torstai 19. marraskuuta 2015

Nettikatseluvinkkejä (viikko 47)

LIIKKUMAVARA (Annika Grof, 2009)

Teema hoksasi pikauusia Annika Grofin erinomaisen dokumentin, jossa seurataan lähietäisyydeltä eduskunnassa 2008 käytyä pitkää vääntöä hallituksen esittämästä sotemaksukorotuksesta. Suljettujen ovien takana kuvattu elokuva kuvaa totuttua välittömämmin päätöksentekoprosesseja Suomen poliittisessa järjestelmässä. Tätä pitäisi näyttää säännöllisesti vaalien alla.

Missä: Yle Areena // Poistuu: ma 23.11. klo 23:20 // ilmainen // Kesto: 89 min // Kieli: suomi (tekstit suomeksi)


VAPOR TRAIL (CLARK) (John Gianvito, 2010)

Ensimmäinen osa monumentaalisesta, Yhdysvaltojen armeijan Filippiineille jättämiä ympäristötuhoja käsittelevästä diptyykistä, joka aikatasoja limittävällä kerronnallaan kasvaa mykistäväksi esitelmäksi mm. kolonialismin jatkuvasta vaikutuksesta, kansalaisaktivismista sekä historian "taloudellisesta sielusta" ja sen unohtamisen vaarallisuudesta.


Missä: YouTube // Katsottavissa toistaiseksi // ilmainen // Kesto: 264 min // Kieli: englanti, tagalog (tekstit englanniksi)


LEVEL FIVE (Chris Marker, 1997)

Jäljittelemättömän vapaamuotoinen sekoitus fiktiivistä videopäiväkirjaa ja rapsodista muistelmaa, NEUROMANCER-henkistä scifiä ja 1990-luvun peligrafiikkaa sekä arkistokuvaa ja haastatteluja syventyy Okinawan taistelun tragediaan toisen maailmansodan käännekohtana. Tulos on pökerryttävän monikerroksinen essee Markerin ikuisista teemoista - ajasta ja muistista - joka (kuten kaikki tässä esitellyt elokuvat) tarjoilee enemmän vaikeita kysymyksiä kuin helppoja vastauksia.

Missä: Mubi // Poistuu: la 21.11. klo 23:59 // Hinta: kk-maksu (1 kk ilmainen) // Kesto: 106 min // Kieli: ranska (tekstit englanniksi)

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

John Guillermin (1925-2015)



Syyskuun lopulla kuollut brittiohjaaja John Guillermin olisi täyttänyt tänään 90 vuotta: olin merkinnyt päivän allakkaan jo hyvissä ajoin, tarkoituksenani julkaista merkkipäivän verukkeella jonkinlainen yleiskatsaus hänen tuotannostaan, johon lopulta kuluneen vuoden aikana pääsin syventymään toden teolla - mutta vaikka tiesin miehen olevan jo huonossa kunnossa, ei tullut mieleenkään se surullinen mahdollisuus että joutuisin otsikoimaan tekstin tällä tavoin.


Panin Guillerminin nimen ensi kertaa tietoisesti merkille vasta vuonna 2013, hankittuani useiden innostuneiden arvioiden inspiroimana nähtäville hänen muutamaa vuotta aiemmin uudelleenjulkaistun mestariteoksensa RAPTURE (1965). Olin kyllä nähnyt hänen epäilemättä kuuluisimman ohjaustyönsä THE TOWERING INFERNOn (1974 - elokuvan alkuteksteissä kunnia on jaettu tuottaja Irwin Allenin kanssa, mutta käytännössä se kuuluu pitkälti Guillerminille), mutta tämä tapahtui siinä iässä jossa elokuvien työryhmästä osataan nimetä korkeintaan joku näyttelijä, joten leffan pyörähtäessä käyntiin olin vailla mitään sen koommin positiivisia kuin negatiivisiakaan ennakkoluuloja. RAPTURE iski kuin sadan tonnin rekka, niin etten vieläkään osaa kirjoittaa siitä kuin pöllämystynyttä änkytystä (mistä todisteena Laajakuvan alkuvuodesta julkaisema vuodatukseni), ja päätin siltä istumalta tutustua miehen tuotantoon ennen pitkää tarkemmin. Meni kuitenkin yli vuosi ennen kuin pääsin urakkaan käsiksi: TCM:ltä bongattu SHAFT IN AFRICA (1973) ja kirjastosta löytämäni, toisinaan parjattu (mutta pitkälti kai jo rehabilitoitu) KING KONG (1976) käynnistivät todellisen pakkomielteen nähdä kaikki mahdollinen Guillerminin filmografiasta.

OPERATION DIPLOMAT (1953)
Guillermin oli vanhan liiton työmiesohjaaja ajalta jolloin, Peter von Baghia lainatakseni, "auteur-elokuva" ja "hyvä kaupallinen viihde-elokuva" eivät olleet eri asioita - sitä lajia elokuvantekijöitä joihin itse tunnen erityistä kiinnostusta ja kiintymystä: suvereenisti genrestä genreen ja elokuvasta toiseen kiiruhtava ammattilainen, jonka elokuvissa silti tästä tuotannollisesta ja tyylillisestä runsaudesta huolimatta (itse asiassa kenties juuri sen takia) on nähtävissä persoonallinen kädenjälki ja maailmankatsomus; siis itse asiassa malliesimerkki juuri siitä mistä koko auteur-teoriassa oli alun alkujaan kysymys. Vanhanaikainen oli myös tuo maailmankatsomus, jonka ytimessä oli tietty romanttinen idealismi, mikä näkyy niin miehen elokuvissa - niiden aihevalinnoissa ja ohjauksellisissa ratkaisuissa - kuin hänen työskentelystään kerrotuissa anekdooteissa: Guillermin tunnettiin hyvin ehdottomana ja temperamenttisena ohjaajana, joka kävi usein avointa sotaa elokuviensa tuottajia vastaan omia näkemyksiään puolustaessaan, mistä jäi perinnöksi erittäin hankalan palkollisen maine (sen sijaan hänen ohjauksessaan työskentelevillä näyttelijöillä on ollut lähinnä positiivista sanottavaa). Romanttisuus sanan laajimassa merkityksessä leimaa myös hänen parhaita elokuviaan, joiden usein kuumeisen epätoivoinen viritys tavoittelee syvempiä emotionaalisia totuuksia, tarvittaessa sellaisten sivuseikkojen kuin "hyvän maun" tai "uskottavuuden" kustannuksella: olen ollut aistivinani selvää samanhenkisyyttä sellaisten ihailemieni intohimoisten action-auteurien kuin Tony Scottin ja Dominik Grafin töissä, vaikkei kummankaan kohdalla vaikutussuhteesta mitään kirjallista todistetta olekaan...


NEVER LET GO (1960)
Kirjallisia lähteitä myöskään Guillerminiin itseensä liittyen ei varsinaisesti hyllyiltä pursuile: parhaiten on dokumentoitu KING KONGin tuotantoprosessi, josta tehtiin jopa kokonainen kirja (joka tosin on luettavissa paremminkin markkinointimateriaaliksi kuin tutkimukseksi). Ainoat tietämäni tuotantoon kokonaisuutena vakavasti suhtautuvat kirjoitukset ovat Olaf Möllerin artikkeli Film Comment -lehdessä 1/2014 sekä sattumoisin vain muutamaa kuukautta ennen Guillerminia kuolleen runoilijan ja kriitikon Christopher Mulrooneyn henkilökohtaisille kotisivuilleen kokoama kommentoitu osittainen filmografia (26 elokuvaa kaikkiaan 36:sta); samaten juuri valitettavasti edesmenneen brittikriitikko Mike Suttonin essee brittiläisen Eureka!-yhtiön RAPTURE-julkaisun kansivihkosessa on erinomainen, kuin myös Anthony Nieldin pitkä ja paneutunut kritiikki BFI:n kahden varhaisen elokuvan Blu-ray-julkaisusta. Tärkein löytämäni primäärilähteen tapainen on Guillerminin pitkä haastattelu American Cinematographer -lehdessä 1/1977, joka sekin on lähinnä KING KONG -aiheinen, mutta sisältää paljastavia lausuntoja jotka vahvistavat osaltaan jo elokuvista välittyviä vaikutelmia ohjaajan motivaatioista ja luonteesta. Kuolinuutisen jälkeen ilmestyi toki lukuisia muistokirjoituksia, mutta enimmäkseen niissä kerrataan tavallisimpia "kuka kukin on" -osaston faktoja ja kliseitä; paneutuneimmat näkemäni lienevät BFI:n ja Guardianin jutut, jotka muutamista suoraan sanoen vääristä mielipiteistä huolimatta edes yrittävät antaa jonkinlaista kokonaiskuvaa Guillerminin pitkästä ja monivaiheisesta urasta.


RAPTURE (1965)

Koska tämänkin jutun perimmäinen tarkoitus on saada lukijat hankkiutumaan itse elokuvien ääreen, lopuksi pieni opastus saatavilla oleviin videojulkaisuihin. Kaikki suomenkielisillä teksteillä julkaistut Guillerminin elokuvat ovat tuotannon kirkkainta kärkeä, ja saatavilla pikkurahalla divareista tai ilmaiseksi kirjastosta: Peter Sellersin vetämä tragikoominen WALTZ OF THE TOREADORS (1962, neljän levyn Sellers-boksissa), piinkova sotaelokuva THE BRIDGE AT REMAGEN (1969), jo mainitut TOWERING INFERNO ja KING KONG sekä fantastinen Agatha Christie -sovitus DEATH ON THE NILE (1978, Poirot'n roolissa Peter Ustinov). Guillerminin brittituotantoja on julkaistu kotimaassaan kiitettävä määrä: niiden parhaimmistoa ovat Guillerminin oman suosikin (ja todellisen pääteoksen) RAPTUREn lisäksi tyylipuhdas B-sarjan paranoiatrilleri OPERATION DIPLOMAT (1953), monisävyinen tavaratalodraama THE CROWDED DAY (1954), itäisen Lontoon baareissa ja kaduilla kuvattu ankara halpis-noir NEVER LET GO (1960) ja lopulta huomattavasti suuremman budjetin Cinemascope-ilmasotaelokuva THE BLUE MAX (1966); erittäin hyvässä maineessa olevaa Aldo Rayn ja Peter O'Toolen tähdittämää pankkiryöstöleffaa THE DAY THEY ROBBED THE BANK OF ENGLAND (1960) en ole onnistunut näkemään. Maakoodeista viis veisaaville (joita voisi toivoa tähän maailmanaikaan olevan valtaosan tämän lukijoista) on jenkkijulkaisuina tarjolla laaja valikoima Guillerminin myöhempää rikos- ja toimintaleffatuotantoa, joista parhaat (ja sattumalta huokeimmin saatavilla) ovat SKYJACKED (1972, neljän leffan Charlton Heston -boksissa) ja SHAFT IN AFRICA (1973). Myös miehen viimeiseksi työksi jäänyt, aivan pokkana pelattu klassinen western THE TRACKER (1988, pääosassa Kris Kristofersson) on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Listaa voisi jatkaa, sillä tiettyä perustasoa heikompia elokuvia miehen filmografiasta näkemieni 25 elokuvan joukossa on vain pari, mikä olisi helvetinmoinen osumakeskiarvo vielä siinäkin tapauksessa että loput yksitoista sattuisivat olemaan silkkaa kuraa: yllä luettelemani kolmasosa on joka tapauksessa niin kovatasoista kamaa, ettei voi kuin ihmetellä missä viipyy jonkun etevän kriitikon kirjanmittainen uudelleenarviointi hänen tuotannostaan. Sellaista odotellessa on kuitenkin lohdullista tietää että Guillermin ehti vielä eläessään todistaa kadonneen lempilapsensa RAPTUREn uudelleenjulkaisun ja sen kirvoittamat innostuneet reaktiot, ja että tuon suoranaisen pienen ihmeen seurauksena ainakin osa jälkipolvista tulee muistamaan hänet siitä mistä hän halusi tulla muistetuksi.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Nettikatseluvinkkejä (viikko 46)

JOÃO BÉNARD DA COSTA - OTHERS WILL LOVE THE THINGS I LOVED 
(Manuel Mozos, 2014)

Lyyrinen henkilökuva suuresta cinefiilistä, kriitikosta ja Portugalin elokuva-arkiston pitkäaikaisesta johtajasta muodostuu hänen omista teksteistään ja lempielokuviensa (JOHNNY GUITAR, THE GHOST AND MRS. MUIR, ORDET) avainkohtauksista.


Missä: Doc Alliance // Poistuu: su 15.11. klo 23:59 // ilmainen // Kesto: 76 min // Kieli: portugali (tekstit englanniksi)


SONGS FROM THE NORTH (Yoo Soon-mi, 2014)

Virallisesta arkistomateriaalista ja ohjaajan matkallaan tallentamista kuvista koottu kollaasielokuva on hämmentävä matka syvälle Pohjois-Korean sieluun. Tekijän erinomaiset haastattelut BOMB-lehdessä ja Mubin Notebook-blogissa tulevat tarpeeseen, mutta kannattaa lukea vasta katsomisen jälkeen.


Missä: Doc Alliance // Poistuu: su 15.11. klo 23:59 // ilmainen // Kesto: 73 min // Kieli: englanti, korea (tekstit englanniksi)



ALMAYER'S FOLLY (Chantal Akerman, 2011)

Viime kuussa traagisesti kuolleen ohjaajan viimeiseksi fiktioelokuvaksi jäänyt teos on sovitus Joseph Conradin esikoisromaanista. Stanislas Merhar (ADOLPHE, L'OMBRE DES FEMMES) tekee hurjan suorituksen Malesiassa aarretta etsivänä ja lopulta kaikkensa menettävänä päähenkilönä. Dean Martin, Gene Vincent ja Richard Wagner säestävät.


Missä: Mubi // Poistuu: to 12.11. klo 23:59 // kk-maksu (1 kk ilmainen) // Kesto: 127 min // Kieli: ranska, malaiji (tekstit englanniksi)

torstai 24. syyskuuta 2015

Nettikatseluvinkkejä (viikko 39)

CELESTIAL WIVES OF THE MEADOW MARI (Aleksei Fedortšenko, 2012)

Jo SILENT SOULS (2010) oli hieno, mutta tämän jälkeen jokainen Fedortšenkon elokuva on odotettu tapaus (uusi ANGELS OF REVOLUTION ei valitettavasti löytänyt Suomeen - ehkä Kino Lokakuu pelastaa?). Marikansan mytologiasta sikiää oodi luonnolle, naiseudelle, sukupuolisuudelle ja inhimilliselle arvokkuudelle.

Missä: Yle Areena // Poistuu: pe 25.9. klo 23:59 // ilmainen // Kesto: 106 min // Kieli: niittymari (tekstit suomeksi)



TRANSIT (Lauri Astala, 2013)

Oppitunti vieraaksitekemisestä. Kun näin ensi kerran still-kuvia Astalan teoksesta, olin varma että kyseessä on animaatio: niin ihmeellisen toismaallisiksi sen yksinkertaisen nerokas keino - ylösalaisin kääntäminen - abstrahoi valo- ja elokuvista tutut New Yorkin yömaisemat.


Missä: taiteilijan kotisivuilla // saatavilla toistaiseksi // ilmainen // Kesto: 10 min // Kieli: englanti (ei dialogia)


LAWINEN DER ERINNERUNG (Dominik Graf, 2012)

Intiimi muotokuva saksalaisen tv-elokuvan veteraani Oliver Storzista (1929-2011) ei edellytä ennakkotietoja aiheestaan, vaan kehittyy yleisinhimillisesti resonoivaksi esseeksi muistista ja menneisyydestä. Tekstittämättömänä edellyttää kohtalaista saksankielen taitoa (tai ranskan, mutta dubbauksessa häviää Storzin ja Grafin äänten huomattava karisma).

Missä: ARTE.tv // Poistuu: ma 28.9. klo 02:20 // ilmainen // Kesto: 89 min // Kieli: saksa tai ranska (ei tekstitystä)

tiistai 22. syyskuuta 2015

R&A 2015: LANDSCAPE WITH MANY MOONS (Jaan Toomik, 2014)

90-luvun puolivälissä videoteoksillaan kansainväliseen maineeseen noussut virolainen kuvataiteilija Jaan Toomik (s. 1961) on minulle (kuvataideympyröitä sangen satunnaisesti seuraavana) uusi tuttavuus, joten lähestyin hänen ensimmäistä pitkää elokuvaansa MAASTIK MITME KUUGA (2014) vailla perusteltuja ennakko-odotuksia; sen ilahduttavampi yllätys oli todeta se erinomaiseksi, enkä epäröi nimetä sitä jo tässä varhaisessa vaiheessa yhdeksi tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin taatusti parhaista elokuvista (paha vain että ainoat kaksi näytöstä on sijoitettu epäkäytännöllisesti päiväsaikaan, joista otollisempaankin - sunnuntaina puolenpäivän aikaan - oli löytänyt vain kourallinen katsojia). Elokuvan päähenkilö on keski-ikäinen hulppeassa omakotitalossa asuva, Land Roverilla vaimon ja kahden naisystävän välillä sukkuloiva ja poikaansa futistreeneihin kuskaava Juhan (erinomaisen ryytyneen näköinen Hendrik Toompere jr.); kaikesta päätellen mies on myös jonkinlaisessa painostavassa uraputkessa, vaikka merkitsevästi elokuvassa ei kuitenkaan nähdä minkäänlaisia viittauksia työhön. Mielenterveydellehän sellainen käy, ja tuotantoyhtiön kuvauksen mukaan elokuva onkin kuvaus "räjähdysherkästä tilasta juuri ennen järjen menettämistä, kun ihminen ei saa enää yhteyttä elämään"; ohjaaja itse luonnehtii sitä tragikomediaksi ja ihmissuhdedraamaksi ("sellaisesta omaperäisestä aiheesta kuin naisten ja miesten väliset suhteet").

Toomikin esikoispitkä on erinomaisen vapaa ja kekseliäs elokuva: varsinaisen juonen sijaan on sarja tapauksia muutaman päivän ajalta Juhanin elämästä, joiden suhde kertomuksen "todellisuuteen" on jatkuvasti epäselvä, sillä sellaisten surrealismin suvereenien mestareiden kuin Buñuelin (ohjaajan tunnustama esikuva) tai Ōshiman tavoin Toomik kuvaa unet/harhat/fantasiat taitavasti aivan samassa rekisterissä kuin objektiivisenkin todellisuuden, ilman ylimääräistä korostamista tai alleviivailua. Lopputulos on jatkuvasti viihdyttävä, monitulkintainen (elokuvan mahdollinen symboliikka vaikuttaa olevan sitä parasta lajia, missä mikä tahansa voi symboloida mitä tahansa, katsojasta riippuen - toisin sanoen turhia selityksiä tai valmiita tulkintoja ei ole mukana laimentamassa keitosta) ja lopulta koskettavakin, koska Toomik onnistuu pitämään äänilajin koko ajan hienossa balanssissa absurdin komiikan ja melkoisen vilpittömän vakavuuden välillä ("samaistun itse pitkälti kaikkiin henkilöihin... koska kyse on banaaleista ongelmista - miesten ja naisten suhteista, peloista, komplekseista, paranoiasta - useimmat katsojat voivat ehkä tunnistaa jotain itsestään... [elokuva] koostuu, kuten elämä itse, irrationaalisista impulsseista, tuskista ja iloista... ja kohtalokkaista siirroista, jotka voivat sivustakatsojalle vaikuttaa suhteellisen koomisilta, vaikka henkilöt saattavat kärsiä kovastikin").

Vapaamuotoisuudesta huolimatta en oikein ymmärtänyt R&A:n ohjelmakirjan kuvailua jonka mukaan MAASTIK MITME KUUDA "liikkuu elokuvan ja videotaiteen välimaastossa", enkä usko että tuollainen sanavalinta olisi tullut kenellekään mieleen ilman Toomikin aiemman uran kontekstia, sillä mistään hybridimuotoisesta yhtä lailla teatteriin kuin galleriaankin sopivasta teoksesta (á la vaikkapa joku Tsai Ming-liang) ei todellakaan ole kysymys, vaan kyseessä on aivan "tavallinen elokuva" - jos kohta tarinansa tasolla keskimääräistä vapaampi (ja kaikin puolin totta vie keskimääräistä parempi), mutta joka tapauksessa tarinallinen, näytelmällinen ja ennen komediallinen, minkä vuoksi sitä on helppo suositella niillekin joissa tuo edellämainittu kuvaus herättää ennakkoluuloja. Juuri mielikuvituksen ja assosiaatioiden vapaus on elokuvan innostavin piirre, joka kulminoituu sen jopa pienet aplodit kirvoittaneessa, mestarillisessa non sequitur -lopetuksessa (joka on lajissaan varmaankin tyylipuhtain sitten Alain Resnais'n mestarillisen LES HERBES FOLLESin); myös virkistävän omaperäisiä kuvallisia ideoita piisaa (erityisesti mieleen jäi muutama epätyypillisen kaukaa kuvattu otos), ja elektro-surrealisti Mihkel Kleisin erinomainen, säästeliäästi annosteltu musiikki kuvastaa sujuvasti päähenkilön epävakaata sieluntilaa. 

Taiteilijan aiempia video-/elokuvamuotoisia töitä näkemättä on vaikea sanoa pitäisikö MAASTIKiin suhtautua oikeastaan niinkään esikoiselokuvana vai paremminkin teosluettelon loogisena jatkona, mutta joka tapauksessa on selvää että Toomikin varmaotteisesta, turhaan konstailemattomasta ja näkemyksellisestä työstä tämän elokuvan parissa voisi moni pidemmänkin linjan ohjaaja olla oikeutetusti kateellinen (vaikka tuntuu vähintäänkin banaalilta vertailla elokuvia vain kielen tai kotimaan perusteella, en voinut välttää ajoittaisia mielleyhtymiä Veiko Õunpuun kakkosleffaan PÜHA TONU KIUSAMINEN, jonka kaikki itseäni ärsyttäneet piirteet Toomik onnistuu täydellisesti välttämään). Kaikin puolin mainio elokuva - suosittelen raivaamaan tilaa kalenteriin viimeistä esitystä varten, jossa myös itse ohjaaja on paikalla ilmeisesti vastailemassa yleisön mielissä epäilemättä herääviin kysymyksiin.

Elokuvan viimeinen esitys Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla keskiviikkona 22.9. klo 16 (Kino Engel).
Päivitys 23.9.2016: elokuva on julkaistu Virossa englanniksi tekstitetyllä DVD:llä!


maanantai 14. syyskuuta 2015

Nettikatseluvinkkejä (viikko 38)

Ensimmäisenä askeleena kohti suunnittelemaani tarkoituksenmukaisemmaksi viilattua uutta blogia lanseeraan tässä viikottaisen säännöllisen "palstan", jonka puitteissa nostan lyhyiden kapseliarvioiden, kuvausten tai muualta lainattujen lausuntojen avulla esiin näkemisen arvoisia teoksia internetin lukuisista videopalveluista, pääpaino tilapäisillä tai pian poistuvilla streameillä. Tämän viikon poiminnoissa kaksi kiireellistä, jo huomenna tiistaina poistuvaa erinomaista pitkää fiktiota sekä valikoima sunnuntaihin asti ilmaiseksi katsottavia lyhytdokumentteja.


INTERROGATION (Vetrimaaran, 2015)

Kansainvälisestikin huomatun AADUKALAM -elokuvan (2011) ohjaajan uutuus voitti pari päivää sitten Venetsiassa  Amnestyn ihmisoikeuskysymyksiä koskevien elokuvien palkinnon; VISARANAI alkaakin harvinaisen hyökkäävänä ja katsojaa koettelevana (ja kuulemma tositapahtumiin perustuvana) rasismin, mielivallan ja poliisibrutaliteetin kuvauksena, mutta tekee puolivälissä yhden kiehtovimmista viime aikoina näkemistäni käännöksistä kohti hieman vaikkapa jotkut Johnnie To'n elokuvat mieleentuovaa poliittista trilleriä (viittaan tässä vain juoneen - V:n mahdollisista toimintaohjaajan kyvyistä nähdään tässä elokuvassa vain vilaus), kun kohtalo (ja korruptio) syöksee syntipukeiksi kadulta poimitut köyhät tamilimiehet ojasta allikkoon. Hieno elokuva, helposti muutaman euron katselumaksun väärti (semminkin kun toista mahdollisuutta tämän näkemiseen tuskin pian tulee): vahva suositus.

Missä: Venice Sala Web // Poistuu: ti 15.9. klo 23:59 // Hinta: 4 euroa // Kesto: 106 min // Kieli: tamili, telugu (tekstit englanniksi)




THE PORTUGUESE NUN
(Eugène Green, 2009)

Espoossa nähtyä, ohjaajansa uusinta LA SAPIENZAa (2014) helpommin lähestyttävä (ja mielestäni parempi - sekä elokuvana että johdatuksena Eugène Greenin omaperäiseen ilmaisuun) A RELIGIOSA PORTUGUESA oli yksi parhaita viime vuonna näkemiäni elokuvia. Hieman Manoel de Oliveiran tai Ozun henkisesti yhtä aikaa leikkisä ja melankolinen kuvaus yksinäisen näyttelijättären odysseiasta Lissabonin kaduilla ja baareissa kasvaa lähes huomaamatta meditaatioksi taiteesta, uskosta ja rakkaudesta. Elokuva on saatavilla myös Artifical Eyen julkaisemalla englanniksi tekstitetyllä DVD:llä, mutta suosittelen käyttämään tämän helpomman tilaisuuden sen tsekkaamiseen jos vain aikaa löytyy.

Missä: Mubi // Poistuu: ti 15.9. klo 23:59 // Hinta: kk-maksu (1 kk ilmainen) // Kesto: 127 min // Kieli: ranska, portugali (tekstit englanniksi)





Mats Bigert & Lars Bergström, 2014

Pistämätön Doc Alliance jatkaa voittokulkuaan: esiteltyään viikon mittaisissa ilmaissarjoissaan niin raskaan sarjan tekijöitä (Michael Glawogger, Sergei Loznitsa, Peter Liechti, Peter Tcherkassky) kuin nuorempiakin ohjaajia (mm. Harvardin Sensory Ethnography Labista ja Aalto-yliopistosta), sivuston kuratoijat ovat valinneet näytettäväksi erinomaisen mielenkiintoisen ruotsalaisen taiteilijapari Bigert & Bergströmin elokuvatöitä. Olen itse nähnyt duolta vain tämän viimevuotisen, uutiskuvamateriaalista kootun lyhytelokuvan, mutta yksin sen ja heidän muista projekteistaan lukemani perusteella tämä miniretrospektiivi on pakollista nähtävää; mukana on neljä muuta toinen toistaan kiehtovamman näköistä lyhytdokumenttia (mm. ihmisen ja hiiren historiallisia suhteita tarkasteleva THE MOUSE sekä ihmiskunnan yrityksiä sään hallitsemiseksi esittelevä WEATHER WAR, molemmat vuodelta 2012).

Missä: Doc Alliance // Poistuu: su 20.9. klo 23:59 // Hinta: ilmainen // Kesto: 14 min (27-58 min) // Kieli: mykkä (+ englanti)