Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkautta ja anarkiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkautta ja anarkiaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

R&A 2015: tärppejä

Tämän vuoden ohjelmisto on niin kovatasoinen (omassa kalenterissani on tällä hetkellä 30 näytöstä), että täydellisen tärppilistan koostamiseen veisi enemmän aikaa kuin nyt on käytettävissä - ja koska haluan julkaista nämä vinkit ennen lipunmyynnin alkamista, olen karsinut ne vain sellaisiin joita ei ole vielä muissa tärppijutuissa erityisemmin nostettu esiin tai jotka ovat muuten vaarassa jäädä ilmeisempien hittien jalkoihin. Kahdeksan erityistä huomiota ansaitsevan poiminnan jälkeen luettelen lyhyesti muita itse eniten odottamiani leffoja (kaikki normaaliin teatterilevitykseen tulevat joudun jälleen kerran jättämään armotta pois).


AFERIM! (Radu Jude, 2015)

Romanialaisen Radu Juden hysteerinen EVERYBODY IN OUR FAMILY (2012) oli omassa kirjanpidossani yksi julkaisuvuotensa riemukkaimpia yllätyksiä, ja siksipä olen ensimmäisistä uutisista saakka odottanut innolla tätä 1800-luvulle sijoittuvaa, ihan oikealle mustavalkofilmille kuvattua mustalaiswesterniä (!) joka toi ohjaajalleen Berliinissä jaetun parhaan ohjaajan palkinnon (karhupysti on tosin nykyään kaukana taiteellisen tason takeesta, mutta toivoakseni tämä leffa olisi pitkästä aikaa säännön vahvistava poikkeus) 



AV-ARKKI ESITTÄÄ (eri ohjaajia)

Valikoima suomalaisen videotaiteen parhaimmistoa, ohjaajina Lauri Astala, Dave Berg, Risto-Pekka Blom, Maija Blåfield, Azar Saiyar, Salla Tykkä ja Vehviläisen veljekset eli Pink Twins. Olen nähnyt näistä neljä ensimmäistä, jotka ovat kaikki ehdottomasti näkemisen arvoisia - ja epäilen että ainakin Astalan, Bergin ja Pink Twinsin surrealistiset arkkitehtoniset visiot pääsevät kunnolla oikeuksiinsa vasta täydellä resoluutiolla ja isolta kankaalta, joten kannattaa käyttää tämä tilaisuus mikäli suinkin mahdollista.


DIARY OF A CHAMBERMAID (Benoît Jacquot, 2015)

Jo 70-luvulla aloittaneen, nykyisin sitkeästi aliarvostetun Jacquot'n viimevuotinen 3 COEURS jäi Suomessa kokonaan näkemättä (toisin kuin sitä edeltänyt loistava FAREWELL MY QUEEN), mutta ilahduttavasti R&A on hankkinut hänen uuden elokuvansa, sovituksen jo kolme kertaa aiemmin filmatisoidusta Mirbeau'n romaanista: Lea Seydoux'n läsnäolo tarinan nimiroolissa lienee vaikuttanut jossain määrin valintaan ja vetänee ainakin jonkin verran yleisöä. 



KURKISTUS ROMANIAAN (eri ohjaajia)

Festivaalin lukuisten lyhärinäytösten seassa lymyilee kaksi yllämainitun Radu Juden elokuvaa lisää, ja kaksi muutakin itselleni tuntemattomien ohjaajien työtä kiinnostavat - vaikka ne puhtaasti juonikuvaustensa perusteella vaikuttavatkin pelottavasti sen sorttiselta pisteestä-pisteeseen-ankeilulta, jonka tulvaan Romanian uusi aalto on muutamaa omalakista visionääriään lukuunottamatta vajoamassa; onneksi festivaalilla on nähtävillä myös tuohon etujoukkoon kuuluvan Corneliu Porumboiun odotettu uutuus THE TREASURE.


LANDSCAPE WITH MANY MOONS (Jaan Toomik, 2014)

Koska olen sairaalloisen kiinnostunut kuvataiteesta elokuvaan siirtyneistä tai niiden välimaastossa operoivista tekijöistä, tämä Viron kuulemma kuuluisimman nykytaiteilijan esikoispitkä on itselleni tämän vuoden ohjelmiston ylivoimaisesti puoleensavetävin virolainen elokuva (aion toki kyllä tsekata Veiko Õunpuunkin uutuuden, jos vain suinkin ehdin) - eikä sen kiinnostavuutta ainakaan vähennä mukanaolo Olaf Möllerin viime keväänä Rotterdamin festivaaleille kuratoimassa nykysurrealismin näytössarjassa "Really? Really."


NO ONE'S CHILD (Vuk Ršumović, 2014)

Tämä ilmeisesti tositapahtumista inspiroitunut kertomus bosnialaisesta susilapsesta oli yksi tämän vuoden Sodankylän elokuvajuhlien parhaita uutuuselokuvia, mutta jäi siellä harmillisen vähille katsojille (osasyynä epäilemättä ainoan näytöksen kanssa päällekkäin ohjelmoitu Mike Leigh'n aamukeskustelu). R&A ottaa kopin ja tarjoaa mahdollisuuden korjata tilanne, suosittelen tarttumaan tilaisuuteen.



ONNESTA (Dave Berg & Elina Reinikka, 2014)

Paremmassa maailmassa tämä romanttista komediaa, melodraamaa ja videotaidetta vimmaisesti sekoittava indietuotanto olisi jo julistettu viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi, mutta valitettavasti vain juuri kukaan ei tainnut sitä nähdä; kehotan vahvasti kaikkia lukijoitani raivaamaan kalentereistaan leffan yhden ja ainoan näytösslotin (la 26.9. klo 21) vapaaksi, siinä määrin harvinainen tilaisuus on kyseessä. (Kts. myös erillinen artikkelini elokuvasta)


SUNRISE (Partho Sen-Gupta, 2014)

Saksassa (jossa elokuva on päässyt erinomaisen, etenkin aasialaisen elokuvan alalla korvaamattoman Rapid Eye -yhtiön toimesta teatterilevitykseen) järjestään neljän ja viiden tähden kritiikkejä kerännyt, intialaisen Partho Sen-Guptan (s. 1965) sateen ja neonvalojen kyllästämä, todellisuutta ja päähenkilön tajunnansisältöjä sekoittava hyytäväaiheinen neo-noir saattaa hyvin olla yksi tämän vuoden festivaalin todellisia salalöytöjä - joka olisi ilman ohjelmiston syvägooglailua voinut mennä kokonaan ohi! Todella kovat odotukset.

Myös kiinnostaa: Alex Ross Perryn molemmat elokuvat, Kitanon ja Apichatpong Weerasethakulin uudet, Abel Ferraran ja Willem Dafoen PASOLINI, taiwanilaisen Lee Chungin genresekoitelma THE LAUNDRYMAN, rahtilaivaan sijoittuva kummitus-/psykotrilleri IVY (Tolga Karaçelik), etiopialainen post-apo-scifi CRUMBS (Miguel Llansó), indieveteraani Hal Hartleyn joukkorahoitettu NED RIFLE, Yorgos Lanthimosin tähtisalaatti THE LOBSTER, Mia Hansen-Løven jo kahdesti missaamani EDEN, tämän vuoden slaavilaisista synkistelyistä lupaavimmalta vaikuttava (tammikuussa näkemäni THESE ARE THE RULES on nimittäin jo lähes kokonaan unohtunut mielestä, samoin kuin Juri Bykovin pari vuotta sitten nähdyt kaksi harmillisen keskinkertaista leffaa) kroatialainen THE REAPER (Zvonimir Jurić), Márton Jelinkón uusi indietrilleri LUNASTUS, Bill Condonin MR. HOLMES, periaatteessa kaikki japanilaiset uutuudet, jne. jne. jne.

perjantai 3. lokakuuta 2014

R&A 2014: yhteenvetoa

Tämän vuoden R&A-saalis jäi omalta osaltani epätavallisen pieneksi (vain 11 elokuvaa eli sama määrä kuin Espoossa), enimmäkseen koska poikkeuksellisen suuri osa kiinnostavimmista leffoista on tulossa normaaliin teatterilevitykseen, ja katson ne mieluummin kaikessa rauhassa kuin festivaaliryysiksessä (ennakkoensi-iltoja oli ohjelmistossa tänä vuonna peräti 22 kappaletta!). Kaksi ylivoimaisesti parasta näkemääni elokuvaa - jo aiemmin erikseen käsittelemäni Jennifer Kentin THE BABADOOK ja Dag Johan Haugerudin DET ER MEG DU VIL HA - löytyivät tänä vuonna ilahduttavasti omien ennakkotärppieni ulkopuolelta; muista näkemistäni elokuvista tyydyn tällä erää kirjoittamaan vain lyhyesti tässä yhteenvedossa, koska liian monta muuta artikkelia odottaa jo kirjoittamistaan...

Jaan yleensä elokuvat mielessäni karkeasti kahteen luokkaan sen perusteella kiinnostaako, haluaako tai tarvitseeko niitä katsoa uudestaan; tämän kriteerin perusteella sarjakortille valikoitui ihan onnistunut satsi, koskapa vain kolme yhdestätoista sujahtivat kiistatta "ei"-kategoriaan. Ehdottomasti uudelleenkatsottaviin lukeutui ensimmäisenä Mathieu Amalricin Simenon-sovitus LE CHAMBRE BLEUE eli THE BLUE ROOM, joka vangitsee tunnelmassaan ja ilmaisunsa niukkuudessa ansiokkaasti lähdekirjailijan tyylin, astumatta kertaakaan harhaan sen enempää ohjauksen kuin näyttelijöidenkään osalta: en ole lukenut alkuteosta, mutta kirjailijan Maigret-tarinoista tuttu, murhamysteerin koukeroita lopulta aina tärkeämpi traaginen/melankolinen sävy on vangittu hienosti. Amalricin tiivis, kronologiaa pilkkova elokuva pitäisi oikeastaan katsoa uudestaan jo siksikin, että se jäi harkitussa vaatimattomuudessaan hieman heti perään näkemäni, Anna Odellin aggressiivisen osallistavan ÅTERTRÄFFENin (suomalaiselta levitysnimeltään hassusti LUOKKAJUHLA) mielessä nostattaman myräkän jalkoihin. Odellin metafiktio
kaivaa esiin ihmisluonnon ja -yhteisön ksenofobisia mekanismeja harvinaisen pelottomasti (ja ennen kaikkea performatiivisesti, mikä oli nähtävissä jo välittömästi elokuvaa seuranneessa keskustelussa!) - ehdottomasti yksi festivaalin vaikuttavimpia kokemuksia, ja taatusti uudelleenkatseluilla muuntuva ja kehittyvä sellainen: yritän kirjoittaa pidemmin lähempänä varsinaista Suomen ensi-iltaa (Kino Engel 7.11.).

Aina kiinnostavan Paweł Pawlikowskin IDA osoittautui mielenkiintoisemmaksi kuin ohjaajaa ennalta tuntematon katsoja saattaisi elokuvan markkinoinnin perusteella kuvitella; Lukasz Zalin lähes häiritsevän hyperesteettisen mustavalkokuvauksen (joka kuitenkin palvelee tiettyä elokuvalle tarpeellista surrealismia - kuten Pawlikowski muistuttaa haastattelussa työtavastaan: "yritän luoda maailman joka on samanaikaisesti todellinen ja unenomainen... mielestäni pitäisi aina pyrkiä sellaiseen lopputulokseen jonka osat eivät sovi yhteen") alta paljastuu monimutkainen, useista erillisistä juonteista kokoonpantu ja hengittävä, puoli-improvisoidun oloinen elokuva, joka ei suinkaan tyhjene näennäisiin "aiheisiinsa" (jotka IDAn tapauksessa ovat sangen latautuneita) ja kestää takuuvarmasti useamman katselun; mihin tarjoutuukin mahdollisuus pian koska, vastoin omia veikkailujani, se äänestettiin Orionin marraskuun kuukauden elokuvaksi (ja jo aiemmin eri puolilla Suomea lokakuisilla Puolan elokuvaviikoilla). Suositeltavaa oheislukemistoa on Eat Drink Films -blogissa julkaistu Pawlikowskin kirjoittama artikkeli "The Making of IDA" (osa 1, osa 2).

Asia Argenton syntymäpäivän kunniaksi päätin hetken mielijohteesta mennä katsomaan näyttelijättären uuden ohjaustyön INCOMPRESA eli MISUNDERSTOOD edellisellä elokuvallaan ei-aivan-vakuuttaneen Veiko Õunpuun FREE RANGEn sijaan: Argenton sarjakuvamainen, ilmeisesti oman lapsuutensa pohjalta vapaasti kuvittelema nuoren tytön kasvukertomus vertautui mielessäni Alice Rohrwacherin elokuvallisesti hieman ansiokkaampaan THE WONDERSiin, mutta kumpikaan elokuva ei valitettavasti onnistunut vakuuttamaan uudelleenkatselun tarpeellisuudesta. Molemmat mielenkiinnolla odottamistani "moderneista mykkäelokuvista" osoittautuivat myös ajanhukaksi - Alexander Kottin ISPYTANIE eli TEST onnistui söpöilyyn sortuvassa, liioitellun didaktisessa "visuaalisuudessaan" sisältämään lähes kaikki itseäni vastakarvaan silittävät elementit yhden elokuvan puitteissa, kun taas Myroslav Slaboshpytskiyn huimasti kehuttu THE TRIBE osoittautui viittomakielisyyden uutuudenviehätyksen haihduttua monotonisessa kyynisyydessään lähinnä jonkinlaiseksi köyhän miehen MY JOYksi (Sergei Loznitsa, 2010), tyystin vailla maanmiehensä elokuvallisen ajan mestarillista hallintaa ja kosmista kaikupohjaa.

J-P Valkeapään HE OVAT PAENNEET tarjoili ennakko-odotuksista huolimatta niin yllättävän kierrepallon että sen tarkempi arviointi suorastaan edellyttää uusintakatselua (mikä on jo sinänsä enemmän kuin monista  kotimaisista voi sanoa): heti ensi näkemältä on kuitenkin selvää tämän olevan sillä tavoin merkittävä suomalainen elokuva, että on oikeastaan samantekevää pitääkö sitä kaikilta osin "onnistuneena" vai ei. Pelottomalla (kirjoitin ensin vahingossa "pelottavalla", joka olisi käynyt yhtä hyvin!) kokeellisuudellaan ja taiteellisella kunnianhimollaan 1980-luvun parhaiden kotimaisten elokuvien hengestä muistuttava ja päähenkilöidensä tavoin karusta suomirealismista vimmaisesti irtitempoileva HE OVAT PAENNEET osoittaa etenkin käytännössä dialogittomalla loppunäytöksellään ja epilogillaan nyky-Suomessa aivan liian harvinaista elokuvan tajua ja poikkeuksellista elokuvasävyn hallintaa - ja todistaa että kun näkemystä riittää, on täälläkin mahdollista saada tinkimättömästi oman näköistä ja yleisöä kosiskelematonta jälkeä teatterilevitykseen asti. Erityispisteitä myös erinomaisista ensikertalaisnäyttelijöistä; painava suositus kaikille kotimaisen elokuvan tilasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneille! Ensi-ilta Finnkinolla 17.10.

Vähemmän yllättävissä ja jokseenkin kevyemmissä tunnelmissa, Michael Winterbottomin kolmas Steve Cooganin ja Rob Brydonin kanssa toteuttama projekti THE TRIP TO ITALY oli jälleen odotetun nokkelaa ja toimivaa sanailua huikeissa maisemissa, mutta tuntui TV-pituudesta elokuvaksi editoidessa tasapainottuneen hieman epäedullisesti - lopputulos muistutti hieman liikaa ylipitkää traileria, ja sai lähinnä odottamaan koko sarjan näkemistä; leffaan päätyneistä jäljistä vaikuttaisi siltä että kokonaissävyä on ruuvattu vielä ensimmäistäkin osaa melankolisempaan suuntaan, tällä kertaa myös Brydonin hahmon kohdalla (kuten Matt Seidel toteaa hienossa artikkelissaan elokuvasta: "lopputeksteihin päästessä otsikko on saanut uuden metafyysisen sisällön... jokainen koomikko, naamionsakin takana, tietää tismalleen minne matka lopulta päättyy"), mutta teatteriversioon näyttää päätyneen suhteettoman paljon ykkösosan suosituimmaksi osoittautunutta ainesta (erityisesti imitaatioita). Alkuperäinen TRIP on kestänyt helposti jo kolme tai neljä uudelleenkatselua, joten eiköhän tämäkin ostoslistalle päädy, mutta mieluummin nimenomaan täydessä mitassa.

Festivaalin päätöselokuvaksi valikoitui osaltani turkkilaisen Nuri Bilge Ceylanin Cannes-voittaja WINTER SLEEP, kahdesta eri Anton Tšehovin novellista ("Vaimoni" ja ymmärtääkseni suomentamaton "Kunnollisia ihmisiä") enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti, mutta nerokkaasti yhdistellen sovitettu päälle kolmetuntinen draama turkkilaiseen maalaiskylään erakoituneen bien-pensantin passiivis-aggressiivisen ihmisvihan (ja itseinhon) myrkyttämästä elämästä ja avioliitosta. Elokuvan ihmiskuvaus on kenties luettava enemmän Tšehovin kuin Ceylanin ansioksi, mutta kyseessä on joka tapauksessa erinomaisesti käsikirjoitettu, ohjattu ja näytelty sovitus ajattomasta aiheesta, ja ennen kaikkea tarpeellinen muistutus siitä että maailmankirjallisuus on edelleen pullollaan huikeaa materiaalia vain odottamassa sovitusta - lähestymistapa jota useammankin nykyohjaajan soisi suosivan omien kynäilyjensä sijaan. Suosittelen (huom.: kolmoissuositus!) erinomaisen Heidi Julavitsin luotsaaman erinomaisen Believer-lehden blogissa julkaistua Kaya Gençin erinomaista artikkelia, jonka jälkeen tekee mieli palata elokuvan pariin lähdetekstit tuoreessa muistissa. Ikävä kyllä leffa ei ilmeisesti ole tulossa Suomessa sen koommin teatteri- kuin DVD-levitykseenkään (mikä on ollut tällä vuosituhannella vain muutaman Palme d'Or -voittajan kohtalo), mutta onneksi korvaamaton brittiläinen New Wave Films on julkaisemassa sen Blu-raylla vielä tämän vuoden puolella.

Parin edellisvuoden ilotulituksen rinnalla hiukan kalvennut ohjelmisto olisi ehkä antanut aihetta purnaukseenkin, mutta antaa nyt olla - kaiken kaikkiaan puolen tusinaa hienoja filmejä ja kaksi ennalta-arvaamatonta mestariteosta on kuitenkin niin hyvä saldo että tyytyväinen mieli jäi, varsinkin kun monta kiinnostavaa leffaa ohjelmistosta on vielä edessäpäin (BOYHOOD, THE DANCE OF REALITY, TURIST, WHIPLASH ym.), ja pahimmat puutteet saa todennäköisesti paikkailtua naapurimaiden syysfestivaaleilla sekä tulevan kevään Seasonissa ja Cine Aasiassa, joiden molempien ohjelmisto on käynyt vuosi vuodelta mielenkiintoisemmaksi: ja vaikka Sodankylä säilyttää edelleen kiistattoman "jos menet vain yhdelle kotimaiselle elokuvafestivaalille" -asemansa, tämänkin vuoden R&A toi taas oman arvokkaan satsauksensa kotimaan yhteenlaskettuun festarivuoteen, mistä kiitos ja kumarrus järjestäjille!

torstai 11. syyskuuta 2014

R&A 2014: tärppejä

Kahden todella kovan, poikkeuksellisen loistavan vuoden jälkeen Suomen suurin ja odotetuin festivaali palaa hieman turvallisemmille urille, ja tuloksena on valitettavasti tylsin ohjelmisto vähään aikaan, etenkin kun ajattelee mitä kaikkea tämän vuoden ja viime vuodelta yli jääneiden julkaisujen joukosta olisi voinut valikoitua (mutta siitä lisää tulevassa yleiskotimaisessa "Mitä jäi puuttumaan" -purnauksessa) - MUTTA onneksi kuitenkin niin laaja, että yhden sarjakortin saa kyllä helposti täyteen; eikä pidä työntää päätään liian syvälle lahjahevosen suuhun, kun mukana on loppujen lopuksi kuitenkin kourallinen allekirjoittaneen vuoden odotetuimpia leffoja. Tärpeiksi poimin seuraavat:

THE BLUE ROOM (La Chambre bleue)
Mathieu Amalric, 2014

Harvakseltaan lukemani Filmihullun kesänumeron sytyttämä Simenon-innostus ja ennakkoluuloton hinku lähes mihin tahansa Mathieu Amalricin tähdittämään (tai hitto, edes sivuosittamaan) - ohjaamasta nyt puhumattakaan - tekee tästä mahdollisesti tämän vuoden festarin eniten odottamani ulkomaisen leffan (vähintään tasapelin Östlundin kanssa). Amalricin massiivisen Stendhal-projektin lomassa muutamassa viikossa kasatun, Daniel Kasmanin sekä Chabroliin että Resnais'hen vertaaman kronologisesti sekoitetun murhamysteerin kesto on esikuvina toimineiden klassisten film noirien tapaan miellyttävän lyhyt (75 min), mikä helpottaa sen katsomista tarpeen tullen vaikkapa useampaan kertaan (näytöksiä on peräti kolme) - kuten festivaalin esittelysivullakin siteerattu päähenkilön lause tuntuu kehottavan: "Elämä on erilaista, kun sitä elää, ja kun siihen palaa uudelleen". Elokuvan promosivustolla on kiehtova Amalricin haastattelu, joka kannattaa lukaista!

Näytösajat: pe 19.9. klo 14:15 @ Kinopalatsi // la 20.9. klo 16:15 @ Kino Engel // su 21.9. klo 14:00 @ Orion


HE OVAT PAENNEET
Jukka-Pekka Valkeapää, 2014

Klassinen film noir -aihe "lainsuojaton pari", kahden ulkopuolisen nuoren kasvukertomus, psykedeelinen metsäretki ja parisataa litraa tekoverta - johan alkaa olla aineksia todella lupaavalle kotimaiselle. Leffa valittiin sekä Toronton että Venetsian festareille, ja arviot sieltä ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia; jopa kanadalaisen Exclaimin haalea arviokin onnistuu vain lisäämään ennakkoinnostusta, saadessaan elokuvan kuulostamaan miltei joltain Carax-osaston euforiatripiltä: "ailahteleva, tonaalisesti abstrakti, tunnevetoinen, sotkuinen, epätasainen" - ilmeisesti moitteeksi tarkoitettuja sanoja, mutta omassa kirjanpidossani piirteitä jotka, sen lisäksi että sopivat moniin kaikkien aikojen suosikkielokuvistani, ovat juuri niitä joiden puuttuminen tekee tavallisesti kotimaisista elokuvista niin kuolettavan tylsiä etten jaksa vaivautua niitä kaikkia enää edes katsomaan. Yleensä jätän normaalilevitykseen tulevat festarielokuvat paremmalle ajalle, mutta tämän kanssa ei taida malttaa odottaa niin pitkään!
Ainoa näytös: ti 23.9. klo 18:30 @ Bio Rex, ohjaaja ilmeisesti paikalla. Ensi-ilta Finnkinolla 17.10.

IDA
Paweł Pawlikowski, 2013
 

Sodankylässä sympaattisen vaikutelman tehnyt puolalaissyntyinen, mutta jo nuorena brittiläistynyt Pawlikowski luonnehti tätä "ensimmäiseksi puolalaiseksi elokuvakseen"; maan elokuvahistorian mieleentuovasti (mutta ohjaajan mukaan muista syistä) Academy-kuvasuhteessa ja mustavalkoisena kuvattu filmi on saanut melkein yksinomaan positiivisia arviota; trailerin perusteella hieman (ja sikäli kun asiaa tunnen, ohjaajalle epätyypillisesti) yliestetisoidun näköinen ilmiasu arveluttaa, mutta Jonathan Romney tyynnyttelee epäluuloa Film Commentin arviossaan: "IDA on paljon maanläheisempi ja kovasärmäisempi elokuva kuin miltä ensi alkuun vaikuttaa... kultivoidun karu kauneus ei ole pelkästään koristeellista tai (kuten alkukuvista voisi luulla) oikotie transkendentaaliseen hurmioon". Pawlikowski on jo filmografiansa heterogeenisyyden tähden erittäin kiinnostava tekijä, ja IDAn saaminen R&A:han lievittää hieman harmitusta Sodankylässä missatusta retrospektiivistä. Mukana myös R&A:n ja Orionin "kuukauden elokuva" -äänestyksessä.
Näytösajat: pe 19.9. klo 18:30 @ Orion // su 21.9. klo 14:00 @ Kinopalatsi // to 25.9. klo 21:00 @ Kinopalatsi

JEALOUSY (La Jalousie)
Philippe Garrel, 2013

Tärppiosaston vahvistus mallia déjà vu (kirjaimellisesti): epämääräisiä ounasteluita tarjoilin jo Espoo-tärpeissä ja -raportissa, mutta nyt vielä nähdyn perusteella erittäin painokas suositus jos pääsi livahtamaan siellä ohi. Erityisen tärkeää katsottavaa oppimateriaalina elokuvantekoa suunnitteleville; Garrelin kyky näyttää ainoastaan oleellinen, mistä seurauksena kertomuksen elliptisyys ja lyhyt kesto (77 minuuttia!), ei suinkaan tee elokuvasta kevyttä vaan päinvastoin tiiviydessään vielä vaikuttavamman. Kuten Nicholas Elliott kirjoittaa (Cahiers du Cinéma #695): "Sanaa 'puhtaus' käytetään usein väärin, mutta tässä on todella kyse siitä... elokuvaa puhtaassa tilassa, toisin sanoen elämää tallennettuna terävyydellä joka asettaa katsojan kasvokkain hetken intensiivisyyden kanssa, saaden hengityksen tihentymään." Myös tämä on ehdokkaana Orionin marraskuun elokuvaksi (äänestys alkaa 18.9.)
Näytösajat: su 21.9. klo 12:00 @ Orion // to 25.9. klo 18:30 @ Orion

LUOKKAJUHLA (Återträffen)
Anna Odell, 2013

Viime vuoden Tukholman festareilla meni tiukan aikataulun takia läpijuoksuksi, enkä ehtinyt ottaa etukäteen selvää tästä aiemmin lähinnä "Okänd, kvinna 2009-349701" -performanssistaan tunnetun taiteilija Anna Odellin esikoisohjauksesta, ja niinpä se jäi tärkeimpien puutteiden jalkoihin. Filmi koostuu siis kahdesta osasta, joista ensimmäinen on fiktiivinen kuvaus koulukiusatun Odellin luokkakokouksessa pitämästä puheesta (tempaus jota tämä oli oikeasti suunnitellut, muttei ehtinyt kokoukseen koska häntä ei kutsuttu), ja jälkimmäinen näyttelijöiden kanssa tehty rekonstruktio ensimmäisen osan (todella tapahtuneesta) esittämisestä Odellin vanhoille luokkatovereille. Dox-lehden tammikuun numerossa Odell kertoo ettei tarkoitus ollut niinkään haastaa kiusaajia vastaamaan teoistaan, vaan tutkia kiusaamista tai syrjimistä sosiaalisena ilmiönä fiktiota ja dokumenttia mielenkiintoisella tavalla yhdistävän teoksen puitteissa. Olaf Möller nimitti elokuvan yhdeksi viime vuoden parhaista, ja kirjoittaa (Filmihullu 5/13): "[Odell luottaa] täysin modernismin taidekriteerien arvoihin... Yhteiskunta taistelukenttänä, josta kukaan ei voi selvitä terveenä - tällaista on sitten 1960- ja 1970-lukujen harvoin näin ankarasti ja itsereflektiivisesti nähty" (suom. Antti Alanen)
Ainoa näytös: la 20.9. klo 18:30 @ Bio Rex, ohjaaja paikalla. Ensi-ilta Engelissä 7.11.

MINISTERI (Quai d'Orsay)
Bertrand Tavernier, 2013

Sekä ohjaajana että kriitikkona aina huomionarvoisen Tavernierin uusin elokuva on sovitus sarjakuvataiteilija Christophe Blainin samannimisestä teoksesta, joka kulkee englanniksi nimellä WEAPONS OF MASS DIPLOMACY ja on itse asiassa myös suomennettu (nimellä ULKOMINISTERIÖ). Tavernierin viimeaikaiset leffat (IN THE ELECTRIC MIST, josta pidin kovasti, ja MONTPENSIERIN PRINSESSA, jota en ole ehtinyt katsoa) ovat jakaneet mielipiteitä jyrkästi, eikä tämä ole poikkeus; kuten tavallista, muutamat kriitikot eivät ole saaneet otetta sen draaman ja screwball-komedian välillä heittelevästä sävystä, ja Film Commentin erinomaisessa haastattelussa Tavernier, jolla ei ole kiinnostusta tehdä monoton(aal)isia elokuvia suoraviivaisia katsojia miellyttääkseen, mainitseekin esikuviksi Hawksin kuolemattoman kuolemantuomioreportaasisekoilun HIS GIRL FRIDAYn ja Jacques Beckerin samalla tavalla äänilajeja virtuoosimaisesti vaihtelevat elokuvat. Leffa saapuu Suomeen aikataulusyistä peräti vuoden myöhässä (maailmanensi-ilta oli Toronton festivaaleilla tasan vuosi sitten) ja on ehtinyt tällä välin jo kotimaiselle DVD:llekin, joten tämän saa helposti tsekattua myöhemminkin jos festarille ohjelmoitu ainoa näytös jää muiden aikataulujen jalkoihin.
Ainoa näytös: su 21.9. klo 18:30 @ Kinopalatsi

THE TRIBE (Plemja)
Myroslav Slaboshpytskiy, 2014 

Aiemmin peräti kuusi lyhytelokuvaa tehneen (ja kahdella niistä Berliinin lyhytelokuvasarjan Kultaisen karhun voittaneen) ukrainalaisen Myroslav Slaboshpytskiyn (s. 1974) esikoispitkä on vakuuttanut kriitikot ympäri maailmaa tällä mykkäelokuvan radikaalilla päivityksellä, jonka tapahtumat sijoittuvat kuuromykkien kouluun, ja kaikki näyttelijät todellakin ovat kuuromykkiä: tekstittämättömän elokuvan kaikki dialogi on viittomakielistä, mikä konkretisoi katsojalle kuvatun yhteisön suljetun luonteen. Elokuva näyttää tällaisen yhteisön sisäisen valtataistelun koko julmuudessaan, ja ohjaaja kertookin Michael Pattisonin haastattelussa elokuvaa aluksi tukeneen Ukrainan kuuromykkäin kulttuurikeskuksen kavahtaneen elokuvan kaunistelematonta sisältöä ja jättäytyneen pois projektista - seikka jonka herättämät tunteet summaa tyhjentävimmin ohjaajan oma kommentti: "on poliittisesti korrektia haluta henkilöiden olevan söpöjä, mutta tosielämässä ihmiset eivät ole niin hirveän söpöjä". Jonathan Romney (Film Comment) kertoo loistavassa (ja niille joita sellainen häiritsee varoituksena, hieman spoilereita sisältävässä) kritiikissään tämän olevan kaikista Cannesissa tänä vuonna näkemistään elokuvista "yllättävin, kekseliäin, ja monella tavalla järkyttävin... armottoman antisentimentaalinen... hämmästyttävä elokuva". Sinne. 
Näytösajat: ma 22.9. klo 18:30 @ Kino Engel // ti 23.9. klo 15:45 @ Kinopalatsi // pe 26.9. klo 16:00 @ Kino Engel

TURIST
Ruben Östlund, 2014

Milloin Roy Anderssonin, milloin Ulrich Seidlin manttelinperijäksi tituleerattu Östlund palaa neljännellä täyspitkällään elokuvallisille juurilleen - mies aloitti leffahommat tekemällä laskettelufilmejä - jatkaen samalla sosiaalisten kipupisteiden ja inhimillisyyden vähemmän mieltäylentävien puolten luotaamista. Seidlin tapaan, Östlundin elokuvat toimivat pakottamalla katsojan ennakkoasenteet mukaan peliin, ja se osa yleisöstä joka ei tähän pysty tai suostu kääntyy tavallisesti väkivaltaisesti elokuvia vastaan (CinEuropan videohaastattelussa Östlund kertoo TURISTin koekatsojan syyttäneen häntä "anti-humanismista"!); tämä kertomus hiihtolomalla lumivyörypaniikissa perheensä hylkäävästä isästä ja tuon spontaanin impulssin jälkiseurauksista tuskin sisältää aineksia samanlaiseen masentavaan poliittiseen älämölöön joka uhkasi kotimaansa keskustelussa hukuttaa parin vuoden takaisen mestarillisen PLAYn (joka muuten tulee Yle Teemalta 24.9. osana kanavan ja R&A:n yhteistyötä) elokuvalliset ansiot alleen, mutta varmasti tämän jälkilöylyissä ainakin keskikokoisen perheriidan saa kehiteltyä. Elokuva tulee Cinema Mondolle teatterilevitykseen eli nähtävissä myöhemmin myös Engelissä (ensi-iltapäivä vielä avoin).
Näytösajat: su 21.9. klo 16:15 @ Bio Rex // ti 23.9. klo 19:30 @ Kino Tapiola

Lisäksi kiinnostaa Viron parhaaksi elokuvaksi äänestetyn SÜGISBALLin (jota en ole nähnyt) ja pätkittäin loistavan mutta lopulta ylikurottavan PÜHA TÕNU KIUSAMISEN ohjanneen Veiko Õunpuun uutuus FREE RANGE; Yann Demangen toimintaohjauksestaan kehuttu Belfastin levottomuuksia kuvaava toimintatrilleri '71; tämän vuosituhannen ensimmäisen uuden mestariohjaajan Sergei Loznitsan (MY JOY, IN THE FOG) Ukrainan kansannousua kommentoimatta dokumentoiva MAIDAN; festivaalin toinen mykkä äänielokuva, Aleksandr Kottin TEST (lähinnä vertailukohtana THE TRIBElle); Nuri Bilge Ceylanin kolmituntinen Cannes-voittaja WINTER SLEEP; hyväksi havaitun Coogan-Brydon-Winterbottom-tiimin THE TRIP TO ITALY (joka tosin alkuperäisen THE TRIPin tavoin pitäisi mieluiten nähdä koko TV-pituudessaan); sekä jo kahdella festarilla aikataulusyistä ohi mennyt Benedikt Erlingssonin OF HORSES AND MEN (jonka tosin voisin lyödä vetoa voittavan Orionin kuukauden elokuva -äänestyksen, joten ei niin haitanne jos se menee ohi täälläkin). Luotettavan oloisia ja varmasti mukiinmeneviä elokuvia ohjelmistossa on vielä varmasti toinenkin kourallinen, mutta tässä tällä erää etukäteen innostavimmat.