Maria Speth (s. 1967) on yksi niin kutsutun "Berliner Schulen" tai, kuten Ranskassa sanotaan, "saksalaisen uuden aallon" jopa keskimääräistäkin vähemmän tunnettuja ohjaajia. "Berliinin koulu" ansaitsee oman juttunsa myöhemmin, mutta tässä yhteydessä mainittakoon että kyseessä on lähinnä median keksimä nimitys löyhälle joukkiolle pääpiirteittäin samanhenkisiä eri-ikäisiä ohjaajia, joista valtaosa on Berliinin dffb-elokuvakoulun kasvatteja. Ryhmään luettujen tekijöiden elokuvat ovat keskenään hyvin, hyvin erilaisia, mutta karkeasti yleistäen niitä yhdistää pyrkimys kaikesta ylimääräisestä riisuttuun elokuvailmaisuun (enemmänkin eettinen kuin esteettinen valinta) sekä tarinoiden pitäytyminen nykyajassa ja "tavallisissa" keskiluokkaisissa kaupunkilaisissa, tarkastellen erityisesti heidän maailmansa ja ympäröivän, jatkuvasti kaoottisempaan maailman välistä kontrastia.
Maria Spethin neljäs pitkä elokuva (ja kolmas fiktio) TÖCHTER eli DAUGHTERS ei ole kummassakaan suhteessa poikkeus: kotoa karannutta tytärtään epätoivoisesti etsivän kirjallisuudenopettajan ja kotoa karanneen kodittoman taiteilijan kohtaamisesta kertova tiiviisti 90-minuuttinen teos on kirkkaassa ja selkeässä ilmaisussaan kuin kylmää vesijohtovettä verrattuna nykyelokuvan prosessoituihin lisäainelitkuihin (ja todellista vastalääkettä sitä Espoo Cinéssä välittömästi edeltäneen, hyvää tarkoittavan mutta naiivissa estetisoinnissaan uuvuttavan Bas Devosin VIOLETin jälkeen). Ei mitään ylimääräistä, vaan selkeitä, tarkoituksenmukaisia kuvia (kamerassa myös elokuvan käsikirjoitukseen osallistunut, monia parhaista Berliner Schule -elokuvista kuvannut Reinhold Vorschneider); kahden persooniltaan vastakohtaisen, mutta yhtä lailla särkyneen ihmisen kohtaaminen, konflikti, lähentyminen ja loitontuminen on kuvattu varmalla näkemyksellä päämäärästä ja sen saavuttamiseksi tarvittavista keinoista. Speth rakentaa päähenkilöidensä välisen suhteen jännitteineen kärsivällisesti, tarkasti - ja repäisee sitten yhtä tarkalla ja äkillisellä kertaliikkeellä sydämen katsojan rinnasta. Hauska ilta elokuvissa siis.
Berliinin koulun elokuvia on kritisoitu niiden pessimistisestä suhtautumisesta kommunikaatioon, ja niitä pidetään hitaina ja tylsinä taideleffoina joissa kukaan ei osaa sanoa toiselle mitään (tai ainakaan oikeita sanoja), ja mykät ihmiset haahuilevat päämäärättömästi ympäriinsä. Tämä klisee sopii täsmällisesti vain melko harvoihin koulun elokuviin, mutta varmasti monille katsojille Spethinkin elokuva tuntuu jokseenkin sellaiselta: esim. saksalaisen critic.de:n arvioitsija totesi elokuvan niin sisäänpäinkääntyneeksi, ettei sitä ole hauska katsoa, kun katsoja ei voi "osallistua" henkilöiden elämään. Tämä läpinäkymättömyys, josta "berliiniläisten" elokuvia usein kritisoidaan, lienee osittain seurausta niitä laajalti yhdistävästä psykologisoinnin vastaisesta asenteesta henkilöhahmoihin: kuten oikeassa elämässä, näemme ihmisten suorittavan toimintoja tietämättä heidän motivaatioitaan, kuulemme pätkiä keskusteluista tietämättä niiden asiayhteyttä, jne. Kommunikaatiovaikeuksia ja selittämättömiä toimintoja DAUGHTERSissakin riittää, mutta elokuva tuntuu kuitenkin pohjimmiltaan uskovan mahdollisuuteen ymmärtää toista ihmistä tämän vieraudesta huolimatta.
Viime vuoden parhaimmistoon kuuluneessa THE STRANGE LITTLE CATissa häärännyt Kathleen Morgeneyer ja Christoph Hochhäuslerin huikean UNTER DIR DIE STADTin sivuosassa nähty, pitkän uran teatterissa ja TV:ssä tehnyt Corinna Kirchhoff tekevät hienot roolisuoritukset kahtena vastakohtaisena persoonallisuutena; Kirchhoffin suruunsa käpertyneen hahmon ilme ei värähdäkään peruslukemilta, vaikka Speth viskoo arkipäivän absurditeetteja (aamuyöstä steppausta harjoitteleva hotellin vastaanottovirkailija, kettu keskellä kaupunkia) päin silmiä, kun taas hänen vastahakoisesti tilapäisadoptoimaansa katutaiteilija-luonnonlasta esittävä Morgeneyer nauraa räkättää ja provosoi todella ärsyttävästi minkä ehtii ("suoraan sanottuna, useimmat ihmiset eivät juuri pidä minusta *rrröyh*").
Elokuvan englanninkielinen pressivihko sisältää ohjaajan lausunnon elokuvan synnystä sekä lyhyen haastattelun. Kelvolliset englanninkieliset arviot mm. CinEuropassa ja Senses of Cineman Berlinale-raportissa (kriitikkona Berliinin koulusta laajemminkin kirjoittanut Jaimey Fisher; arvio on sivun puolenvälin kieppeillä).
Espoo Cinén maanantai-illan myöhäisnäytöksessä oli parisenkymmentä ihmistä - oikeastaan ilahduttavan paljon ottaen huomioon ajankohdan ja elokuvan marginaalisen luonteen, mutta DAUGHTERSin universaalin teeman ja elokuvalliset ansiot huomioonottaen sille soisi kyllä suuremmankin yleisön: lauantaina vielä toinen mahdollisuus!
DAUGHTERS Espoo Cinéssä vielä lauantaina 30.8. Näytös on Sellossa klo 18:00.
DVD:tä ei vielä ole saatavilla, mutta saksalainen Filmgalerie 451 on julkaissut Maria Spethin kolme aikaisempaa elokuvaa englanniksi tekstitetyillä levyillä, joista viimeisin (MADONNEN) on Suomessa helposti saatavilla Goethe-instituutin kirjastosta.
DVD:tä ei vielä ole saatavilla, mutta saksalainen Filmgalerie 451 on julkaissut Maria Spethin kolme aikaisempaa elokuvaa englanniksi tekstitetyillä levyillä, joista viimeisin (MADONNEN) on Suomessa helposti saatavilla Goethe-instituutin kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti