Espoo Ciné 2014: MY NAME IS HMMM... (Agnès Troublé, 2013)

Välillä tulee vastaan elokuvia, jotka on pakko nähdä jo provosoimiensa ristiriitaisten reaktioiden takia; muotisuunnittelija agnès b.:n (oik. Agnès Troublé, s. 1941) esikoisohjaus kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan. Ranskan tärkeimmät elokuvalehdet Positif ja Cahiers du Cinéma näyttäisivät sivuuttaneen elokuvan kokonaan, ja Ranskan muu lehdistö on jakautunut sen suhteen jyrkästi yhden ja kolmen tähden leireihin. Ehkei se viiden tähden mestariteos olekaan, mutta piristävän omaperäinen elokuva kuitenkin, eikä missään nimessä niin huono kuin kansainvälisenkin lehdistön yksimielisen kylmä vastaanotto antaa ymmärtää: "rönsyilevä ja fokusoimaton" (Slant); "agnès b.:n kannattaisi pysyä päivätyössään" (Hollywood Reporter); "se ei ole elokuva" (Indiewire). Negatiivisissa arvioissa on paikoitellen havaittavissa myös tyypillistä pahansuopaa vahingoniloa, kun toisella (vieläpä alempiarvoiseksi koetulla) alalla menestynyt amatööri päättää kokeilla siipiään elokuvanteossa; kuitenkin juuri ulkopuolisuuden tuoma säännöistä piittaamattomuus (yhdessä Claire Denis'n vakiokäsikirjoittaja Jean-Pol Fargeaun kanssa laaditun käsikirjoituksen kanssa) osoittautuu leffan suurimmaksi valtiksi - kuten ohjaaja kuvailee Film Commentin haastattelussa: "tunsin itseni vapaaksi: minulla ei ollut koulutusta, ei sääntöjä. En tiennyt mitä voi tehdä ja mitä ei. Jos teknologia sallii, mitä vain voi tehdä."

MY NAME IS HMMM... kertoo 11-vuotiaasta Céline-tytöstä (Lou-Lélia Demerliac), joka päättää karata kotoa jouduttuaan insestin uhriksi isänsä (Jacques Bonnaffé) taholta. Luokkaretkellä Céline piiloutuu retkipaikan lähelle pysäköidyn rekka-auton hyttiin, ja näyttäytyy vasta tien päällä rekkakuski Peterille (24 HOUR PSYCHO- ja ZIDANE-projekteistaan tunnettu skottilainen videotaiteilija Douglas Gordon), joka ottaa tytön suojelukseensa tietämättä tämän historiaa (tai edes nimeä, jota tiedustellessa Céline vastaa vain elokuvaa otsikoivalla ynähdyksellä). Arkaluontoisen aiheen kiertelemättömän käsittelyn lisäksi filmin silmiinpistävin (ja useimmiten kritisoitu) piirre on sen tyylikeinojen rönsyilevä epäjohdonmukaisuus: lopputulos todellakin vaikuttaa monin paikoin leikkauspöydällä intuitiivisesti kokoonroiskaistulta, ja erilaisia digi- ja filmiformaatteja (ja jopa kuvasuhteita), inserttejä, sitaatteja ja päällekkäiskuvia huoletta sekoittavassa impressionismissaan se tuo paikoin mieleen Harmony Korinen JULIEN DONKEY-BOYn lo-fi-estetiikan, paikoin eräänlaisen köyhän miehen Julian Schnabelin. Vaikutelma on pahimmillaan tekotaiteellinen, mutta tietyssä naivistisessa luontevuudessaan ei missään vaiheessa varsinaisesti ärsyttävä; Espoo Cinén kontekstissa elokuvaa tekeekin mieli verrata tämän vuoden ohjelmiston toiseen eri taiteenlajista loikanneen esikoisohjaajan teokseen, Bas Devosin VIOLETiin - molempien tyylittely tuntuu välillä samalla tavalla ulkokohtaiselta, mutta Troublén elokuva on verrattomasti elinvoimaisempi, mielikuvituksellisempi ja moniulotteisempi (jo pelkissä musiikkivalinnoissa: kun Devos käyttää raskassoutuisen tyylinsä kanssa samanhenkistä post-metallia, läiskii Troublé surutta kuvasalaattinsa päälle mm. Vivaldin kirkkomusiikkia sekä kontratenori David Danielsin laulamana että Air-yhtyeen Jean-Benoît Dunckelin muuntelemana, Sonic Youthin noise-improvisaatioita, ja kirjavan valikoiman pätkiä erilaisista vaihtoehtorock-klassikoista, joista ilahduttavimpina Wiren "Marooned" ja The Fallin "Time Enough at Last" bändin aliarvostetulta CODE: SELFISH -albumilta). Lapsenomaisen leikkisän muodon ja kammottavan synkän sisällön välinen ristiriita tuntuu tarinaa ajatellen toimivalta ratkaisulta, ja luo kokonaisuuteen sellaista jännitettä jota monista synkkää aihetta synkin kuvin ja synkällä soundtrackilla käsittelevistä elokuvista tyystin puuttuu.

Troublén elokuva köröttelee eteenpäin klassisen road movien hengessä, eräänlaisena ALICE IN THE CITIESin ja Ryuichi Hirokin VIBRATORin risteytyksenä (ripauksella ZAZIE DANS LE MÉTROa). Vaikka synkät muistot häilyvät jatkuvasti sekä Célinen että perheensä menettäneen Peterin mielessä, ja elokuvan edetessä kuvataan myös ajoittain Célinen vanhempien ahdistusta - isän tuskaa ja syyllisyyttä tuhoavien himojensa seurauksista, ja tietämättömän äidin (Sylvie Testud) hämmennystä - itse matkakuvaus on valoisaa, keskittyen pääparin välille kehittyvään ystävyyteen ja heidän matkalaa kohtaamiinsa pieniin ihmeisiin ja ilonaiheisiin (elokuvan hienoimpiin jaksoihin kuuluvat saniaismetsässä yllättäen vastaantulevan butoh-tanssijaparin esitys sekä osittain Jonas Mekasille kreditoitu kohtaus, jossa tanssijoiden ja filosofi Antonio Negrin täydentämä seurue kuuntelee iltanuotiolla Peterin laulamaa skottilaista kansanballadia) - kunnes viimeisen vartin aikana elokuva syöksyy varoittamatta pää edellä traagiseen lopputulokseensa hurjassa, miltei kleistilaisessa äkkikäännöksessä, joka heittää kaiken edellä nähdyn uuteen valoon ja antaa kertomukselle synkkää satua muistuttavan fatalismin sävyn.

MY NAME IS HMMM... on katsojaa haastava ja hämmentävä elokuva, jonka sivuuttaminen yllämainittujen arvioiden tavoin tuntuu hieman laiskalta ja epäoikeudenmukaiselta. Ranskalaisen Critikat-nettilehden kriitikko Pierre Eugène kiteyttää sen ansiot parhaiten vakavasti ottavassa ja paneutuneessa arviossaan: "Valitettavasti on yhä ja yhä harvinaisempaa nähdä ohjaajien ottavan todellisia riskejä... [toisin kuin] narsistiset ja maineelle persot ohjaajat, [Troublé] seuraa välittömästi omaa vakaumustaan, ilman kaartelua (ja olematta vastuussa kenellekään), ilman ennakkokäsityksiä elokuvallisuudesta, luottaen ainoastaan huomiokykynsä ohjaamaan intuitioon". Roger Ebertin muinaista POLA X -arviota mukaillen voisi todeta, että vaikka MY NAME IS HMMM... ei ehkä ole kaikin puolin "onnistunut" elokuva, ja vaikka sen kunnianhimo kääntyy paikoitellen itseään vastaan, yhden tällaisen elokuvan ottaa milloin tahansa tuhannen välittömästi unohtuvan eurofestaritäyteleffan sijaan. Hatunnosto myös Espoo Cinélle tällaisen riskin ottamisesta - harmi kyllä elokuvaa ei näytä toistaiseksi mainitun sanallakaan kotimaisissa festarijutuissa, ja ainakin torstain myöhäisnäytökseen oli (ehkä ajankohdastakin johtuen) löytänyt vain noin tusinan verran katsojia.

MY NAME IS HMMM... ilmestyy marraskuun alussa dual format -pakettina (DVD ja Blu-ray) englantilaisella Soda Pictures -merkillä.