FINSTERWORLD (Frauke Finsterwalder, 2013)

Goethe-instituutin saksalaiset elokuvaviikot toivat jälleen kotimaisille valkokankaille kourallisen täkäläisiltä festivaaleilta pois jääneitä uudemman saksalaisen elokuvan helmiä, mm. viime vuonna näkemieni uutuusleffojen joukossa parhaana pitämäni DIE GELIEBTEN SCHWESTERN (Dominik Graf, 2014) sekä mm. mainiot trillerit SCHLÄFER (2005) ja RÄUBER (2010) ohjanneen Benjamin Heisenbergin koominen ekskursio ÜBER-ICH UND DU (2014). Näiden jo etukäteen hyviksi tai kiinnostaviksi tietämieni elokuvien lisäksi joukossa oli jo parin vuoden takainen, muistaakseni Tallinnan festivaalin ohjelmassa merkille panemani, mutta sittemmin vähäisen näkyvyyden seurauksena unohtamani FINSTERWORLD, aiemmin dokumenttielokuvia ohjanneen Frauke Finsterwalderin yhdessä puolisonsa, sveitsiläisen kirjailijan Christian Krachtin kanssa kirjoittama esikoisfiktio, joka osoittautuikin poikkeuksellisen hienoksi teokseksi.

Veistelin välittömästi elokuvan nähtyäni, että se oli vähän kuin Paul Thomas Andersonin MAGNOLIA (1999), mutta Roy Anderssonin käsikirjoittamana ja nuoren, ei vielä pseudoautistiseen mannerismiin täydellisesti vajonneen Wes Andersonin ohjaamana; vaikka tämä on väkinäinen ja törkeästi yksinkertaistava vertaus, siitä saa kuitenkin jonkinlaisen kuvan elokuvan keinoista ja tarkoitusperistä. Ensinmainittu elokuva tulee hakematta mieleen paitsi elokuvan episodimaisesta rakenteesta, myös joistain henkilöistä (nörttipoika, surumielinen poliisimies, miespuolinen hoitaja...); ruotsalaismestarin kanssa yhteistä on yhteiskunnan kipupisteiden peloton aukileikkaaminen ja niiden sisältä löytyvien eritteiden näytteilleasettaminen (De:Bug-lehden haastattelussa tekijät puhuvat kuuluisasta saksalaisesta "tarjotin"-mallisesta vessanpöntöstä, ja yhtyvät haastattelijan ehdotukseen että elokuva toimii vähän tuollaisen pöntön tavoin, asettaen kollektiiviset aikaansaannokset nähtäväksi ja tongittavaksi); Finsterwalderin omienkin sanojen mukaan inspiraationa toimineen RUSHMOREn (1998) ohjaajasta taas muistuttaa paitsi huvittuneisuuden ja myötätunnon yhdistelmä suhtautumisessa hahmoihin, myös tietty sarjakuvamaisuus tai antirealismi (jatkuva auringonpaiste ja kirkkaat värit, nuorten koulupuvut...): sarjakuvataiteen vaikutuksesta kielii myös näkyvästi esillä oleva Daniel Clowesin GHOST WORLD (1993-97), johon elokuvan nimikin osittain viittaa. Tekijäparin mukaan varsinaisina elokuvallisina vaikutteina toimivat RUSHMOREn lisäksi mm. niinkin erilaiset teokset kuin Terrence Malickin THIN RED LINE (1998), Paul Verhoevenin STARSHIP TROOPERS (1997) ja Peter Bogdanovichin PAPER MOON (1973), mutta ennen kaikkea FINSTERWORLDin taiteellisista ratkaisuista paistaa negatiivinen vaikute: inho virallisen harmaata ja monotonista saksalaista laatuelokuvaa kohtaan - asenne joka yhdistää monia tämän hetken parhaita saksalaisohjaajia, ja jonka tekijät myös suorasanaisesti ilmaisevat yllämainitussa haastattelussa - lopputuloksena todellinen yritys tehdä elokuvaa suurella vakavuudella, ilman noita vakavuuden halpahintaisia päälleliimattuja tunnusmerkkejä ("noiden elokuvien kammottavat värit, jotka ovat symboloivinaan syvällisyyttä ja melankoliaa... näyttää joltain automainokselta").

FINSTERWORLDin tarinasäikeitä yhdistävät Sandbergin suvun kolmen sukupolven edustajat, jotka muodostavat elokuvan henkilögallerian yhdessä työn, koulun tai ihmissuhteiden kautta heihin kytköksissä olevien ihmisten kanssa: ensinnä suvun hemmoteltu kakara Maximilian (Jakub Gierszal) luokkatovereineen (Carla Juri, Leonard Scheicher) ja opettajineen (Christoph Bach); hänen vanhempansa Georg ja Inga (Corinna Harfouch ja Bernhard Schütz), joiden automatka risteää edellisten luokkaretken kanssa; sekä Georgin vanha äiti (Fassbinderin edelleen fantastinen vakionäyttelijä Margit Carstensen), jonka salaa tähän rakastunut jalkahoitaja Claude (Michael Maertens) joutuu kiltin liikennepoliisi Tomin (saksalaisen elokuvan hallitseva nallekarhu Ronny Zehrfeld yhdessä uransa nerokkaimmista roolituksista) pysäyttämäksi: Claude yrittää lahjoa Tomin jalkahoitotuotteilla, jonka tämä puolestaan myöhemmin lahjoittaa tyttöystävälleen, luomiskriisissä piehtaroivalle dokumenttiohjaaja Franziska Feldenhovenille (Sandra Hüller, jonka roolinimi on hauska pieni itseironinen silaus ohjaajalta), osana epätoivoisia yrityksiään hyvittää tälle poissaolevuuttaan, jonka todellista syytä - salaista furry-fetissiään - ei rohkene tälle paljastaa. Näiden eri tavoin toisiinsa kytkeytyvien henkilöiden verkkoon sotkeutuu lopulta vielä metsässä adoptoimansa korpin kanssa asuva erakko, jonka tie tulee satunnaisen järjettömän tapahtuman seurauksena leikkaamaan muiden henkilöiden polkuja arvaamattomalla tavalla - mutta enempää ei sovi paljastaa, mainittakoon vain että elokuva ottaa keskivaiheillaan nimensä mukaisesti määrätietoisesti synkemmän suunnan...

FINSTERWORLD on sikäli harvinainen elokuva, että sillä on samanaikaisesti monia tavallisesti toisensa poissulkevaksi ajateltuja ominaisuuksia: se on pureva mutta lämmin, älykäs mutta vilpitön, kuolemanvakava mutta räävittömän hauska - ja sellaisena itse asiassa hengeltään hyvin lähellä Ulrich Seidlin elokuvia (joka mainitaan dialogissa jopa nimeltä, tosin ironisesti samaan hengenvetoon Haneken kanssa, jolta tällaiset inhimilliselle elämälle ominaiset ristiriidat tunnetusti pitkälti puuttuvat). Vaikka se saattaa vaikuttaa tietyssä passiivis-aggressiivisuudessaan kyyniseltä ja synkältäkin mustalta komedialta, se on ennen kaikkea elokuva rakkaudesta ja ihmisten välisestä kommunikaatiosta - lähinnä näiden vaikeudesta, puutteesta ja kaipuusta (mutta ei missään tapauksessa niiden mahdottomuudesta!) - jonka perimmäistä melankolista lämpöä Michaela Meliánin akustinen soundtrack ja tunnussävelenä käytetty Cat Stevensin miniatyyri "The Wind" vielä korostavat. On suuri sääli, ettei tätä saksalaisella kielialueella palkintojakin haalinutta hienoa esikoisleffaa saatu festivaaleille Suomessa, eikä vielä yllättävämmin muissakaan Pohjoismaissa: lieneekö se kenties koettu jotenkin liian spesifillä tavalla saksalaiseksi (tai liian sopimattomaksi yleiseen käsitykseen markkinointikelpoisista saksalaiselokuvista), mikä olisi hullua, sillä vaikka suuri osa elokuvan nyansseista on kielellisiä ja vaikeasti tekstitettävissä, sen analyysi ihmiskunnan yhteisestä sieluntilasta on siinä määrin universaali, ettei kieli- ja kulttuurirajoilla lopulta pitäisi olla ratkaisevaa merkitystä (kuten ohjaaja toisessa haastattelussa tähdentää: "elokuvan nimi on FINSTERWORLD, ei DEUTSCHLAND"). Saksalaiselta DVD-julkaisulta nähtävästi puuttuu englanninkielinen tekstitys, joten kannattaa käyttää Goethe-instituutin tarjoama harvinainen tilaisuus nähdä tämä nykyelokuvan helmi vieläpä isolta kankaalta.

FINSTERWORLD esitetään osana Goethe-instituutin saksalaisia elokuvaviikkoja vielä Oulussa (la 2.5. klo 19:00 Studiossa) ja Tampereella (to 7.5. klo 16:30 Niagarassa). Eye For Film -nettilehdessä on tekijänparin pitkähkö englanninkielinen haastattelu, jonka suosittelen lukemaan joko ennen tai jälkeen elokuvan.

Lisäys 1.1.2016: FINSTERWORLD on nyt lainattavana englanniksi tekstitetyllä DVD:llä Goethe-instituutin kirjastosta!