoitua valmismusiikkia) tukiessa elokuvan tonaalisia liukuja ja käännöksiä hykerryttävästä ja huutonaurattavasta tragikoomiseen ja kuolemanvakavaan. Ilahduttavaa on myös elokuvan suhde siihen naturalismiin, joka on edelleen hallitseva tyylilaji eurooppalaisessa nykyelokuvassa (ja puutteellisesta asiantuntemuksestani huolimatta olen ymmärtänyt ettei suomalainen elokuva tee tähän suurta poikkeusta), ja joka lentää tässä äärimmäisen tervetulleella tavalla pihalle jo ensi minuuteilla. Apean dokumentaarisuuden sijaan ONNESTA sukeltaa välittömästi pintakerrosten alle, vaihdellen lennossa objektiivisen, subjektiivisen ja subjunktiivisen välillä: henkilöhahmot puhuvat kameralle toisistaan huolimatta, kommentoivat toistensa monologeja, tekevät kuvitteellisia asioita, ja intensiteetin hiljalleen kasvaessa henkilöiden psyykensisällöt alkavat vaivihkaa manifestoitua kuvaraidalla Bergin mallintamien CGI-elementtien muodossa. Elokuvalliset lainat, musiikinkäyttö ja subjektiivinen kerronta kulminoituvat elokuvan uskomattomassa taitekohdassa öisessä karaokebaarissa: on vaikea kuvitella että kyynisinkään katsoja voisi olla vaikuttumatta tämän kohtauksen emotionaalisesta latauksesta, elokuvantekijöiden uskalluksesta puhumattakaan.

Monella tavoin samanhenkisesti kuin taannoin ylistämäni, yhtä lailla ankean todenkaltaisuuden syvempiä totuuksia esiinkaivaakseen hylännyt hieno FINSTERWORLD (2013), ONNESTA piirtää yhden intiimin ihmissuhteen kautta viiltävän tarkan kuvan nykyihmisen olemassaolon tilasta - peloista ja toiveista, odotuksista ja pettymyksistä, epävarmuuksista ja harhakuvista, katoavaisesta onnesta ja jatkuvasta epätoivosta - ja samalla koko modernia yhteiskuntaa vaivaavista komplekseista ja pahoinvoinnista: suoraan ohuen pinnan alla lymyää jotain mustaa ja myrkyllistä, joka vain odottaa sopivaa repeämää ryöpsähtääkseen esiin. Tämä yksilöllisen ja yhteisöllisen kaksoisvalotus tekee jo yksin rakkaustarinanakin liikuttavasta elokuvasta niin syvästi resonoivan. ONNESTA on sosiaalisesti ja emotionaalisesti pureva, vimmalla, vakaumuksella ja näkemyksellä tehty elokuva, jonka niin muoto ja sisältö kuin keinot ja päämäärätkin vastaavat täydellisesti toisiaan. Ehdottomasti yhtenä parhaista viime vuonna näkemistäni elokuvista (ja koskaan näkemistäni kotimaisista) se tuo kaivattua piristystä suomalaisen elokuvan kentälle; toivokaamme että se saa vielä tavalla tai toisella tilaisuuden tavoittaa ansaitsemansa kokoisen yleisön. Kymmenen tähteä.

Päivitys 21.8.: ONNESTA nähdään tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla! Ainoa näytös la 26.9. klo 21:00.