Bruno Dumontin tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlilla ensiesitetty MA LOUTE (jota
jostain syystä näytetään Espoossa englanninkielisellä
levitysnimellä SLACK BAY, mutta suomalaisilla tekstityksillä) jatkaa ohjaajan
tutkimusmatkaa groteskiin komiikkaan, joka pääsi kunnolla vauhtiin hänen edellisessä elokuvassaan, Yle Teemallakin nähdyssä minisarjassa P'TIT QUINQUIN (2014). Kuten siinäkin, kiinnostavampaa tässä vuoteen 1910 sijoittuvassa periodikomediassa ovat yhtymäkohdat kuin näennäiset eroavaisuudet Dumontin
aikaisempaan tuotantoon - ja tällä kertaa ne ovat niin kirjaimellisia,
että voisi puhua melkein eräänlaisesta "best of" -kimarasta: paitsi
teemoja, myös kuvia ja kohtauksia toistuu lähes sellaisenaan elokuvista
kuten L'HUMANITÉ (1999), HADEWIJCH (2009) ja HORS SATAN (2011). Vuoden
2013 CAMILLE CLAUDEL 1915 -elokuvassa pääosan tehnyt Juliette Binoche
suorittaa myös paluun, rinnallaan samassa elokuvassa Paul Claudelia esittänyt Jean-Luc Vincent sekä Dumontilla debytoiva Fabrice
Luchini: kaikki kolme päästelevät höyryjä degeneroituneen porvarisperhe van
Peteghemin jäseninä tavalla, joka saisi Kajava-vainaan varmasti pyörähtämään muutamankin piruetin haudassaan. Heidän (ja hieman rauhallisemmin ottavan Valeria Bruni Tedeschin) lisäkseen muut näyttelijät ovat Dumontille tutumpaan tapaan ensikertalaisia ja paikallisia - Brufortin kalastajaperheen isänä ja poikana oikeastikin vastaava, loistavan ilmeikäs pari Thierry ja Brandon Lavieville; van Peteghemin perheen esikoisena salaperäinen
Raph, jonka sen koommin sukunimi kuin -puolikaan ei ole julkista tietoa
(jälkimmäinen on keskeinen mysteeri myös elokuvan juonen kannalta); sekä
Didier Després, joka teki pienen sivuroolin jo P'TIT
QUINQUINissä, tuonkin elokuvan poliiseja toivottomampana ja
groteskimpana komisario Alfred Machinina apureineen (Cyril Rigaux). Viimeksimainitut herrat on komennettu Englannin kanaaliin laskevan Slack-joen lahdessa sijaitsevaan kalastajakylään tutkimaan turistien mystisiä
katoamisia: näillä vaikuttaa olevan jotain tekemistä Brufortien kanssa, jonka yllämainittu vanhin vesa, elokuvan nimikkohahmo Ma Loute pitää isänsä kanssa omaperäistä lossipalvelua. Van Peteghemit ovat puolestaan tulleet kesähuvilalleen lomailemaan ja pällistelemään natiivien pittoreskia eloa eksoottisen luonnon parissa: kohtalot alkavat kietoutua toisiinsa, kun perheiden esikoisten välille viriää romanssi - mutta parempi olla paljastamatta juonesta sen enempää...
Kuten aina Dumontilla, elokuva vilisee kiehtovia viittauksia taidehistoriaan, erityisesti Pohjois-Ranskan ja Belgian alueelle: hienostoperheen sukunimi tulee Isidore Morayn Kinemacolor-lyhytkomediasta LA FAMILLE VAN PETEGEM À LA MER (1912), jota pidetään Belgian ensimmäisenä fiktioelokuvana sekä paikallisia näyttelijöitä ja seutuja käyttävän belgialaiskomedian uranuurtajana (seikka joka kiehtonee erityisesti Dumontia, joka on tehnyt lähes kaikki elokuvansa kotiseudullaan Nordin departementissa, Belgiaan rajoittuvassa pohjoisessa Ranskassa, ja enimmäkseen paikallisten amatöörinäyttelijöiden voimin). Myös komisarion nimi, kuten HUMANITÉssa ja P'TIT QUINQUINissä, on lainattu taidehistoriasta: Alfred Machin (1877-1929) oli belgialainen elokuva-ohjaaja, jonka lähes 150 elokuvaa käsittävän filmografian tunnetuimmat teokset (kuten käsin väritetty MAUDITE SOIT LA GUERRE vuodelta 1914, yksi eurooppalaisen elokuvan merkkipaaluja) ovat melodraamoja tai tragedioita, mutta hän teki myös komedioita, joita Dumont on luonnehtinut "puhtaaksi burleskiksi, kuperkeikkoineen ja kermakakkuineen" - ja joille (Laurelin/Hardyn ja Max Linderin ohella) MA LOUTEn äärimmäisen fyysinen komedia nostaa (knalli)hattua. Van Peteghemien kesäasunto Typhonium on sekin todellinen rakennus (tosin digitaalisesti läheisestä Wissantin kylästä elokuvan maisemiin siirretty), belgialaisen eklektikkoarkkitehti Edmond de Vignen (1841-1918) pohjoisranskalaiselle Demont-Bretonin taiteilijapariskunnalle suunnittelema "egyptiläistyylinen" huvila. Jopa elokuvan musiikki on belgialaista alkuperää: tasan 20-vuotiaana lavantautiin kuolleen Guillaume Lekeu'n (1874-1894) pakahduttava myöhäisromanttinen alkusoitto hänen keskenjääneeseen oopperaansa "Barberine" aksentoi tarinan kohokohtia Dumontin mestarillisen HADEWIJCHin mieleentuovalla tavalla.
Kuten aina Dumontilla, elokuva vilisee kiehtovia viittauksia taidehistoriaan, erityisesti Pohjois-Ranskan ja Belgian alueelle: hienostoperheen sukunimi tulee Isidore Morayn Kinemacolor-lyhytkomediasta LA FAMILLE VAN PETEGEM À LA MER (1912), jota pidetään Belgian ensimmäisenä fiktioelokuvana sekä paikallisia näyttelijöitä ja seutuja käyttävän belgialaiskomedian uranuurtajana (seikka joka kiehtonee erityisesti Dumontia, joka on tehnyt lähes kaikki elokuvansa kotiseudullaan Nordin departementissa, Belgiaan rajoittuvassa pohjoisessa Ranskassa, ja enimmäkseen paikallisten amatöörinäyttelijöiden voimin). Myös komisarion nimi, kuten HUMANITÉssa ja P'TIT QUINQUINissä, on lainattu taidehistoriasta: Alfred Machin (1877-1929) oli belgialainen elokuva-ohjaaja, jonka lähes 150 elokuvaa käsittävän filmografian tunnetuimmat teokset (kuten käsin väritetty MAUDITE SOIT LA GUERRE vuodelta 1914, yksi eurooppalaisen elokuvan merkkipaaluja) ovat melodraamoja tai tragedioita, mutta hän teki myös komedioita, joita Dumont on luonnehtinut "puhtaaksi burleskiksi, kuperkeikkoineen ja kermakakkuineen" - ja joille (Laurelin/Hardyn ja Max Linderin ohella) MA LOUTEn äärimmäisen fyysinen komedia nostaa (knalli)hattua. Van Peteghemien kesäasunto Typhonium on sekin todellinen rakennus (tosin digitaalisesti läheisestä Wissantin kylästä elokuvan maisemiin siirretty), belgialaisen eklektikkoarkkitehti Edmond de Vignen (1841-1918) pohjoisranskalaiselle Demont-Bretonin taiteilijapariskunnalle suunnittelema "egyptiläistyylinen" huvila. Jopa elokuvan musiikki on belgialaista alkuperää: tasan 20-vuotiaana lavantautiin kuolleen Guillaume Lekeu'n (1874-1894) pakahduttava myöhäisromanttinen alkusoitto hänen keskenjääneeseen oopperaansa "Barberine" aksentoi tarinan kohokohtia Dumontin mestarillisen HADEWIJCHin mieleentuovalla tavalla.
Lopputulos on komediallisuudestaan huolimatta Dumontin toistaiseksi ehkä aggressiivisin
elokuva: ohjaaja itse on sanonut halunneensa kulkea edellisessä työssään löytämiään reittejä vielä pidemmälle, ja MA
LOUTEssa se pätee paitsi P'TIT QUINQUINin groteskiin komediaan, myös sen
melodramaattisiin, traagisiin ja raadollisiin elementteihin. MA LOUTE on hämmästyttävää katsottavaa: 1900-luvun alun väritetyistä postikorteista tai yllämainituista varhaisista värifilmeistä
muistuttavissa väreissä hehkuva, yhtä lailla Dumontin
pitkäaikaisia sankareita Tatia ja Felliniä siteerava kuin Tobe Hooperista muistuttava monikerroksinen, surrealistinen paraabeli. On hieman hankala arvata mitä Dumontin suhteen ensikertalaiset saavat siitä irti (laskin näytöksestä kymmenisen uloskävelyä) - suoraan sanoen en itsekään ole
aivan varma mitä tästä kaikesta nyt ajattelisi - mutta ainakaan tylsää ei pitäisi tulla, ja pelkästään elokuvan historiallisissa viittauksissa on
jälkikäteen pureskeltavaa pitkäksi aikaa: pelottomien katsojien,
joilla on kiinnostusta ja aikaa perehtyä elokuvan avaamiin tutkimuspolkuihin (yllämainituista
belgialaisista pioneereista Jean Epsteinin kalastajakyläelokuvien kautta
slapstick-huumorin mestareihin ja Dumontin omaan filmografiaan) kannattaa se ehdottomasti katsastaa nyt kun on tilaisuus. (Se, voiko suomitekstityksestä päätellä että elokuva on tulossa meillä teattereihin,
vai onko sen ruotsalainen levittäjä vain teettänyt tekstit mahdollista DVD-julkaisua varten, jää nähtäväksi - ihmettelen
kyllä suuresti jos näin eksentrinen elokuva teatterilevitykseen pääsee yli viikon ajaksi!)
MA LOUTE Espoo Cinéssä vielä lauantaina 27.8. klo 16:45 (Tapiolasali).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti