Elokuvan annus horribilis 2014 vei mennessään aivan liian suuren joukon korvaamattomia tekijöitä, ja monta heistä vielä aivan kesken kaiken: tähän joukkoon lukeutuu surullisesti myös vuonna 1959 syntynyt itävaltaisohjaaja Michael Glawogger, joka menehtyi vuosi sitten huhtikuussa Liberiassa kuvausmatkalla saamansa malariatartunnan seurauksena. Glawoggerin nimi yhdistynee monien mielissä ensisijaisesti hänen työtä ja eloonjäämistä eri maailmankolkissa käsitteleviin dokumentteihinsa - kuten MEGACITIES (1998), WORKINGMAN'S DEATH (2005) ja WHORES' GLORY (2011) - mutta hän ehti tehdä myös kourallisen mielenkiintoisia fiktioita, joista SLUMMING liittyy kiinteimmin hänen dokumenttitöihinsä: yhden päähenkilön alkiona oli jalkapallodokumentin FRANKREICH, WIR KOMMEN (2000) kuvauksissa tavattu mies; toisen dokumentin pohjatyön edellyttämä slummihengailu päätyi toisen päähenkilön harrastukseksi ja otsikoksi; ja elokuvan Indonesiaan sijoittuva loppuosa puolestaan syntyi osittain sattumalta WHORES' GLORYn kuvausten sivutuotteena. Glawogger kuvaa elokuviensa syntyprosessia SLUMMINGin lehdistömateriaaleista löytyvässä haastattelussa: "muutamien palasten täytyy loksahtaa kohdilleen ennen kuin sitä alkaa vakavasti suunnitella projektia - ei niiden tarvitse sopia toisiinsa, kunhan vain tuntuvat siltä että ne kuuluvat yhteen".
Sebastian (August Diehl) on Wienissä asuva varakas nuori saksalainen tyhjäntoimittaja - sitä lajia jota 90-luvulla oltaisiin kutsuttu jupiksi - jonka mieliharrastuksia ovat ironinen räkäläturismi (mainittu "slumming"), nettideitistä bongailemiensa naisten "keräily" pöydänalaisella kännykkäkameralla, sekä ohikulkijoiden sielunelämän ylimielinen arviointi ja poikamainen keppostelu paikallisen sidekickinsä, astetta passiivisemman Alexin (Michael Ostrowski) kanssa. Yhden tällaisen huvitteluillan päätteeksi parivaljakko löytää rautatieaseman eteen sammuneen alkoholisoituneen runoilijan Kallmannin (Paulus Manker), mikä inspiroi Sebastianin mittavimpaan jäynäänsä: yhdessä nyt jo hieman vastahakoisen rikoskumppaninsa kanssa hän sulloo Kallmannin auton tavaratilaan ja smuglaa tämän itärajan yli Tsekkeihin, samanlaiselle penkille Znojmo-nimisen pikkukaupungin rautatieaseman eteen (jutun juju: "hän herää aamulla ja luulee että asema on kutistunut!"). Tarinan kolmas kärki on työtoverinsa vehkeilemänä Sebastianin kanssa treffeille joutunut, nimensä mukaisesti viaton ala-asteenopettaja Pia (Pia Hierzegger), joka tekee Sebastianiin yllättävän vaikutuksen, mutta kuultuaan tästä viimeisimmästä tempauksesta raivostuu, sanoo orastavan suhteen irti ja päättää lähteä pelastamaan Kallmann-parkaa - jonka kohtalo on kuitenkin lähtenyt jo peruuttamattomasti omille urilleen...
SLUMMING on mestarillinen elokuva. Elokuvan lähtökohtana olleiden irrallisten tarinansäikeiden ja sen kolmen päähenkilön kohtaloiden monimutkainen yhteenkietoutuminen on rakennettu nerokkaan moniulotteisesti, ja sen alati elävä, peräti neljän säveltäjän miltei jatkuvalla musiikkitaustalla säestämä kuvakerronta (kamerassa jälleen monia viime aikojen hienoimmista itävaltalaisista elokuvista kuvannut Martin Gschlacht) pursuilee erilaisia kelluvia symboleita, joiden kertaukset ja symmetriat nousevat uudelleenkatseluiden myötä esiin. Tarinan keskeisenä moottorina on jotain, minkä maallistunut katsoja mieltänee "onnelliseksi sattumaksi" tai "serendipiteetiksi", käsikirjoitusmanuaalien plärääjät sun muut insinöörikriitikot "epäuskottavaksi tarinankerronnaksi", ja me muut kukin maailmankatsomuksestamme riippuen vaikkapa "karmaksi", "kohtaloksi", "kaitselmukseksi" tai "armoksi". (On jokseenkin yllättävää, ettei SLUMMINGista kirjoitetuissa harvoissa arvioissa ole mainittu sanallakaan itseään "katoliseksi ateistiksi" luonnehtineen ohjaajan elokuvassaan jatkuvasti käyttämää uskonnollista kuvastoa: Kallmann kaupittelee runojaan rommirahoiksi Mariahilferstrassella loistavassa, piilokameralla pahaa-aavistamattomien vastaantulijoiden keskellä kuvatussa kohtauksessa; jupisee itsekseen Ave Mariaa, katkaisten aina sanan "kuolemamme" kohdalla; törmää keskellä tsekkiläisiä peltoja Neitsyt Marian ikoniin; pelastuu paleltumiskuolemalta päätymällä yöpymään navetassa eläinten kanssa...) Joka tapauksessa: tietyt teot käynnistävät tiettyjä tapahtumaketjuja, jotka aikaansaavat henkilöissä tiettyjä reaktioita, jotka johtavat uudelleenasemoitumiseen suhteessa sekä heitä ympäröivään maailmaan että itseensä - ja näiden muutosten linjautuessa otollisella tavalla, mahdollisesti jonkinasteiseen henkilökohtaiseen valaistumiseen.
Sebastian tekee Kallmannille paskamaisen tempun ja saa kanssaihmistensä vihat niskoilleen, mutta hänen teollaan on arvaamatonta potentiaalia, jonka hän myös hämärästi ymmärtää (tietämättä kuitenkaan tarkalleen miten se aktualisoituu). Puolustautuessaan omatuntonsa piinaaman Alexin hyökkäykseltä hän toteaa kylmästi seisovansa tekonsa takana katumatta mitään: "Haluatko sanoa että emme tarkoittaneet sitä? Minä tarkoitin sitä. Halusin vain auttaa." Tämä voi olla ironiaa, mutta tosiasiassa Sebastian on kuin onkin tullut epäsuorasti auttaneeksi Kallmannia, tai tarjonneeksi tälle mahdollisuuden auttaa itseään: tekojemme lopulliset seuraukset ovat niin kaukana hallinnastamme, että halutessamme tehdä hyvää voimme tulla aiheuttaneeksi pahaa ja toisinpäin - viime kädessä ei ole mahdollista toimia tietoisesti "hyvin" tai "huonosti", tärkeää on vain toimia ja toivoa parasta. (Juutalaisen viisauden mukaan: "kaikki on ennalta määrätty, tahto on vapaa, ja maailma tuomitaan hyvyydellä.") Glawoggerin elokuvan aito humanismi (tuon sanan nykypäivänä aina harvinaisemmaksi käyvässä todellisessa merkityksessä) seuraa tästä ymmärryksestä: sympaattisetkin henkilöt tekevät vastenmielisiä juttuja, mutta elokuva ei valikoi, tuomitse tai aseta arvojärjestykseen, vaan yksinkertaisesti näyttää toimintoja seurauksineen - Sebastianin sikailuista Kallmannin känniraivoon, mikään inhimillinen ei tosiaan ole SLUMMINGille vierasta. (Ensimmäistä kertaa elokuvan nähtyäni merkitsin muistiin pelkistävän ja epätarkan, mutta kuitenkin jotain yleistä osviittaa antavan yhtälön: "Mike Leigh + Ulrich Seidl".) Tarinan kulun kannalta viimeisessä kohtauksessa (loput kuvat voi laskea tavallaan epilogiksi) kohtaloiden virtapiiri yhdistyy ihmeellisellä tavalla muutamien sekuntien ajaksi, kaikkien kolmen päähenkilön päädyttyä näennäisesti sattumalta, mutta kuitenkin kiistämättä
omien valintojensa seurauksena keskenään sopivaan asetelmaan. Kaikkien
elämä on peruuttamattomasti muuttunut, eikä välttämättä huonompaan suuntaan: viimeiset kuvat osoittavat että vaikka elokuvan ihmiskuva saattaa olla synkkä, se ei ole lohduton - toivo pelastuksesta elää niin kauan kuin henki pihisee.
SLUMMING on katsottavissa Suomesta käsin Mubissa tiistai-iltaan 31.3.2015 asti; elokuva on julkaistu myös englanniksi tekstitetyllä DVD:llä itävaltalaisen Hoanzl-yhtiön toimesta.
