Espoo Ciné 2014: yhteenvetoa

Espoo Ciné on taas saatu iloisesti päätökseen, ja on aika tarkastella mitä jäi käteen. Tämän vuoden ilahduttavan paljon mielenkiintoista sisältävästä ohjelmistosta valikoitui kustannus- ja aikataulusyistä katseluun lopulta vaivaiset yksitoista elokuvaa, joista vain neljä oli omalla vuoden odotetuimpien listallani, mutta suurin osa muistakin osoittautui positiivisiksi yllätyksiksi. Joukkoon mahtui yksi kiistaton mestariteos (SORROW AND JOY) sekä pari erinomaista (OCTOBER NOVEMBER ja DAUGHTERS, joka olisi saattanut mennä kokonaan ohi ilman Goethe-instituutin ohjelmistotärppejä); yksi iloinen yllätys (MY NAME IS HMMM..., jonka vuoksi kannatti valvoa viimeiseen Cinébussivuoroon asti); ja näiden jo erikseen käsiteltyjen lisäksi vielä kokonainen nippu mukiinmenevästä erittäin hyvään vaihtelevia elokuvia eri puolilta Eurooppaa.

Vanhojen mestarien John Boormanin ja Philippe Garrelin omaelämäkerralliset draamat QUEEN AND COUNTRY ja JEALOUSY olivat odotetun erinomaisia, ja vaikkeivät nyt tällä kertaa inspiroineetkaan erillisten juttujen kirjoittamiseen, molemmat jäivät mieleen elämään ja päätyvät varmasti uudelleenkatseluun tilaisuuden tullen. Garrelin elokuvan nähneille suosittelen edelleen Boris Nelepon erinomaista kritiikkiä ja siinä linkitettyä ohjaajan haastattelua, ja ylipäänsä kaikille Filmmaker Magazinen "John Boormanin kymmentä opetusta elokuvantekijöille". Eskil Vogtin hieman ennakkoon pelkäämälläni tavalla "käsikirjoittajaelokuvaksi" osoittautunut, mutta ei mitenkään huono BLIND ja Rodrigo Sorogoyenin joukkorahoituksella toteutettu, kotimaassaan jo jonkinlaisen kulttisuosion saanut STOCKHOLM menettelivät mielenkiinnon loppuun asti säilyttäneine käsikirjoituksineen - tosin molempia vaivasi hieman tietty teknisen toteutuksen laimea "tyylikkyys", joka tuntuu olevan etenkin pohjoismaisen elokuvan helmasyntejä (varsinkin BLIND näytti muutamassa kohdassa melkein TV-mainokselta). Samasta vaivasta ei voi kritisoida jo keväällä Kööpenhaminassa nähtyjä, Espoon ohjelmiston ilahduttavimpia yllätyksiä LIFE OF RILEY ja WHEN EVENING FALLS ON BUCHAREST OR METABOLISM, jotka viskovat kumpikin omalla tavallaan kapuloita elokuvallisuuden ennakkokäsitysten rattaisiin (harmi kyllä molemmat jäivät nyt aikataulusyistä vaille uusintakatselua, mutta ainakin Resnais'n elokuva on tulossa videolle - todennäköisesti Blu-raylle - Masters of Cineman toimesta). Henkilökohtaisesti vähiten innostivat Alice Rohrwacherin sinänsä kelpo ja monia hyviä hetkiä sisältänyt THE WONDERS ja Bas Devosin jo pariin otteeseen sivumennen mainitsemani, visuaaliseen keskittymisessään ongelmallinen esikoiselokuva VIOLET. Volker Schlöndorffin anarkistisesta ja asianmukaisen vieraannuttavasta BAALista on vaikea keksiä yhden (hyvin väsyneenä suoritetun) katselun pohjalta mitään merkityksellistä sanottavaa, joten zweitausendeinsin englanniksi tekstitetty DVD-julkaisu menee saman tien hankintaan (toki se oli ostoslistalla jo pelkän Fassbinder-kompletismin seurauksenakin, mutta Espoon näytös jätti kyllä tarpeen nähdä tämä raivokas kuriositeetti piakkoin uudelleen).

Entä mitä jäi puuttumaan? Jo tärppipostauksissa mainittujen Tudor Cristian Jurgiun THE JAPANESE DOGin ja Benjamin Heisenbergin SUPEREGOS-komedian lisäksi Espoon profiiliin sopivista elokuvista jäivät poissaolollaan kismittämään lähinnä saksalaismestari Dominik Grafin BELOVED SISTERS (jonka itse näin jo Kööpenhaminassa, mutta joka olisi totisesti ansainnut paikkansa myös Espoon ohjelmistossa) ja Venetsiassa palkittu Philip Gröningin THE POLICE OFFICER'S WIFE; myös Thomas Heisen huikealta vaikuttava uutuus STÄDTEBEWOHNER olisi sopinut ohjelmistoon, mutta toivotaan että se löytää tiensä vaikkapa ensi kevään DocPointiin - samaten kuin kolmentoista eurooppalaisen ohjaajan (mm. Godard, Pedro Costa, Sergei Loznitsa, Angela Schanelec...) ensimmäisen maailmansodan muistoksi toteuttama lyhytdokumenttiomnibus BRIDGES OF SARAJEVO. Mitä ranskalaisiin tulee, Bruno Dumontin minisarjaa P'TIT QUINQUIN en uskaltanut tosissani toivoakaan (vaikka Espoo onkin aiemmin kunnostautunut näyttämällä kaksi hänen parhaista töistään), mutta Pascale Ferranin BIRD PEOPLE olisi kyllä ollut piristävä lisä ohjelmistoon, samoin kuin Serge Bozonin TIP TOP (jo viime vuoden Cannesista, mutta elättelin vielä pientä toivon kipinää) - ja onko todella tultu jo niin kauas vanhojen partojen lämmöllä muistelemista kulta-ajoista, että Godardin uusimpia tekeleitä (kolmiulotteinen ADIEU AU LANGAGE olisi ehdottomasti pitänyt nähdä teatterissa) ei saada Suomeen enää nähtäväksi ollenkaan? (Suomileffa-sivustolla on muuten erinomainen artikkeli festivaalin ohjelmiston laatimisesta, jossa mainittuja syitä on epäilemättä näidenkin puutteiden takana.)

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä vuosi Espoossa ja mainio startti syksyn festareille (sekä omalta kohdaltani myös viimeinkin riittävän inspiroiva tekosyy polkaista tämä jo pidempään suunnittelemani blogi käyntiin) - kiitoksia ja kunnioitusta jälleen Espoo Cinén työryhmälle ja korvaamattoman Cinébussin väsymättömille kuskeille!